tiistai 29. elokuuta 2017

Vidan luonnetesti

Olen jo pitkään haaveillut luonnetestiin osallistumisesta chihuahuan kanssa. Asia oli tavoitteena jo ensimmäisen chihuahuani Vatun kanssa kymmenisen vuotta sitten, mutta emme ikinä mahtuneet testiin. Muistan ikuisesti yhden vastauksen, jonka sain. "Jos se on valkoinenpaimenkoira niin pääsette mukaan, muuten ei". No, Vattu oli kyllä valkoinen, mutta ei paimenkoira. 

Chihuahua ry alkoi järjestää luonnetestejä vuonna 2014. Ilmoitin silloin heti Vidan testiin, mutta jouduin harmikseni perumaan osallistumiseni. Sen jälkeenkään ei ole ollut mahdollisuutta osallistua. Kasvattini Osku, Villivadelman My Little Empire, kävi Chihuahua ry:n luonnetestissä tänä kesänä tuloksin 71p ja silloin päätin, että minä kyllä nyt jostain pengon Vidallekin testin. Kävi uskomaton tuuri ja testipaikka liikeni lopulta täältä Porista, Amstaffiyhdistyksen järjestämästä luonnetestistä. 

Vida pentutestattiin 7,5vk iässä. Tässä lainaus pentutestauksen tunnelmista:

"Kävimme eilen pentutestauksessa, pennuilla ikää 7,5vk. Testaajana toimi koiranomi Kati Häkli Kontaktikoirista.
“Tekemäni testi on sovellettu ja Koiranomi-Koiraterapeutti Janita Leinosen versio Cambellin testistä, englantilaisten työkoirien testistä, tanskalaisesta pentutestistä ja opaskoirakoulun pentutestistä. Jokainen pentu saa oman kirjallisen testipaperin eri osa-alueista ja tuloksista.”

Testi tehtiin treenihallimme keittiössä, jonne testaaja haki minulta yhden pennun kerrallaan testattavaksi. Itse odotin hallin puolella toisten pentujen kanssa. Minun käskettiin olla aivan hiljaa, jotta testattava pentu ei kuulisi ääntäni eikä toisten pentujen ääniä.

Kaikista pennuista täytettiin 14. kohdan kaavake. Kaavakkeen kohdat olivat:
Käyttäytyminen sylissä
Rohkeus
Kontakti ihmiseen
Taistelutahto
Noutaminen / saalisvietti
Koulutettavuus
Dominoivuus / alistuvuus
Palautuminen
Ääniherkkyys
Kivun sietokyky
Käyttäytyminen pöydällä
Toimintakyky
Peilitesti
Laumavietti

Ja nämä kohdat arvioitiin pisteillä 1-5. Lisäksi testaaja kirjoitti havaitsemiaan asioita kaavakkeisiin.

Viimeisenä testattiin Vida. Vida sai heti ensimmäisestä kohdasta pennuista parhaat pisteet, koska ei jännittänyt yhtään testaajan sylissä. Lattialla oli rohkeasti alkanut tutkia uutta ympäristöä ja otti kohtuullisen hyvin kontaktia ihmiseen. Taistelutahtotestissä puri lelua, mutta luopui siitä helposti. Noutamistestissä haki lelun ja antoi sen testaajalle. Koulutettavuustestissä oli tehnyt istumiset ja maahanmenot yms namipalkalla. Dominoivuustestissä Vida oli ainut pennuista, joka taisteli vastaan. Palautui testistä välittömästi, häntä ylhäällä. Ääniherkkyystestistä sai hyvät pisteet, pelästyi hieman, meni testaajan luo kutsuttaessa. Kivunsietokykytestissä ei reaktiota. Pöydällä liikkui järkevästi ja rohkeasti häntä ylhäällä. Toimintakykytestissä meni ensin tutkimaan äänen lähdettä ja sitten kipitti peilille. Peilitestissä kiehnäsi peilin ympärillä ja haki tukea peilistä. Laumaviettitestissä ei lähtenyt testaajan matkaan vaan meni peilille.
Vida sai pisteet 51p ja osui kuvaukseen: 48-61p. Pentu on melko dominoiva ja itsevarma, mutta tasapainoinen. Ei sovellu ensimmäiseksi koiraksi, eikä pieniä lapsia omistavaan perheeseen. Tarvitsee johdonmukaista koulutusta ja johtajuusharjoituksia.

Erinomainen harrastus / kisakoira."


Tällöin on eletty siis huhtikuuta 2011. 
Elokuussa 2017 Vida osallistui luonnetestiin 6,5 vuoden iässä. Luonnetestin yläikäraja on 7 vuotta. Jos testi ei mene läpi, sen saa uusia 6kk kuluessa. Kovin montaa päivää ei meillä olisi uusimisvaraa jäänyt!

Uusimiselle ei tullut kyllä tarvettakaan. Vida läpäisi testin hienolla tuloksella +99 pistettä, laukauskokematon ++

Tässä osa-alueiden pisteytys:

Toimintakyky +1b
Terävyys +3
Puolustushalu +3
Taisteluhalu -1
Hermorakenne +1a
Temperamentti +1
Kovuus +1
Luoksepäästävyys +2a
Laukauskokematon ++

Tuomarit Tarja Matsoi ja Lea Haanpää.

Testi alkoi keskustelulla koiran elämästä ja ominaisuuksista. Kerroin Vidan eläneen vaihtelevassa laumassa, jossa ollut myös omat konfliktinsa. Kerroin, miten raskaasti se aikanaan otti emonsa kuoleman. Ikäviä ihmiskokemuksia Vidalla ei ole ollut ja sen terveys on ollut hyvä. Nykyisessä "laumassaan" tilanne on hyvin tasapainoinen ja koirilla ei ole ollut taistelua johtajan paikasta. 

Tämän jälkeen oli vuorossa leikkiminen, tai siis taistelu lelusta. Meitä ennen staffit ja bullterrieri olivat esittäneet upeaa taistelua kepissä kiinni roikkuen. Vida otti hänelle tarjotun risun kohteliaisuudesta kerran suuhun ja sylkäisi sen sitten maahan. Leikkiin ei pikkuherraa saatu innostettua.

Seuraavana oli vuorossa kelkka. Vida reagoi kelkkaan nopeasti ja syöksyi heti hihnan mitalta puolustamaan minua lähestyvältä uhalta. Se piti puolustuksensa yllä loppuun asti. Vidaa oli melko hankala saada tutustumaan kelkkaan hyökkäyksen päätyttyä, se oli sen mielestä edelleen epäilyttävä. Vida tuli kyllä haistelemaan kelkan "osia", kuten pipoja, kelkan lähelle.

Tämän jälkeen oli vuorossa ihmisen hyökkäys piilosta. Kävelimme kuusikkoa kohti ja sieltä ilmestyi uhkaava henkilö "puukkoa" heiluttaen. Vida puolusti minua taas uskomattomalla tarmolla. Kun ihminen muutti rooliaan ystävälliseksi, Vida antoi samantien koskea itseensä ja lopetti puolustamisen. 

Haalariin ja tynnyriin Vida reagoi paljon laimeammin kuin kelkkaan ja pystyi ongelmitta kävelemään haalarin ohi ja tutustumaan tynnyriin. 

Pimeässä huoneessa Vida toimi upeasti. Se etsi minut määrätietoisesti ja nopeasti esteiden läpi. Lattialle oli laitettu rikkaharjaa, iso musta jätesäkki ym.rojua. Vida käytti hyvin nenäänsä ja liikkui ryhdikkäästi. Tuomarit antoivat kovasti kehuja tästä osiosta. 

Seinään kiinnitettynä Vida oli ensin pohtinut hetken, että hitto, taasko täytyy ryhtyä hommiin, mutta sitten oli aloittanut hyvin vakuuttavan puolustuksen ja pitänyt sen siihen asti, kun uhkaava henkilö taas vaihtoi roolia. Antoi käsitellä itseään välittömästi.

Laukauksiin Vida reagoi hieman säpsähtäen, mutta jatkoi reippaasti matkaansa häntä ylhäällä. Ei siis sinänsä säikähtänyt laukauksia. 

Tuomareiden suullinen palaute Vidasta oli Vidan kuuloista. He totesivat Vidan olevan hieman pidättyväinen, mutta hyvin käsiteltävissä jopa näin haastavissa olosuhteissa. Temperamentiltaan Vida on erittäin vilkas, se reagoi hyvin nopeasti ja terävästi asioihin. Siltä ei jää mikään huomaamatta. Puolustaessaan siitä kuoriutuu oikea "pikku perkele". Taisi toinen tuomari käyttää myös nimitystä gremlings. 

Testissä ei tullut esille yllätyksiä. Tai tietysti sen verran, että olen erityisen ylpeä Vidan pimeän huoneen toiminnasta. Itse pelkään kovasti pimeää, enkä ole paljoa koirien kanssa pimeässä liikkunut. Oli hienoa huomata, kuinka päättäväisesti Vida minut etsi. 

Chihuahuan rotumääritelmä sanoo, että chihuahua on nopealiikkeinen, valpas, eloisa ja hyvin rohkea. Minusta Vidan luonnetestitulos istuu tuohon kuvaukseen tosi hyvin.

Mikään jokaisen helppo kotikoira Vida ei todellakaan ole, vaikka minulle se sitä kyllä onkin. Itseasiassa sanalla helppo olen varmaan kuvaillut Vidaa useimmiten sen elämän aikana. Varmasti osansa asiaan on pentutestillä, jossa Kati minulle painotti, että tämän tyyppiset chihut ovat niitä potentiaalisia ongelmakoiria, jos niitä ei kouluteta oikein. Ja sitten taas oikein koulutettuna ne ovat oikeita kultakimpaleita. Otin tästä onkeeni ja näin paljon vaivaa Vidan pohjakoulutukseen sen ollessa pentu. Päätin, että en käytä hihnaa juuri ollenkaan, vaan opettelemme yhteistyön ja hallinnan alusta alkaen suullisiin käskyihin ja kehuihin + palkkaukseen perustuen. Aiemmin pelkäsin pitää chihua irti, mutta Vidan kohdalla vain päätin, että minun on nyt uskallettava, että saan tästä koirasta sellaisen kuin haluan. Minulla on erittäin ihania muistoja siitä, kun pieni chihunalku tepasteli voikukkameressä silloisen kerrostalomme pihassa ja tuli aina häntä tuhatta vispaten luokseni. 

Suosittelen lämpimästi pentutestausta kaikille. Kuten pentutestin ja luonnetestin tuloksista näemme, koira on sama 7,5vk ja 6,5v iässä. Ja kun olen tiennyt mitä odottaa, olen saanut koirasta esille sen hyvän. 

Vidalla on 100% varma luoksetulo, se kuuntelee ja kunnioittaa minua, se on aina iloinen, vilkas ja valmis toimintaan, se on 100% varma lapsemme kanssa, se ei ole ikinä yllättänyt negatiivisesti. Se luottaa minuun ja minä luotan siihen. 

Ennen kuin tarina karkaa liiaksi tunteellisen hehkuttamisen puolelle lopetan tämän postauksen. Loppuun joku toteamus siitä, että on se vaan mun koira. 





torstai 24. elokuuta 2017

Terveystulos

Villivadelman Stay Beautiful "Nätti" (Multi CH Sultan De Reves x Quimichin Desert Star) synt.22.8.2013
Sydänkuuntelu: ei sivuääniä.

Omistajalle kiitos kun veit Nätin tutkimukseen!

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Pitkästä aikaa näyttelykehissä!

Sain kesäkuussa ilon lainata viimeisimmän pentueeni kasvattia Villivadelman My Guernica:a eli Kurnua kolmeen näyttelyyn.
Kurnu oli maailman helpoin lainakoira; sopeutui heti meille, täysin sisäsiisti, ihana sylikoira.
Näyttelyreissumme tulokset:

Raisio Rn 10.6.2017
tuomari Tatiana Romanovskaya
AVO EH
"3,5-vuotias. Rodunmukainen, hyvä koko. Erinomainen luusto. Rodunomainen pää. Hyvä kuononpituus. Vähän lyhyt kaula. Liikkuessaan jännittää selkää eikä kanna häntää aina oikein."

Mynämäki Rn 11.6.2017
tuomari Zofia Konderla
AVO ERI
"Erinomainen koko, mittasuhteet, ylälinja, jalkojen asento ja kulmaukset. Vahva runko kaiken kaikkiaan. Erinomainen hännänkiinnitys ja hännönkanto. Hieno pää, turkki, liikkeet ja luonne."

Oulu Rn 17.6.2017
tuomari Tuula Savolainen
AVO EH, AVK2
"3,5v. Hyvät mittasuhteet. Ylälinjan tulee vakiintua sekä seistessä että liikkeessä. Hyvä pyöreäkalloinen pää. Hyvä korvien kiinnitys. Leveä, vahva kuono. Hyvät isot hampaat. Tummat isot silmät. Hyvä eturinta, suorahkot olkavarret. Tilava, pyöreähkö rintakehä. Lyhyt rintalasta. Hyvä häntä. Hyvä takaosa. Hyvä turkki ja hapsut. Reipas sivuaskel."

Lämmin kiitos omistajalle, kun mahdollistit minulle tämän ihanan näyttelytourneen Kurnun kanssa!



Osku Chihuahua ry:n luonnetestissä

Villivadelman My Little Empire "Osku" (Tanya's Lil Curmudgeon x Quimichin Desert Star, s 12.11.2011) kävi luonnetestissä. Tulos:
71 pistettä
"Pehmeä, luokseenpäästävä, avoin ja sosiaalinen"


Kiitos omistajalle kun veit Oskun ja onnea hyvin sujuneesta testistä!

Villivadelman 10v synttärit

Vietimme sunnuntaina 7.5.2017 Villivadelman kennelin 10-vuotissyntymäpäiviä, sillä ensimmäinen kasvattini Villivadelman Oceanspray "Enzo" täytti 10v 29.4.2017. Enzo ei itse päässyt paikalle, mutta omistajan kertoman mukaan on täysin terve ja hyvinvoiva kymmenvuotias.

Juhlimassa olivat Vidan lisäksi Hilla ja Luka, Naava ja Kaasi, Tico, Aksu ja Mila. Yhteensä edustajistoa siis kaikista viidestä pentueesta (Enzo kun on pentueensa ainokainen). Oli ihana nähdä chihuja omistajineen ja vaihtaa kuulumisia.


















Terveystuloksia

Villivadelman Indian Summer "Vida" 4.3.2011 (Show Me Love Di San Gimignano x Villivadelman Sleepflower)
6.5.2017
Silmät: Katarakta, jonka sijaintia ei ole määritetty - Epäilyttävä. (pieni, vaivoin suoralla valolla nähtävissä oleva kaihipiste toisessa silmässä, seurataan 1-2v välein)
Sydän: Ei sivuääniä
Polvet: 0/0

Lisäksi hammashuollon yhteydessä Vidasta otettiin luustokuvat, koska toiveissa oli aloittaa tavoitteellinen agilityharrastus. Ikävä kyllä kuvat eivät olleet täysin puhtaat ja päätimme unohtaa agilityn:
Epävirallinen lonkka- ja selkärtg:
-          lonkat arvio C/C
-          spondyloosimuutoksia ei havaittavissa
-          välilevynkalkkeumia ei havaittavissa

-          7.lannenikaman oik.poikkihaarake puuttuu


Kasvattien tuloksia:

Sekä Hilla (Villivadelman Tsunami) että Naava (Villivadelman Winterlovers) kävivät virallisissa sydänkuunteluissa, molemmilla puhdas tulos.



torstai 29. joulukuuta 2016

Kuvia 2016

Uuden kotimme kuistilla.


Koirapuistossa Jekku-kaverin kanssa 

Erkkarissa turistina ja parikilpailussa 


perjantai 19. helmikuuta 2016

Mitä kaikkea voikaan yhden pienen chihuahuan kanssa tehdä

Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt päässäni ajatusta eräänlaisesta muistokirjoituksesta aivan mielettömän upeaa pientä koirapersoonaa kohtaan. Päätin, että haluan lähestyä asiaa siltä kantilta, mitä kaikkea voikaan yhden pienen chihuahuan kanssa tehdä. Tottakai voin lisäksi mainita, että kyseessä oli kaikinpuolin aivan huippu paketti: ihana ihmisrakas luonne, älyä vaikka ja kuinka ja kaiken tämän kruunasi järkkymätön hermorakenne. Vattu oli kaikinpuolin tasapainoinen ja toimiva koira. Toisia narttuja ja "vääränrotuisia" kohtaan välillä turhan täpäkkä, mutta kuten pian saatte lukea, ei se harrastusmahdollisuuksia heikentänyt, koska hallinta oli kuitenkin kohdillaan.

Näyttelyt

Aloitimme Vatun kanssa näyttelykäynnit vuonna 2006. Harjoittelimme ahkerasti kerrostalomme pihalla. Varmasti silloin on muutamakin naapuri miettinyt, että miksi ihmeessä nuo ravaavat tuossa rinkiä yötä päivää. Ensimmäinen näyttelymme oli Laukaalla heinäkuun helteessä. Tuomarina oli, sallinette ilmaisun, legendaarinen Ritva Raita. Minulle hänen maineensa ei toki ennen näyttelyä ollut tullut täysin tutuksi, en siis ihan tiennyt mitä odottaa. Esiintyminen meni ihan ok, kuvista jälkeenpäin olen kauhistellut pöytä-asettelutaitojani (joita ei ihan kauheasti vielä ollut). Tuloksena oli T eli tyydyttävä. Arvostelussa hyvää oli muistaakseni lähinnä silmät ja korvat, kaikki muu oli pielessä enemmän tai vähemmän. Oikeassa Ritva toki sen suhteen oli, että Vattu oli aivan kesken kehityksen ja sen kukkaan puhkeaminen tapahtuisi vasta myöhemmin, aikuistumisen myötä.
Tämä oli onneksi sitä aikaa, kun T ei ollut maailmanloppu, vaan chihutapaamisessa tuli näyttelyn jälkeen kannustusta: "Hieno juttu, siitä se lähtee!". Ja niinhän se lähtikin.

Vuosien varrella kävimme näyttelyissä sen, mitä parilta pentueelta ja muilta harrastuksilta ehdimme. 2008 Vattu oli aikuistunut sen verran, että tulokset alkoivat olla muutakin kuin H:ta ja saimme ensimmäiset ERI:t ja luokkasijoituksetkin. Olipahan hienoa päästä ekaa kertaa pyörähtämään Paras narttu -kilpailussa! 2008 Vattu sai myös Chihuahua ry:n Ykköskilpailun palkinnon (vähintään kolme ERI:ä/EH:ta vuoden aikana).

Hyviä muistoja mahtuu vuosien varrelle useita, mutta pakko mainita veteraanikehä Porissa vuonna 2013, jolloin Vattu oli ROP-VET SA:lla ja Paras narttu -kehässä tuomari erikseen hehkutti osallistujille, että katsokaa nyt tätä ihanaa veteraania. Tuo hetki oli aivan mieletön.
Lisäksi tulen aina muistamaan Tampereen ryhmänäyttelyn vuonna 2007, jolloin Vattu sai H:n, mutta tuomari tuli juttelemaan minulle kehän jälkeen. Hän sanoi, että hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin antaa H ison koon vuoksi, mutta hän halusi tulla kertomaan, että Vattu on yksi kauneimmista koirista, joita hän on ikinä nähnyt: "She might be too big for a chihuahua, but she's one of the most beautiful dogs I've ever seen". En olisi voinut olla enempää samaa mieltä.

Lisäksi voisin kertoa Vatun ainoasta HYL-arvosanasta. Tampereen ryhmänäyttelyssä 2010 oli hampaista todella tarkka tuomari. Menin ensin Vatun tyttären Kielon kanssa kehään ja tuomari ilmoitti, että hylätty tulee, ellen sitten halua poistua kehästä ilman tulosta. Kielolla oli siis tasapurenta. Sanoin tuomarille, että tasapurenta on kylläkin sallittu purenta. Hän ei meinannut uskoa minua. Sanoin kehäsihteerille, että en nyt halua olla hankala, mutta tasapurenta on sallittu ja siitä en aio kyllä hylsyä hyväksyä tai kehästä ilman tulosta poistua. Tuomari kävi lopulta kysymässä asiaa viereisen kehän tuomarilta, joka vahvisti, että tasapurenta on ok ja Kielon tulos oli sitten EH2. No, menin sitten Vatun kanssa AVO-luokkaan, tuomari katsoi Vatun suuhun ja katsoi minua. Sanoin tuomarille, että "This one you can disqualify" ja meitä molempia nauratti. Vatulla kun hampaita oli 6+3, eli hammaspuutos-hylsy oli ihan ok. Muilta osin arvostelu olikin sitten pelkkää kehua, taisi olla tuomari hyvillään, kun sai minultakin koiran hylätä.

Myös leikkimielisissä näyttelyissä eli Match Show:ssa kävimme Vatun kanssa vuosien aikana muutamissa kymmenissä. Vattu voitti pari kertaa pikkukoirat, sijoituksia tuli melko usein ja veteraaniluokan debyytissä myös tuli voitto, osallistua toistakymmentä koiraa. BIS-kehissä päästiin siis pyörimään muutamaan otteeseen. Myös Chihuahua ry:n Super Summer Show:hun osallistuimme monta kertaa. Menestystä ei tullut, mutta mukavia arvosteluja kyllä. Chihuahua Erikoisnäyttelyssä Vattu osallistui vuonna 2009 Kielo-tyttärensä kanssa parikilpailuun.

Vattu painoi yli 3kg, hampaita oli 6+3, pää nuorena melko vaatimaton. Ei siis ehkä kaikkein ilmiselvin valinta näyttelykoiraksi ja kaikki näyttelykerrat eivät todellakaan olleet tulosten puolesta siis kovinkaan ihmeellisiä. Meillä oli kuitenkin lähes aina aidosti tosi hauskaa ja Vattu esiintyi upeasti. En muista monessako arvostelussa on kehuja upeasta luonteesta, mutta aika monessa.

Toko

Osallistuimme Vatun kanssa ensimmäiselle toko-kurssillemme Tampereella syksyllä 2006. Kyseessä oli Tamskin tottelevaisuuskoulutuksen alkeisryhmä. Olin tuolloin vielä itse hyvin tehokkaasti pihalla koko lajista, enkä yhtään hahmottanut mitä kaikkea siihen kuuluu. Kyseessä oli ulkona parkkipaikalla tapahtuva ryhmäkoulutus, eli kovin yksilöllistä ohjausta ei ollut mahdollista saada. Hyvää pohjaa kuitenkin saimme yhdessä tekemiselle.

Varsinainen toko-kärpänen puri ja pahasti, kun tammikuussa 2008 menimme Porissa Kontaktikoirien tokon alokas-kurssille. Homma oli aivan eritasoista kuin yhdistyksen ryhmäkoulutuksessa ja koulutukseen liittyi heti tietynlainen kunnianhimoisuus. Saimme hyvää ohjausta ja joka kerta myös kotiläksyjä, joita tunnollisesti Vatun kanssa treenasimme. Eteneminen oli huimaa. Treenasimme ahkerasti kotona ja turvalliseksi katsomissani ulkotiloissa.

Kesällä 2008 kävimme jo kokeilemassa ensimmäisessä tokokokeessamme. Tuolloin saimme pisteitä 80, eli jotain onnistui, mutta paljon meni pieleenkin. Treenasimme lisää ja loppuvuodesta kävimme uudestaan kokeissa. Heti seuraavasta kokeesta tulikin sitten jo 110p eli kolmostulos. Kyseisessä kokeessa oli kuitenkin myös pieni välikohtaus paikallamakuussa, kun Vattu lähti hiipimään minua kohti ja vieressä ollut malinois ampaisi sen perään. En säikähtänyt tapahtumaa vielä kokeessa, mutta kun myöhemmin kuulin, että yleisössä oltiin oltu aivan kauhuissaan, iski itsellekin pieni kammo. Emme tämän jälkeen ottaneetkaan enää paikallamakuita kokeissa (nythän uusilla säännöillä tilanne olisi aivan erilainen!).
Kävimme 2008 vielä toisen kokeen pistein 93,5p ja 2010 kävimme tekemässä yhden kokeen pistein 96,5p.

Treenasimme Vatun kanssa lähes kokoajan pentulomia lukuunottamatta vuodet 2007-2011. Olimme lopulta ylimmässä mahdollisessa treeniryhmässä ja Vattu osasikin EVL-tasonkin liikkeet. Noutoa ja tunnaria tahkottiin pitkään, ihan vaan, koska kapula oli yök. Kun lopulta sain kapulaan opetettua, tuli tunnarista Vatulle varsinainen bravuuri ja noutokin onnistui lähes aina. Jos olisin ollut vähän rohkeampi kisaaja, olisimme varmasti saaneet kerättyä enemmänkin tuloksia, mutta olen tyytyväinen toko-uraamme joka tapauksessa. Ei harrastus ole pelkkää tulosten keräämistä, kyllä paljon mielekkäämpää on opetella koiran kanssa uusia juttuja ja treenata hyvässä porukassa.


Rally-toko

Kävimme rally-tokon alkeiskurssin alkuvuodesta 2010. Liikkeet olivat Vatulle tuttuja tokon kautta, toki uusiakin tuli mukaan, kuten eteentulo ja kierrot. Innostuimme lajista ja treenasimme sitä kurssin lisäksi omatoimisesti. Hihna aiheutti välillä harmaita hiuksia, mutta toisaalta toi myös turvaa kisatilanteita ajatellen. Kävimmekin heti keväällä 2010 Vatun kanssa rally-toko -kisoissa ja Vattu sai sieltä hyväksytyn ALO-luokan tuloksen. Tulos ei näy jalostustietokannassa, koska rally-tokon virallistaminen oli tuolloin vielä kesken. Kisoja järjestettiin hyvin harvoin verrattuna nykypäivään, joten tämä koe jäi ainoaksemme. Lajia kuitenkin treenailtiin omaksi iloksi rally-tokon treeniryhmässä vielä myöhemminkin.

Agility

Agilityn alkeiskurssille osallistuimme vuonna 2008. Pääsimme todella hyvään alkuun ja melkein kisakuntoonkin kesäkauden 2008 aikana. Yksiin epävirallisiin kilpailuihin osallistuimmekin ja sijoitus oli muistaakseni 11./15. Vatulla oli pentue alkuvuodesta 2009 ja sitä kautta myös agilityyn tuli treenitaukoa. Emme ikävä kyllä päässeet enää aivan samalle tasolle, kuin jolla 2008 jo ehdimme olla. Jatkoimme kuitenkin treenaamista vuoteen 2011 asti ja kävimme välillä epävirallisissa kilpailuissa huvin vuoksi. Paras sijoituksemme oli 6.
Vattu osasi suorittaa muut esteet hienosti, mutta keppejä emme ikinä saaneet täysin valmiiksi. Siinä näkyi hyvin se, että jos ohjaaja ei jostain esteestä innostu niin ei sitä koirakaan silloin opi.


Koiratanssi

Koiratanssista innostuimme "vanhalla iällä" eli Vatun ollessa lähes 8-vuotias. Tähän suurimpana syynä olivat Vatun tytär Hilla ja Vatun Kielo-tyttären tytär Naava, jotka loistivat niin Freestylessä kuin HTM:ssäkin. Videoita katsellessa iski ajatus, että pitäisikö itsekin kokeilla. Koska erilaiset seuraamiset olivat muista harrastuksista tuttuja, oli HTM luontevampi vaihtoehto. Musiikiksi valitsin Apulannan Avaruuden syklissä. Siinä vaan oli jotain sopivaa. Harjoittelimme muutamia kertoja ja sitten olikin jo kisaamisen vuoro. Osallistuimme toukokuussa 2013 Tampereella koiratanssikisoihin ja saimme sieltä tuloksen ALO T 145,67p. Olin valinnut turhan pitkän kappaleen ja esitys vähän lässähti loppua kohden, mutta kokemus oli hieno ja tulokseenkin olen tyytyväinen. Koiratanssikisoja on melko harvoin ja minulla oli vuonna 2013 kaksi chihupentuetta, joten emme ehtineet kisata koiratanssia tämän enempää.

Ja sitten vielä

Yllämainittujen harrastusten lisäksi Vatulla oli kaksi pentuetta, 2007 ja 2009. Vatun pennuista yksi on kivesvikainen ja sen vuoksi ainoaksi näyttelytulokseksi jäi PEK1. Kolme muuta jälkeläistä on palkittu näyttelyissä vähintään EH:lla. Kielo harrasti rallytokoa ja Kielon tytär Naava on kisannut koiratanssissa. Vatun tytär Hilla on kisannut hienoin tuloksin tokossa ja koiratanssissa sekä rallytokossa ennen sen virallistamista. Vatun jälkeläisistä Enzoa ja Kieloa käytettiin jalostukseen ja myös niiden jälkeläisiä on ollut jalostuskäytössä. Oma kolmannen polven kasvattini Villivadelman My Guernica "Kurnu" on oikein lupaava nuori uros, jolle syntyi kesällä ensimmäinen pentue.

Vattu kävi epävirallisena kaverikoirana ilahduttamassa mielenterveyskuntoutujia ja lastensuojeluyksiköiden nuoria. Useampi henkilö pääsi Vatun avulla eroon koirapelostaan ja yhden henkilön kanssa avautui "koiraterapian" kautta aivan uudenlainen keskusteluyhteys.

Osallistuimme Vatun kanssa vuosien varrella ties minkälaisiin tempauksiin.
Vuonna 2006 Vattu osallistui Tampereella kaupin vinttikoiraradalla kaikkien rotujen juoksukilpailuun chihujoukkueessa. Juoksukilpailuihin tuli osallistuttua toki myös Chihuahua ry:n kesäpäivillä useampana vuonna. Yhtenä vuonna tosin juoksu kohdistui radan varressa olleiden urosten luokse flirttailemaan.
Vuonna 2014 Vattu esiintyi Kontaktikoirien tottelevaisuuskoulutus-esityksessä Prisman parkkipaikalla omalla pienellä HTM-numerollaan.


Varmasti paljon jäi mainitsemattakin, mutta eiköhän tästäkin kirjoituksesta jo selvinnyt, että aika paljon kaikenlaista voi yhden pienen chihuahuan kanssa todellakin tehdä!




Tiny Honey's Rasberry Love "Vattu" 28.6.2005-12.12.2015








keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Gaalaa ja pikkujoulua

Lauantaina osallistuin Chihuahua ry:n 40-vuotis juhlagaalaan Helsingissä. Ennen gaalaillallista oli vuorossa syyskokous, jossa käsiteltiin mm. vuoden toko- ja rallytokochihuahua -kilpailuja. Lupauduin näihin lajeihin pisteenlaskijaksi, kun tuo harrastusrintama kuitenkin lähellä sydäntä kovasti on.
Varsinaisessa gaalassa oli vallan jännittävä hetki, kun minulle myönnettiin pronssinen kunniamerkki rodun ja rotuyhdistyksen eteen tehdystä työstä. Lämmitti mieltä kyllä suuresti, kiitos vielä merkin myöntämisestä päättäneille :)

Sunnuntaina olikin sitten vuorossa Chihuahua ry:n Satakunnan piirin pikkujoulut. Mukaan juhlimaan lähti Vida, joka ottikin kaiken ilon tapahtumasta irti. Vida näyttää kyllä tuollaisissa tilanteissa parhaat puolensa - tulee kaikkien kanssa toimeen ja on niin iloinen ja leikkisä. Tässä yksi kuva, joka kuvaa hyvin nuoren herran päivän tunnelmia [kuva Salla Helin]:


sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Aurinkoinen Rauma Kr


Villivadelman Autumn Song "Kaasi" AVO ERI, AVK 4 
3-vuotias. Erinomainen pään tyyppi. Erinomainen ilme. Hyvä kuono ja hyvin asettuneet korvat. Kompakti runko. Keskipituinen kaula. Takakulmaukset ok. Liikkeet voisivat olla yhdensuuntaisemmat. 

Tiny Honey's Rasberry Love "Vattu" VET EH, VEK 1 
9-vuotias. Melko vahva. Erinomainen pigmentti. Riittävä otsan korkeus, stoppi saisi olla syvempi. Vahva runko, hieman laskeva lanne. Oikeanmuotoinen ja hyvin kannettu häntä. Ihana luonne.

Vatun kuvat: Tanja Heino, kiitos!!! :)




tiistai 4. maaliskuuta 2014

Pojat 3v

Kaasi ja Vida juhlivat tänään 3v synttäreitään. Sydämelliset onnittelut myös Naava-siskolle!


sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Synttärit!

Kielo ja sisaruksensa Hilla ja Luka juhlivat tänään 5-vuotis syntymäpäiväänsä. Onnea Hilla ja Luka!
Kielon synttäreitä juhlittiin ensin aamupäivällä chihutapaamisessa, jossa oli kymmenisen kaveria, joiden kanssa sai juosta ja touhuta 1,5h. Kielo oli niin onnellisen näköinen. Minullahan ei ole yli puoleen vuoteen ollut omia koiria chihutapaamisissa mukana, kun on ollut pentueita kotona ja olen halunnut välttää kaikki riskit. Nyt siis pitkästä aikaa Kielo ja Vida pääsivät tapaamiseen ja oli kyllä niin ihanaa menoa.

Tapaamisesta mentiin kylään vanhempieni luokse, jossa pääsääntöisesti maistui uni, mutta vähän tuli painittua ja syötyä herkkujakin. Äitini antoi kaksikolle jotain leikkelettä. Äiti pyysi koirat istumaan ja yritti antaa niille vuorotellen herkkua. Vidahan ei pysynyt yhtään, vaan yritti napata Kielonkin herkut. Äitini kielsi topakasta ja käski Vidan takaisin istumaan. Itse en puuttunut tilanteeseen, kun totesin sen olevan hallussa (vaikka äitini ei ole koiraihmisiä). Todella nopeasti Vida hokasi jutun juonen ja istui liimattuna lattiassa, kun herkkua annettiin vuorotellen sille ja Kielolle. Vida saikin kovasti kehuja hyvistä hoksottimistaan. Toki sen olisi kuulunut ehkä pysyä jo ihan sillä ekalla yrittämällä ;) Mutta Vidaa ei kyllä ole paljoa muut kuin minä ohjanneet! Ihan hauska oli nähdä tuo tilanne.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Pennuton koti.

Nyt ovat kaikki pennut omissa kodeissaan.
Vaalea uros sai kutsumanimekseen Pancho ja muutti Pomarkkuun. Neidistä tuli Mila, pääsi Kokkolaan Tico-enonsa kaveriksi. Ja niin se vaan muutti soopeli uros Kurnukin, myöskin Kokkolaan. Olin jo osittain päättänyt pitää Kurnun itse, mutta joskus ne palaset loksahtelevat lopulta sitten vähän eri tavoin.
Nyt ei siis ole enää jalostusnarttuja eikä pentuja. Väkisinkin tulee siis taukoa kasvatusharrastukseen, ainakin muutamiksi vuosiksi.
Olo on haikea, mutta tiedän, että ratkaisu oli hyvä. Oma aika on kuitenkin niin rajallinen, että olisin tuskin saanut treenattua pentua niin intensiivisesti, kuin mikä itselle on ominaisinta.
Aikuistenkin kanssa riittää tekemistä ja toteutuskelpoisia projekteja olisi niidenkin osalta useita tavoiteltavissa.
Onneksi useammasta kasvattamastani yhdistelmästä on kivoja uroksia, toivottavasti niitä päätyy käyttöön :)


lauantai 25. tammikuuta 2014

Pentutarkastus

Kävimme torstaiaamuna eläinlääkärissä sirutuksessa ja pentutarkastuksessa. Kaikilla sydämet ok eikä muutenkaan mitään huomautettavaa. Molemmilla pojilla kivekset hienosti paikoillaan. Kaikilla pennuilla nätit purennat ja täydet hampaat. Rekisteröinti tehtiin valmiiksi ja nyt pennut löytyvät jo jalostustietokannastakin.
Villivadelman Miss Europa D-Dancer, punasoopeli valkoisin merkein, narttu. 7vk iässä paino 531g, saksipurenta, 6+6 hampaat.
Villivadelman Let Robeson Sing, valkoinen-fawn, uros. 7vk iässä paino 820g, kivekset ok, saksipurenta, 6+6 hampaat.
Villivadelman My Guernica, soopeli valkoisin merkein, uros. 7vk iässä paino 680g, kivekset ok, saksipurenta, 6+6 hampaat.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Pennut 6vk

Villivadelman Miss Europa D-Dancer (narttu) 6vk
                                                          Villivadelman My Guernica (uros) 6vk
                                                                    Riehumista

                                        Jonka jälkeen maistuu uni
                                                  Villivadelman Let Robeson Sing (uros) 6vk

maanantai 6. tammikuuta 2014

Raidan ja Kaasin pennut

Näin hurjalta näytti Raita aamulla 6.12. Olimme käyneet röntgenissä saman viikon tiistaina ja siellä näkyi huikeat 7 pentua. Koska Raita on pienikokoinen narttu, olin ymmärrettävästi vähän huolissani synnytyksestä ja siitä, miten suuren pentueen hoitaminen tulisi sujumaan.
Synnytys käynnistyi täysin yllättäen Itsenäisyyspäivänä aamupäivällä, kun Raita yhtäkkiä vaan alkoi ponnistaa. Soitin äidilleni puhelun, että Raita synnyttää nyt, pennut eivät tule selviämään. Sillä hetkellä olin asiasta varma, sillä vuorokausia oli niin olemattoman vähän. 

Ensimmäisenä syntynyt pentu oli yllätyksekseni kuitenkin hyvänkokoinen ja vallan eloisa urospentu. Pentu painoi 107g ja minulle alkoi herätä toivo: Voisiko tämä sittenkin mennä hyvin? Toisena syntyi narttupentu, joka painoi vain 70g, mutta oli sekin hyvin eloisa. Heti sen perään syntyi kuollut urospentu. Kuolleen pennun syntymän jälkeen ei tapahtunutkaan sitten mitään. Odottelin aikani ja otin lopulta yhteyttä päivystävään eläinlääkäriin, sovimme tapaamisen tunnin päähän. Eläinlääkäri pohti tilannetta jonkin aikaa, sillä vuorokausia oli niin vähän, että hän piti pentujen selviämistä hyvin epätodennäköisenä. Seurasimme hetken aikaa Raidan olemusta ja totesimme, että vaihtoehtoja ei ole, leikattava on. Raita oli alilämpöinen ja väsynyt. Eläinlääkäri siirtyi leikkaamaan ja minä jäin hoivaamaan kahta kotona syntynyttä pentua. Hetken kuluttua pieneläinhoitaja tuli kertomaan, että kohtu on poistettava. Nyökkäsin vaan, että tottakai, jos se on koiran voinnin kannalta paras ratkaisu. Jonkin ajan kuluttua tästä minulle tultiin kertomaan, että leikkauksella oli syntynyt kolme urosta (86g, 105g ja 111g) ja yksi narttupentu (65g), kaikki hengissä. Raidan tilanne sen sijaan näytti hieman heikolta, sillä se oli menettänyt paljon verta. Lopulta päädyimmekin siihen ratkaisuun, että Raita jäi eläinlääkäriin tippaan ja toipumaan ja minä lähdin kotiin ruokkimaan pentuja vastikkeella.

Sain Raidan ennen yötä kotiin ja saimme alkaa harjoitella keskospentujen hoitoa. Raita hoiti heti hienosti pissatukset ja kakatukset, mutta maidontulon kanssa oli ongelmia ja pennut olivatkin ensimmäiset vuorokautensa täydellisesti keinoruokinnan varassa. Sain painot pysymään syntymäpainoissa, mutta siitä huolimatta kaksi sektiolla syntynyttä urospentua menehtyi vuorokauden ikäisenä. Olo oli epätoivoinen, sillä pennut olivat kuolleessaan ruokailleita ja lämpimiä ja siitä huolimatta vain nukkuivat pois. Pennut eivät vaan olleet valmiita tähän maailmaan. Muiden pentujen kanssa jatkoimme taistelua. Sektiolla syntynyt narttu menehtyi neljän vuorokauden ikäisenä.

Viidentenä vuorokautena Raidalta alkoi vihdoin tulla kunnolla maitoa ja tehokolmikko alkoikin kasvaa kovaa tahtia. Onneksi maitoa oli tullut kokoajan sen verran, että nisänimemisentaito oli kaikilla pennuilla pysynyt hyvin yllä, vaikka pääravintona olikin ollut vastike. Kymmenentenä elinvuorokautenaan pennut olivat tuplanneet syntymäpainonsa ja uskalsin jo hieman huokaista.

Pennut ovat kasvaneet hankalan alun jälkeen hienosti, Raita on voinut hyvin ja ollut esimerkillinen emo. Ilokseni voinkin siis kertoa, että meillä on nyt kuukauden ikäiset pennut yhdistelmästä Villivadelman You Love Us "Raita" ja Villivadelman Autumn Song "Kaasi". Alla kuva pariskunnasta, n. kaksi viikkoa ennen synnytystä.

Punasoopeli narttupentu, kuvassa 3,5vk

Creme urospentu (suklaapigmentti), kuvassa 3,5vk

Soopeli urospentu, kuvassa 3,5vk

Pentujen leikkiä, kuvassa 3,5vk

lauantai 23. marraskuuta 2013

Rallytoko-treeniä

Kaverini perusti omatoimitreeniryhmän, jossa treenataan ensisijaisesti rallytokoa. Kun minua pyydettiin mukaan, päätin, että revin jostain ajan siihen, sillä haluan treenata koirieni kanssa. Ensimmäinen tapaaminen oli muutama viikko sitten, olin nukkunut pari hassua tuntia edellisenä yönä, mutta kampesin itseni väkisin ylös ja lähdin treeneihin. Onneksi.
Mukana olivat Vida ja Kielo. Sovimme porukalla, että teemme ihan yksittäisiä kylttejä järjestyksessä. Koska alussa on helpompia kylttejä, otin niitä Vidan kanssa. Vida oli aluksi ihan jähmeä, mutta alkoi onneksi toimia melko nopeasti. Saatiin tehtyä ihan hyviä käännöksiä.
Kielon nappasin vuoroon, kun alettiin tehdä vähän haastavampia juttuja. Yksittäiset liikkeet sujuivat ihan hyvin, toki namia apuna käyttäen, kun ei taas hetkeen olla näitä tehty. Muistaakseni kaikki muut liikkeet onnistuivat, paitsi paikallaolot koiran ympäri kiertäen. Niitä täytyisi tehotreenata!

Seuraaviin treeneihin valitsin mukaani Vatun. Aamu oli ollut jotenkin huono ja kaipasin treeniseuraa, jonka tiesin saavan minut selkeästi paremmalle tuulelle. Ja niin se todella taas meni. Tällä kertaa oli vuorossa ratatreeniä ja suoriuduimme mielestäni aika hienosti. Se kävi ilmi, että eteentuloissa tarvitaan paljon harjoitusta. Niissä tuntuu, ettei Vattu oikein tiedä, mitä kuuluisi tehdä. Muistelen, että olen aikanaan vetänyt tässä vähän mutkia suoraksi ja todennut, että eiköhän se käsimerkin perässä tule. Nyt tavoitteena on opettaa ihan se käsky, ihan vaikka niin vahvaksi, että onnistuu ilman käsimerkkiäkin. Ei huono tavoite. Kiertäminen sujuu nykyään ilman hihnaa pelkällä käskyllä, ei vaadi käsimerkkiä, mutta hihnan kanssa nähtävästi vähän sekoilen. Täytyy siis muistaa ottaa hihnaa mukaan harjoitushetkiin. Se, mistä se hyvä mieli tulee, on Vatun asenne. Se on niin innokas tekemään. Häntä heiluu ja suupielet on korvissa, mutta koira on silti keskittynyt. Voiko harrastus olla enää hienompaa?

 



Pentuset uusissa kodeissaan

Nyt ovat kaikki Sterren pennut uusissa ihanissa kodeissaan. Villivadelman Rewind The Film sai kutsumanimekseen Aksu ja muutti Porin seudulle nuorelle naiselle ensimmäiseksi chihuahuaksi. Elämä uudessa kodissa on lähtenyt mukavasti käyntiin ja Aksu on käynyt muuttonsa jälkeen kerran jo leikkimässä meillä aikuisten kanssa, jotta sosiaaliset taidot pysyisivät hyvin yllä.
Villivadelman Stay Beautiful sai kutsumanimekseen NättiAlma ja muutti Kirkkonummelle pienen ihmistytön ja lk chihunartun kaveriksi. Ystävyys syntyi nopeasti ja Nätti on sopeutunut hienosti uuteen perheeseensä.
Villivadelman Door To The River sai nimekseen Pippuri ja pääsi niinikään lapsiperheeseen toisen chihun kaveriksi. Pippurista tuli porilainen ja omistajan kanssa sovimme, että jos poitsu hienosti kehittyy niin saatamme joskus pyörähtää kehässä yhdessä.
En voisi onnellisempi olla pentujen uusista kodeista. Niin ne palaset vaan loksahtivat paikoilleen ja kaikki löysivät juuri oikeat omistajat! <3 p="">
Tässä vielä pieni poseerauskuva Pippurista 12vk iässä:


maanantai 28. lokakuuta 2013

Viimeisetkin jättikorvat pystyssä

Villivadelman Door To The River, uros, 9,5 viikkoa (kotia vailla).


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Tutustumassa pieniin ihmisiin

Unohtui vallan kuulumispostauksesta yksi aivan ihana kyläilyreissu. Kävimme pentujen kanssa isosiskoni luona tutustumassa ihmislapsiin. Niitä löytyy siskon luota kaksi, 10kk ja 4v. Mukanani oli tosiaan pelkät pennut, sillä tuossa vaiheessa Sterppa oli jo siirtynyt oikeaan kotiinsa.
Laskin kevythäkin lattialle ja avasin luukun. Samantien kolme pientä koiranpentua oli jo tutkimassa, että minnekäs me nyt tultiin. 10kk lapsi päästi ilonkiljahduksia ihmetyksissään. Koiria hän on nähnyt kyllä ennenkin, muttei näin pieniä. 4v:n mielestä pennut olivat ihania, mutta vähän pelottavia, koska ne liikkuivat niin nopeasti ja yrittivät nuolla käsiä. Vierailu meni kaikin puolin ihanasti. Pennut olivat tosi kiinnostuneita lapsista ja kun 4v vähän rohkaistui niin hän saikin sitten sylitellä ja silitellä pentuja. 10kk:n kanssa piti tietysti olla tarkkana, sillä pikkuherralla on huikea vauhti, muttei tietenkään vielä kontrollia liikkeistään, joten pennut olivat kokoajan kahden aikuisen vahdinnan alla. Loppuviimeksi lasten äiti taisi tykätä pennuista kaikkein eniten ja pennut ottivatkin siitä kaiken hyödyn irti ja oleskelivat pääsääntöisesti hänen sylissään pahimmat virrat touhuamalla kulutettuaan :)