Rallytoko-treeniä

Kaverini perusti omatoimitreeniryhmän, jossa treenataan ensisijaisesti rallytokoa. Kun minua pyydettiin mukaan, päätin, että revin jostain ajan siihen, sillä haluan treenata koirieni kanssa. Ensimmäinen tapaaminen oli muutama viikko sitten, olin nukkunut pari hassua tuntia edellisenä yönä, mutta kampesin itseni väkisin ylös ja lähdin treeneihin. Onneksi.
Mukana olivat Vida ja Kielo. Sovimme porukalla, että teemme ihan yksittäisiä kylttejä järjestyksessä. Koska alussa on helpompia kylttejä, otin niitä Vidan kanssa. Vida oli aluksi ihan jähmeä, mutta alkoi onneksi toimia melko nopeasti. Saatiin tehtyä ihan hyviä käännöksiä.
Kielon nappasin vuoroon, kun alettiin tehdä vähän haastavampia juttuja. Yksittäiset liikkeet sujuivat ihan hyvin, toki namia apuna käyttäen, kun ei taas hetkeen olla näitä tehty. Muistaakseni kaikki muut liikkeet onnistuivat, paitsi paikallaolot koiran ympäri kiertäen. Niitä täytyisi tehotreenata!

Seuraaviin treeneihin valitsin mukaani Vatun. Aamu oli ollut jotenkin huono ja kaipasin treeniseuraa, jonka tiesin saavan minut selkeästi paremmalle tuulelle. Ja niin se todella taas meni. Tällä kertaa oli vuorossa ratatreeniä ja suoriuduimme mielestäni aika hienosti. Se kävi ilmi, että eteentuloissa tarvitaan paljon harjoitusta. Niissä tuntuu, ettei Vattu oikein tiedä, mitä kuuluisi tehdä. Muistelen, että olen aikanaan vetänyt tässä vähän mutkia suoraksi ja todennut, että eiköhän se käsimerkin perässä tule. Nyt tavoitteena on opettaa ihan se käsky, ihan vaikka niin vahvaksi, että onnistuu ilman käsimerkkiäkin. Ei huono tavoite. Kiertäminen sujuu nykyään ilman hihnaa pelkällä käskyllä, ei vaadi käsimerkkiä, mutta hihnan kanssa nähtävästi vähän sekoilen. Täytyy siis muistaa ottaa hihnaa mukaan harjoitushetkiin. Se, mistä se hyvä mieli tulee, on Vatun asenne. Se on niin innokas tekemään. Häntä heiluu ja suupielet on korvissa, mutta koira on silti keskittynyt. Voiko harrastus olla enää hienompaa?

 

Pentuset uusissa kodeissaan

Nyt ovat kaikki Sterren pennut uusissa ihanissa kodeissaan. Villivadelman Rewind The Film sai kutsumanimekseen Aksu ja muutti Porin seudulle nuorelle naiselle ensimmäiseksi chihuahuaksi. Elämä uudessa kodissa on lähtenyt mukavasti käyntiin ja Aksu on käynyt muuttonsa jälkeen kerran jo leikkimässä meillä aikuisten kanssa, jotta sosiaaliset taidot pysyisivät hyvin yllä.
Villivadelman Stay Beautiful sai kutsumanimekseen NättiAlma ja muutti Kirkkonummelle pienen ihmistytön ja lk chihunartun kaveriksi. Ystävyys syntyi nopeasti ja Nätti on sopeutunut hienosti uuteen perheeseensä.
Villivadelman Door To The River sai nimekseen Pippuri ja pääsi niinikään lapsiperheeseen toisen chihun kaveriksi. Pippurista tuli porilainen ja omistajan kanssa sovimme, että jos poitsu hienosti kehittyy niin saatamme joskus pyörähtää kehässä yhdessä.
En voisi onnellisempi olla pentujen uusista kodeista. Niin ne palaset vaan loksahtivat paikoilleen ja kaikki löysivät juuri oikeat omistajat! <3 p="">
Tässä vielä pieni poseerauskuva Pippurista 12vk iässä:

Viimeisetkin jättikorvat pystyssä

Villivadelman Door To The River, uros, 9,5 viikkoa (kotia vailla).

Tutustumassa pieniin ihmisiin

Unohtui vallan kuulumispostauksesta yksi aivan ihana kyläilyreissu. Kävimme pentujen kanssa isosiskoni luona tutustumassa ihmislapsiin. Niitä löytyy siskon luota kaksi, 10kk ja 4v. Mukanani oli tosiaan pelkät pennut, sillä tuossa vaiheessa Sterppa oli jo siirtynyt oikeaan kotiinsa.
Laskin kevythäkin lattialle ja avasin luukun. Samantien kolme pientä koiranpentua oli jo tutkimassa, että minnekäs me nyt tultiin. 10kk lapsi päästi ilonkiljahduksia ihmetyksissään. Koiria hän on nähnyt kyllä ennenkin, muttei näin pieniä. 4v:n mielestä pennut olivat ihania, mutta vähän pelottavia, koska ne liikkuivat niin nopeasti ja yrittivät nuolla käsiä. Vierailu meni kaikin puolin ihanasti. Pennut olivat tosi kiinnostuneita lapsista ja kun 4v vähän rohkaistui niin hän saikin sitten sylitellä ja silitellä pentuja. 10kk:n kanssa piti tietysti olla tarkkana, sillä pikkuherralla on huikea vauhti, muttei tietenkään vielä kontrollia liikkeistään, joten pennut olivat kokoajan kahden aikuisen vahdinnan alla. Loppuviimeksi lasten äiti taisi tykätä pennuista kaikkein eniten ja pennut ottivatkin siitä kaiken hyödyn irti ja oleskelivat pääsääntöisesti hänen sylissään pahimmat virrat touhuamalla kulutettuaan :)

Viimeaikojen kuulumisia

Toissaviikon torstaina posti toi kirjekuoren Eviralta. 5,5vk iässä menehtyneen pennun ruumiinavauksessa oli löydöksinä rasvoittunut maksa sekä suolistoverenvuoto. Eläinlääkärin mukaan tällaiset löydökset ovat yleensä merkki jonkinlaisesta synnynnäisestä aineenvaihdunnan sairaudesta. Hyvä uutinen on se, että asia ei vaikuta millään tapaa sisarusten tai pennun vanhempien elämään tai jalostuskäyttöön, kyseessä ei siis ole perinnöllinen sairaus. Tutkiessani asiaa huomasin, että joillain roduilla tällaista pentukuolemaa esiintyy hieman yleisemmin, mutta kaikilla koiraeläimillä jonkin verran. Kyse on siis todennäköisesti puhtaasti tuurista. Läheskään kaikkia pentuja kun ei avattavaksi lähetetä, niin tarkkoja esiintyvyystietoja ei tietysti sen puolesta saatavilla ole. Olo oli tietysti vähän hölmistynyt kun kirjettä luin, sillä eniten tuttavapiiristä oli veikkailtu sydänvikaa ja se oli sitä kautta itsellekin jotenkin jo iskostunut mieleen. Sydän oli kuitenkin kunnossa ja minkäänasteista vesipäätäkään ei pennulla ollut.

Reilu viikko sitten, pentujen ollessa 8vk, lähti Sterre takaisin kotiinsa. Tällä kertaa pysyvästi, sillä sijoitussopimus Sterren osalta päättyi Sterren tehtyä minulle kaksi pentuetta. On kyllä outo olo, kun omistaa koiran 3,5 vuotta ja on tiiviisti sen elämässä läsnä ja sitten yhtäkkiä se ei olekaan enää oma. Mutta olen luvannut Sterren "uudelle omistajalle" pysyä uudessa roolissani. Sterrellä tulee kuitenkin olemaan aina paikka sydämessäni ja hoitopaikka kotonani. :)

Pennut jäivät siis riemastuttamaan eloani ilman emon vahtivaa katsetta. Ja on kyllä riittänyt menoa ja meininkiä! Pennuillahan on nyt ikää jo 9,5 viikkoa ja voin kertoa, että aika ei pitkäksi pääse kotona käymään. Katseen välttäessä maistellaan vähän tapettia ja yritetään nakertaa johtoa, pissitään ovelasti johonkin mahdollisimman hankalaan paikkaan ja jahdataan perheen aikuisia koiria. Kielo juoksi eilisillan pentujen kanssa sellaista rallia, että lopulta kieli roikkui suusta kun tuli niin hiki. Kolme omaa pientä personal traineria! :) Kielo ja Vida nauttivat tosi paljon pentujen kanssa puuhaamisesta, Vattu ja Kaasi sitten vähemmän.
Pennut ovat jo tottuneita ulkoilijoita, osaavat itse kipittää takapihalle kun avaan oven. Huomattavasti vaikeampi osuus on sitten saada niitä takaisin sisälle, kun ulkona on niin kiva tutkia kaikkea!

Hyvin sujuu kaikinpuolin, mutta toivon toki myös, että jossain vaiheessa nämä ihanat pennut löytävät omat uudet omistajat. Siihen asti aion täyttää huoltajan ja viihdyttäjän tehtäväni täydellä teholla ja sydämellä :) 

Postilaatikolle ja takas.

Käytiin pentujen kanssa ensimmäisellä remmikävelyllä. Alku oli vähän jännää, mutta kyllä ne jalat sitten alkoivat kaikilla hyvin toimia :)

Villivadelman Door To The River (uros, kotia vailla)

Villivadelman Rewind The Film (uros, kotia vailla)

Villivadelman Stay Beautiful (narttu)

"En oo varma tekeeks mun just nyt mieli kävellä"

 "Tää hihna on vähän ällöttävä"

Pentukuvia.