Näytetään tekstit, joissa on tunniste näyttely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näyttely. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Pitkästä aikaa näyttelykehissä!

Sain kesäkuussa ilon lainata viimeisimmän pentueeni kasvattia Villivadelman My Guernica:a eli Kurnua kolmeen näyttelyyn.
Kurnu oli maailman helpoin lainakoira; sopeutui heti meille, täysin sisäsiisti, ihana sylikoira.
Näyttelyreissumme tulokset:

Raisio Rn 10.6.2017
tuomari Tatiana Romanovskaya
AVO EH
"3,5-vuotias. Rodunmukainen, hyvä koko. Erinomainen luusto. Rodunomainen pää. Hyvä kuononpituus. Vähän lyhyt kaula. Liikkuessaan jännittää selkää eikä kanna häntää aina oikein."

Mynämäki Rn 11.6.2017
tuomari Zofia Konderla
AVO ERI
"Erinomainen koko, mittasuhteet, ylälinja, jalkojen asento ja kulmaukset. Vahva runko kaiken kaikkiaan. Erinomainen hännänkiinnitys ja hännönkanto. Hieno pää, turkki, liikkeet ja luonne."

Oulu Rn 17.6.2017
tuomari Tuula Savolainen
AVO EH, AVK2
"3,5v. Hyvät mittasuhteet. Ylälinjan tulee vakiintua sekä seistessä että liikkeessä. Hyvä pyöreäkalloinen pää. Hyvä korvien kiinnitys. Leveä, vahva kuono. Hyvät isot hampaat. Tummat isot silmät. Hyvä eturinta, suorahkot olkavarret. Tilava, pyöreähkö rintakehä. Lyhyt rintalasta. Hyvä häntä. Hyvä takaosa. Hyvä turkki ja hapsut. Reipas sivuaskel."

Lämmin kiitos omistajalle, kun mahdollistit minulle tämän ihanan näyttelytourneen Kurnun kanssa!



sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Aurinkoinen Rauma Kr


Villivadelman Autumn Song "Kaasi" AVO ERI, AVK 4 
3-vuotias. Erinomainen pään tyyppi. Erinomainen ilme. Hyvä kuono ja hyvin asettuneet korvat. Kompakti runko. Keskipituinen kaula. Takakulmaukset ok. Liikkeet voisivat olla yhdensuuntaisemmat. 

Tiny Honey's Rasberry Love "Vattu" VET EH, VEK 1 
9-vuotias. Melko vahva. Erinomainen pigmentti. Riittävä otsan korkeus, stoppi saisi olla syvempi. Vahva runko, hieman laskeva lanne. Oikeanmuotoinen ja hyvin kannettu häntä. Ihana luonne.

Vatun kuvat: Tanja Heino, kiitos!!! :)




sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Helteinen Pori KV

Helle, auringonpolttamat, tunteja hikisenä, niin kuumat kengät (nahkaballerinat metallikoristeilla), että piti viedä ne varjoon välillä viilentymään, 2L vettä ja onnellisuutta.
Tänään vietimme siis erittäin aurinkoisen ja paikoin tuskaisen kuuman päivän Pori KV:ssa raviradalla. Tuomarimuutoksen vuoksi tuomarinamme toimi espanjalainen Enrique Mate Duran, josta minulla ei ollut aiempaa kokemusta. Hän arvosteli mm. bullterrierit ennen pk chihuja ja siinä jo huomasin, että kyseessä taitaa olla huumorintajuinen ja mukava tuomari. Sitä hän todella oli! Kehässä oli rento ja lämmin (siis muutenkin kuin sään puolesta) tunnelma ja ehkä siksi koiratkin jaksoivat esiintyä upeasti keliolosuhteista riippumatta.

Ensimmäisenä oli vuorossa Kaasi, joka on avoimessa luokassa. Kaasi meni häntä ylhäällä, upeasti esiintyen! Tuomari katsoi liikkeitä kolmeen eri otteeseen ja joka kerta häntä oli hienosti ylhäällä. Pöytäkin meni moitteettomasti ja Kaasi oli kovasti tuomarin mieleen. Saimme siis ERI:n. Tiesin, että hermoni pettävät luokkasijoituksia jaettaessa ja niinhän siinä kävikin, aloin täristä ja höpistä omituiksuuksia (koiralle siis) ja häntä ei ollut yhtään niin hyvä kilpailuluokassa. Tulimme kuitenkin toiseksi ja saimme SA:n. Paras uros -kehässä paineet olivat sitten taas poissa ja häntä löytyi onnekseni uudelleen! Kaasi meni todella upean "kunniakierroksen" PU-kehässä, joskaan sijoitukseen asti se ei riittänyt, kun sijoitukset menivät valiouroksille ja kahdelle luokkavoittajalle.

Kaasin jälkeen olikin sitten taas piiitkä paussi ennen Vatun vuoroa, sillä pitkäkarvaisia narttuja oli yhteensä 23, joista Vatun vuoro viimeisenä. Vattu oli kuitenkin tapansa mukaisesti energisella tuulella, eikä odottelu vienyt virtaa pois. Tällä kertaa olimme ainoita veteraaneissa, joten kehässä ei tarvinut miettiä kuin omaa olemista. Vattu esiintyi hienosti ja tuomari piti siitä kovasti ja pian sainkin kuulla, että saimme ERI:n, joka itsessään jo riitti rodun paras veteraani -palkintoon, mutta saimme lisäksi vielä SA:nkin! Siitä tuli oikein hyvä mieli. Paras narttu -kehässä tuomari sanoi kovaan ääneen, että katsokaa nyt tätä kahdeksanvuotiasta. Olen niin ylpeä ja onnellinen.

Tässä päivän tulokset ja arvostelut:

Villivadelman Autumn Song "Kaasi" AVO ERI 2 SA
Erittäin hieno. Erittäin hyvä koko. Erittäin hyvä tyypillinen pää. Vahva kuono. Erittäin hyvä rakenne. Hyvä luusto. Erittäin hyvä turkki ja kunto. Hyvä luonne. Erittäin hyvä hännänkanto. Hyvät liikkeet ja esiintyminen. 

Tiny Honey's Rasberry Love "Vattu" VET ERI 1 SA ROP-VET
Erittäin hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvä tyypillinen pää. Toivoisin hieman vahvemman kuonon. Hyvä rakenne. Hyvä turkki ja kunto. Hyvä luusto. Hyvät kulmaukset. Erittäin hyvä luonne. Hyvät liikkeet. Erittäin hyvä esiintyminen. 



maanantai 15. heinäkuuta 2013

Aurinkoinen Hyvinkää Kr 14.7.

Eilen vietettiin Kaasin ja Vatun kanssa mukava, aurinkoinen päivä Hyvinkään näyttelyssä. Paikoittain tuntui jopa liian kuumalta, mutta onneksi koirat eivät kärsineet kuumuudesta samalla tavalla vaan köllöttelivät tyytyväisen oloisina, muutaman kerran vettä hörppien. Kotimatka hieman hirvitti etukäteen (tumma, auringossa seissyt auto, jossa ei ilmastointia), mutta onneksemme keli viileni selkeästi kotimatkalla ja pari vesikuuroakin tuli, joten automatkakin meni mukavasti. Näyttelypaikka oli miellyttävä ja juttuseuraa riitti, joten oikein mukava päivä oli. Tuloksiin olen tyytyväinen. Kaasi oli rento oma itsensä, pöydällä ja maassa oikein nätisti, mutta harmi kyllä sitä häntää on edelleenkin hauskempi huiskuttaa selän jatkeena kuin ylhäällä. Vattu oli oikein energinen ja iloinen, häntä heilui kokoajan. Ja tässäpä tulokset, tuomarina rodun kasvattaja Teija Poikolainen-Däuber:

Villivadelman Autumn Song "Kaasi"
AVO ERI 1
Erittäin hyvä tyyppi ja koko. Kaunis vahva uroksen pää. Hyvät korvat, purenta ja silmät. Riittävä kaula. Hyvä selkä ja häntä. Sopusuhtainen luusto. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu hyvin, mutta ei nosta häntäänsä.

Tiny Honey's Rasberry Love "Vattu"
VET EH 2
Aivan liian kookas 8v narttu. Hyvät korvat. Otsapenger saisi olla hieman korostuneempi ja kuono lyhyempi. Vahva luusto. Köyristää selkäänsä liikkeessä, muuten liikkuu reippaasti ja hyvin. 

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Honkajoki R

Aurinkoinen ja mukava päivä Honkajoella. Näyttelypaikka on oma suosikkini eikä pettänyt tälläkään kertaa. Koirat esiintyivät ok, tuomari oli käytökseltään miellyttävä ja yleisfiilis näyttelystä ihan jees.
Tuomarina toimi Bulgarialainen Kostadin Shankov, joka oli tarkka hampaista ja se näkyy Vatun tuloksessa.

Villivadelman Autumn Song "Kaasi" AVO EH4
Hyvää tyyppiä. 5 alaetuhammasta. Vahva iso uros. Hieman pitkä lanneosa. Hyvä lihaksisto, mutta kulmaukset voisivat olla paremmat. Erittäin hyvä turkinlaatu. Hieman lyhyt kaula. Liikkeet saisivat olla vapaammat ja etuosa tasapainoisempi. 

Tiny Honey's Rasberry Love "Vattu" VET H
Vain kolme alaetuhammasta. Hyvää tyyppiä. Isokokoinen nartuksi. Turkki hieman epätyypillinen. Hyvä lihaksisto, mutta takakulmaukset saisivat olla paremmat.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Rauma Kr, tuomari Yolanda Nagler-Magal

Tänään vietettiin lämmin mutta tuulinen näyttelypäivä kotinurkilla Raumalla. Hain Raidan jo perjantaina hoitoon ja treenailtiin vähän vuoden ensimmäistä yhteistä koitosta varten.

Ensin kehässä oli Kaasi, jolle kyseessä oli vuoden toinen näyttely. Kaasi oli maassa ihan jees ja vaikka häntä ei oikein noussutkaan niin tuomari totesi, että "I except the tail". Jostain syystä sitten kuitenkin pöydällä oli selkeitä vaikeuksia. Kaasi kyllä seisoi ihan ok ja selkälinja pysyi hyvänä jne, mutta huomasin, että se selkeästi olisi halunnut pois tilanteesta. En tiedä häiritsisikö sitä kova tuuli, joka paukutti arvostelutelttaa ja heilutti pöytää, mutta joku siinä selkeästi oli, että se ei ollut normaalin rento pöydällä. Tuomari asiaa kovasti voivotteli kun muuten tykkäsi Kaasista todella paljon, mutta minkäs teet. Tottakai esiintyminen saa vaikuttaa arvosanaan.

Villivadelman Autumn Song "Kaasi" AVO EH:
Rotutyypillinen. Tarvitsee enemmän kehätottumusta. Ihastuttava pää, hyvä kallo ja kuono. Oikeinasettuneet korvat. Hyvä kaula. Hyvä rintakehä. Suora ylälinja. Valitettavasti ei nosta häntäänsä, arastelee kehätilannetta. Hyvät takakulmaukset. Liikkeissä voisi olla enemmän draivia. Hyvä turkki ja turkinlaatu. Ihana koira, mutta tarvitsee harjoitusta.

Raita oli ekaa kertaa nuorissa. Esiintyi reippaasti ja pöydällä oli kuin pieni reipas patsas. Oli oikein edukseen ja olin todella tyytyväinen.

Villivadelman You Love Us "Raita" NUO ERI 2:
Rotutyypillinen. Oikeanlainen pää. Omenakallo. Hyvä stoppi. Hyvinasettuneet korvat. Saksipurenta. Hyvä kaula. Lähes suora ylälinja. Oikea hännänkiinnitys. Hyvät takakulmaukset. Hyvä rintakehä ja eturinta. Hyvät liikkeet.


Nuorten luokan voittaja ei saanut SA:ta, joten emme tietysti me kakkosetkaan. Tuomari ei perustellut päätöstä, mutta tyytyväisiä ollaan ehdottomasti tähänkin tulokseen!

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kesäkauden avajaiset.

Ja lämmintä riittää. Perjantaina virittelin ensimmäistä kertaa tälle kaudelle pihapläntille kepit ja putken. Vidan kanssa nyt siis aloitettiin se projekti "kohti putkihulluutta". Varsin lupaava alku ainakin omalla putkella, ei mitään ongelmia putkeen lähettämisessä kummastakaan suunnasta eikä eri etäisyyksiltä. Keppejä laitoin kuusi, ihan perus käsiohjauksella treenataan molemminpuolin ohjausta. Keppitreeniä täytyisi tehdä varmaan vähintään joka toinen päivä, eli ehkä menen niitä taas treenaamaan, kunhan saan tämän kirjoituksen valmiiksi :)

Vatun kanssa käytiin tänään pyörähtämässä mätsärissä. Tällä kertaa ei ollut veteraaniluokkaa, joten osallistuimme pieniin aikuisiin. Vattu sai punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut. Tuomari kehui Vatun kuntoa ja liikkeitä sekä yhteistyötämme.

Olen tosi tyytyväinen koirieni tämän hetkisiin kuntoihin ja sakki kävikin tänään puntarilla seuraavin tuloksin:
Sterre 2,3kg
Vida 2,5kg
Kaasi 2,6kg
Kielo 3,0kg
Vattu 3,5kg


keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Vappu Match show Raumalla 1.5.

Bongasin huhtikuun alussa ilmoituksen Rauman Vappu-mätsäristä. Yhtenä luokkana oli veteraanit yli 7v, joten päätin silloin heti, että Vatun kanssa menemme sinne.
Saavuimme Pick'n'Payn pihaan hyvissä ajoin ja Vattu oli aivan liekeissä. Takapää vispasi, hymy korvissa, häntä heilui niin lujaa että. Kaikki ihmiset käytiin moikkaamassa, jotka vähänkin huomiota Vattuun kiinnittivät. Kyllä oli niin onnellinen koira.

Veteraanit olivat vuorossa heti lapsi ja koira -kilpailun jälkeen. Veteraaneja oli kymmenisen koiraa, ensin mentiin yhdessä kehään ja sitten pareittain. Vatun pariksi osui kultainennoutaja, joka esiintyi tosi hienosti. Vattu oli kuitenkin iloisuudellaan ihan omaa luokkaansa ja sai punaisen nauhan. Tuomari kehui esiintymisen lisäksi Vatun kuntoa.

Sama iloinen meno jatkui punaisten kehässä ja niin hienosti siinä sitten kävi, että Vattu meni ja voitti veteraaniluokan! BIS-kehää piti odotella muutama tunti ja siellä ei enää jatkomenestystä tullut, mutta olemme erittäin tyytyväisiä tähän luokkavoittoon :)

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Juuka ryhmänäyttely

Juukan ryhmis oli itselleni vuoden ensimmäinen näyttely. Halusin lähteä nimenomaan Juukaan, koska siellä oli tuomarina Juha Putkonen, josta minulla oli pentunäyttelyistä hyviä kokemuksia. Lisäksi Juuka sijaitsee lähellä Vuokatin mökkiämme, joten näyttely oli helppo yhdistää talvilomareissuun.

Näyttely järjestettiin taimitarhalla ja vaikka näyttelykirjeessä oltiin kerrottu kasvihuoneiden olevan lämpimiä, oli totuus jotain hieman muuta. Tietysti järjestäjätkään eivät voineet aavistaa, että näyttelypäivän aamulle osuu liki 30 asteen pakkanen. Kasvihuoneissa oli aamulla näyttelypaikalle saapuessamme liki kymmenen astetta pakkasta, hrr! Onneksi minulla oli kaksi koiraa mukana, Kielo ja Kaasi eivät vaikuttaneet pahemmin kevythäkissään palelevan. Ja tällaisia tuloksia näyttelystä sitten saatiin:

Villivadelman Autumn Song "Kaasi" AVO ERI 1 SA
Hyvänkokoinen, mittasuhteiltaan oikea. Hyvä kallo ja otsapenger. Hyvät korvat. Hyvät silmät ja purenta. Hyvä leveä alaleuka. Haalistunut kirsupigmentti. Lyhyehkö kuono. Hyvin kehittynyt rintakehä ja eturinta. Oikeanlaatuinen karva. Tasapainoisesti kulmautunut. Saisi nostaa häntänsä liikkeessä. Hyvä sivuaskeleen pituus.

Villivadelman Sleepflower "Kielo" AVO EH 4
4-vuotias. Kookas, mittasuhteiltaan oikea. Toivoisin selkeämmän sukupuolileiman. Hyvin pyöristynyt kallo-osa ja otsapenger. Hyvät korvat. Tummat silmät. Haalistunut kirsupigmentti. Epätasainen purenta. Leveä alaleuka. Rintakehä saisi olla täyttyneempi. Karvalaatu oikea, karva vaihtuu. Hyvä häntä. Köyristää selkäänsä seisestessä ja liikkeessä. Riittävästi kulmautuneet raajat. Saisi liikkua tehokkaammin.


Kaasin tulokseen olen arvatenkin tyytyväinen, aivan Kaasin näköinen arvostelu ja luokkavoitto SA:lla. Ja nyt on vihdoin karistettu ylimääräiset grammatkin onnistuneesti. Kielon kohdalla tuomari sanoi heti, että "oletpas sinä pojan näköinen" ja vielä myöhemmin, että "sinä olet kyllä niin jätkämäinen" että osasin odottaakin jotain muuta kuin ERI:ä Kielolle. Selästä huomauttaminen ei myöskään tullut yllätyksenä, sitä arvelin jo ennen näyttelyä, koska Kielo menee vähän jumiin pitkästä automatkasta ja kovasta pakkasesta. Maininta epätasainen purenta ei täysin vastaa omaa näkemystäni, joskin voisihan se rivi vielä tasaisempikin olla. Kielolla on kaksi keskimmäistä alaetuhammasta aavistuksen taaempana kuin muut neljä alaetuhammasta, jotka ovat tasapurennassa.
Joka tapauksessa erittäin positiivinen näyttelykokemus, tuomari oli yhtä miellyttävä kuin pentunäyttelyissä, käsittelee koiria erityisen hienosti.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Tuusniemi R

Tuusniemi R 23.2.2013, tuomari Jo Schepers.

Villivadelman You Love Us "Raita" JUN EH
15kk narttu, hyvä tyyppi ja koko. Hieman pienet korvat. Tummat silmät. Hyvä, tiivis purenta. Hyvä ylälinja ja häntä. Etukulmaukset voisivat olla paremmat. Ihastuttava turkki. Suorat takaraajat, eturaajat ranskalaiset.

Quimichin Desert Star "Sterre" AVO ERI 4
3-vuotias. Hyvännäköinen narttu. Hyvä tyyppi ja koko. Hyvät silmät, korvat ja purenta. Hyvä kaula, ylälinja ja häntä. Hyvä rintakehä. Hyvä turkki, hyvä kunto. Hyvät liikkeet ja esiintyminen. Ihastuttava luonne.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Jyväskylä R

Kerrassaan upea aloitus näyttelyvuodelle;
Villivadelman You Love Us "Raita" JUN ERI1 SA PN4!

Tuomari Arne Schwarz, arvostelu:

15kk, viehättävä narttu. Eleganttia tyyppiä. Feminiininen ilme. Saksipurenta. Tummat, pyöreät silmät. Korostunut pää. Oikein asettuneet ja kannetut korvat. Suora etuosa. Syvä rintakehä.
Suora vahva selkä. Hyvin asettunut ja kannettu häntä. Riittävästi kulmautunut. Kaunis, oikeanlaatuinen turkki. Samansuuntaiset liikkeet. Vapaa ja avoin otus.


Suuri kiitos sijoituskodille!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Näyttelyvuosi paketissa

Nyt on kaikki tämän vuoden näyttelyt kierretty. Koska Villivadelman-sakki on edustanut niin laajasti tänä vuonna, haluan koota kaikkien näyttelytulokset tähän yhteen. Ja ennen kaikkea kiittää kaikkia niitä, jotka ovat olleet osallisena tässä hienossa näyttelyvuodessa!

Tiny Honey's Rasberry Love "Vattu"
Chihuahua ry Super Summer Show: Aik. sin, ei sij.

Villivadelman Sleepflower "Kielo"
Turku KV: AVO EH
Liettua Winner 2012: AVO ERI
Vilnius Winner 2012: AVO EH
Joensuu Kr: AVO ERI3
Tuuri Kr: AVO EH3
Chihuahua ry Super Summer Show: Aik. sin, ei sij.
Turku R: AVO EH

Villivadelman Tsunami "Hilla"
Tuuri Kr: AVO EH4

Quimichin Desert Star "Sterre"
Lammi R: AVO ERI4
Forssa Kr: AVO ERI4
Pori KV: AVO EH2
Helsinki Kr: AVO ERI1, PN3, SA, VA-SERT
Janakkala KV: AVO ERI1
Tampere R: AVO ERI3
Turku R: AVO EH
Chihuahua erikoisnäyttely: AVO H

Villivadelman Indian Summer "Vida"
Chihuahua ry Super Summer Show: Nov, pun, 3.
Chihuahua erikoisnäyttely: Parikilpailu sij. 2

Villivadelman Autumn Song "Kaasi"
Lahti KV: JUN H
Joensuu Kr: JUN ERI3
Joensuu KV: JUN EH3
Tuuri Kr: JUN H
Tampere R: JUN H
Chihuahua erikoisnäyttely: NUO H, parikilpailu sij.2
Seinäjoki KV: NUO EH3

Villivadelman Winterlovers "Naava"
Tuuri Kr: JUN H

Villivadelman You Love Us "Raita"
Chihuahua ry Super Summer Show: Pen, sin, 2.
Lammi R: PEK2, KP
Forssa Kr: PEK1, KP, ROP-pentu
Pori KV: PEK2
Helsinki Kr: PEK1, KP, VSP-pentu
Janakkala KV: JUN ERI4
Chihuahua erikoisnäyttely: JUN EH

Seinäjoki KV 28.10.2012

Seinäjoki KV 28.10.2012, tuomari Vera Smirnova

Villivadelman Autumn Song "Kaasi": NUO EH3
Erittäin hyvä tyyppi. Hyvä luusto ja koko. Hyvä pää. Vahva selkä. Hyvä runko. Riittävät etu- ja takakulmaukset. Koira esitetään turhan lihavassa kunnossa. Liikkeessä ei nosta häntää.

Kuva erkkarista

Villivadelman Autumn Song "Kaasi" & Villivadelman Indian Summer "Vida" Chihuahua erikoisnäyttelyssä parikilpailussa 2. sija.



lauantai 20. lokakuuta 2012

Chihuahua Erikoisnäyttely

Tänään osallistuimme Chihuahua Erikoisnäyttelyyn. Vattu oli mummulassa yökylässä ja suuntasin Klaukkalaan Kielon, Vidan, Kaasin, Raidan ja Sterren kanssa. Ekaa kertaa ihan yksin tällaisella kokoonpanolla, mutta hyvin sujuivat matkat, roudaamiset sunmuut. Ilmoitettuna Kaasi, Raita ja Sterre.

Erkkarissa tuomarina toimi tänä vuonna ruotsalainen Magnus Hagstedt.

Villivadelman Autumn Song "Kaasi": NUO H
Maskuliininen, vahva uros, joka voitaisiin esittää paremmassa kunnossa. Maskuliininen pää ja ilme. Tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaa. Hyvin kehittynyt runko ja rintakehä. Tulisi esiintyä paremmalla asenteella.

Kaasi esiintyi taas selkeästi ujommin kuin viimeksi. Liikkuu kyllä hyvin, mutta häntä ei ylös asti nouse. Tietysti nyt oltiin taas pitkästä aikaa sisänäyttelyssä. Tarpeeksi hoikkia ei olla vieläkään, dieetti jatkukoon.

Villivadelman You Love Us "Raita": JUN EH
Feminiininen. Korkea stoppi. Hieman pienet silmät. Tasapainoisesti kulmautunut. Riittävä runko ja rintakehä. Vahva selkä. Upeat sivuliikkeet. Etu- ja takaliikkeet voisivat olla tasapainoisemmat. Erinomaisessa kunnossa.

Esitin Raidan ekaa kertaa junnuissa ja hienosti meni. Raidan häntä heilui kokoajan ja se seisoi upeasti sekä pöydällä että maassa vapaasti.

Quimichin Desert Star "Sterre" : AVO H
Feminiininen narttu, jolla vaatimaton ilme. Riittävä runko ja rintakehä. Selkälinja voisi olla tasaisempi. Hieman alaskiinnittynyt häntä. Liikkeiden tulisi olla tasapainoisemmat kaikenkaikkiaan. Erinomaisessa kunnossa. Hyvin esitetty.

Sterren kanssa meillä oli huippukivaa kehässä! Häntä heilui kokoajan ja Sterre otti muutamia intoloikkiakin. Siitä onkin aikaa kun olen Sterren viimeksi esittänyt, ehkä siksikin meni niin kivasti. Oli mukavaa saada maininta hyvässä esittämisestä.


Sitten se ilonaihe! Ilmoitin Vidan ja Kaasin parikilpailuun. Koitin näyttelypaikalla miten pojat yhdessä menevät siinä hälinässä ja lupaavalta näytti. Vida oli kuin mikäkin näyttelykonkari, se seisoi aivan mielettömän hienosti vapaana. Ja tietysti se Vidan into tarttui Kaasiinkin, joka myös oli sitten tomerana häntä pystyssä. No, mentiin sitten varsin kovatasoisessa seurueessa parikilpailukehään. Tuomari tuli ensin katsomaan kaikkien koirien ilmeet. Huomasin, että tuomari tykkäsi Vidasta paljon ja oli hyvillään kun näki Kaasin nyt aivan erilaisena kuin yksilökehässä. Tuomari pyöritti kaikki parit yhdessä ympäri, sitten jokaisen parin yksi kerrallaan edestakaisin ja ympäri. Paljon tarkemmin siis kuin aiempina vuosina, tästä olin todella hyvilläni! Olimme numerojärjestyksessä kolmansina, edellä kaksi todella kovatasoista valiokoiraparia. Tuomari pyöritti taas kaikki parit yhdessä ympäri, siirsi meidät toiseksi pariksi ja kätteli häntäpäästä porukkaa pois. Vielä mentiin yksi kierros ja sen jälkeen tuomari tekikin sijoitukset ja pääsimme kuin pääsimmekin toiselle sijalle! Olen niin ylpeä pojista ja onnellinen hienosta sijoituksestamme. Saimme hienot palkinnotkin kotiintuomisiksi.

Vatulla oli ollut maailman kivointa mummulassa. Siellä oli saanut yllinkyllin rapsutuksia ja herkkuja, kivoja metsälenkkejä unohtamatta. Sterren ja Raidan palautin näyttelyn jälkeen sijoituskotiinsa ja nyt ollaan taas omalla sakilla kotosalla. Neljä nukkuvaa chihuahuaa ja yksi väsynyt, mutta onnellinen omistaja.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Turun ryhmis

Turun ryhmiksessä oli ilmoitettuna avoimiin narttuihin sekä Kielo että Sterre. Tuomari oli sellainen, jolle haluttiin näin ilmoittaa, olin kuullut tuomarista paljon hyvää. Kuultu piti paikkansa, tuomari oli hyvin miellyttävä. Tarkka käytöstavoista ja toivoi ihmisten hymyilevän koiria esittäessään. Tuomari toivoi tietysti myös koirilta iloisuutta ja rentoutta. Tähän liittyen Kielolla olikin vallan mukava hetki: Asettelin Kielon pöydälle ja tuomari tuli sitä tutkimaan. Kielo ei liikahtanut milliäkään kun tuomari katsoi hampaat ja kopeloi. Seisoi nätisti paikallaan. Tuomari sanoi kehäsihteereille, että nyt tuli sellainen koira, joka on pöydällä kuin kotonaan eikä väistä ihmistä tippaakaan, että tästä hän pitää. Tällaisesta ei voi olla tulematta hyvä mieli :)

Tuomari piti Sterrestä todella paljon, mutta Sterre ei jostain syystä kantanut tänään itseään ihan niin hyvin kuin olisi voinut. Ehkä syynä oli sisänäyttely? Niissähän Sterre ei ole kovin paljoa vielä käynyt. No, joka tapauksessa tuomari piti Sterren tyypistä kovasti ja Sterre olisi saanut vähän paremmalla energialla ERI:n. Nyt siis molempien tyttöjen tuloksiksi tuli EH:t.

Tässä arvostelut:
Turun ryhmänäyttely 22.9.
tuomari Jean-Francois Vanaken

Quimichin Desert Star "Sterre" AVO EH
Oikea tyyppi. Hyvä pää ja ilme. Hyvä ylälinja ja rakenne. Hyvä etuosa. Hyvä rintakehä. Mukautuva takaosa. Hyvät sivuliikkeet. Tarvitsisi enemmän intoa liikkeisiinsä.

Villivadelman Sleepflower "Kielo" AVO EH
Hyvin vakaa narttu. Saisi olla hieman hienostuneempi. Maskuliininen pää. Kaula saisi olla pidempi. Olemukseltaan hyvin vakuuttava. Hyvä etuosa. Syvä rintakehä. Niukasti kulmautunut. Liikkuu oikein. Hyvät sivuliikkeet. Liian ylhäällä kannettu häntä.



Tosi kiva näyttelyreissu oli, onneksi tuli lähdettyä [Kielolla on juoksu ja se saattaa liikkua turhan keikistelevästi silloin, joten mietin osallistumisen järkevyyttä vielä eilen]. Kiitos kaikille kavereille kun teitte päivästä niin mukavan :)

maanantai 3. syyskuuta 2012

Tuloksia viikonlopulta

Tampereen ryhmänäyttely, tuomari Kurt Nilsson

Villivadelman Autumn Song "Kaasi" JUN H
Quimichin Desert Star "Sterre" AVO ERI3

Kaasi esiintyi paikoin tosi reippaasti häntä ylhäällä, mutta oli liian vahvailmeinen tälle tuomarille.


Hämeenkyrön tokokoe, tuomari Juha Kurtti

Villivadelman Tsunami "Hilla" ALO 3, 119p
Onnea & kiitos omistajalle!

lauantai 25. elokuuta 2012

Tervakoski KV

Tervakoski KV, tuomari Carina Ekwall:
Villivadelman You Love Us "Raita" JUN ERI 4 (debyytti junnuissa)
Quimichin Desert Star "Sterre" AVO ERI 1

Vallan hienosti meni siis! :) Suuri kiitos ahkeralle sijoituskodille kun veitte tytöt näyttelyyn.

lauantai 11. elokuuta 2012

Helsinki Kr

Tuomari Jo Schepers, Hollanti.

Villivadelman You Love Us "Raita" VSP-pentu
Quimichin Desert Star "Sterre" PN3 & Vara-Sert

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Chihuahua ry:n kesäpäivät

Yksi vuoden kohokohdista on Chihuahua ry:n kesäpäivät Hausjärvellä. Olen päässyt osallistumaan niihin 2006,2007 ja 2008. 2009-2011 oli hieman epäonnea matkassa, enkä päässyt osallistumaan. Epäonnea meinasi olla tänäkin vuonna matkassa, kun autostani hajosi rengas Pirkkalan kohdalla. Onneksi ystävä hädässä tunnetaan ja sain järjestettyä kyydin ja pääsin Hausjärvelle saakka.

Tänä vuonna meidän porukalla oli paljon ohjelmaa kesäpäivillä. Ilmoitin Vidan juoksukilpailuun, Super Summer Show:n ilmoitin Raidan, Vidan, Kielon ja Vatun ja kaikkein jännittävin ohjelmanumero oli jalostustarkastus, johon olin ilmoittanut Kaasin ja Sterren.

Juoksukilpailussa sijoitettiin kolme parasta, mutta kävin vilasemassa aikoja ja laskeskelin, että Vidan sijoitus oli suunnilleen 10/20. Hyvää keskitasoa siis :)

Super Summer Show:n tulokset ja arvostelut, tuomarina toimi Anna Kujala (Nusakan kennel):

Raita, pen sin2
8kk. Hyvä kallo, vahva kuono. Hyvä ilme ja korvat. Vielä hieman kevyt. Riittävät kulmaukset. Köyristää selkäänsä. Vielä epävakaat liikkeet. Tarvitsee kehätottumusta.

Vida, nov pun3
16kk. Hyvä purenta. Voimakas kallo ja kuono. Hyvät silmät ja korvat. Hieman kevyt runko. Erittäin vahva raajaluusto. Hyvät kulmaukset, hyvä häntä. Hyvä karva. Liikkuisi hyvin, mutta tänään hieman malttamaton. Reipas käytös.

Kielo, avo sin -
3,5v. Tasapurenta. Vahva kuono ja kallo. Hyvät korvat. Hyvä runko. Vahvat raajat. Riittävät kulmaukset. Hieman korkearaajainen ja suurikokoinen. Liikkuu hyvin takaa, hieman epävakaasti edestä. Esiintyy hyvin.

Vattu, avo sin -
Yli 7v. Pitkä kuono-osa. Riittävä kallo ja korvat. Riittävä purenta. Vankka runko. Suurikokoinen. Köyristää hieman lannetta. Riittävät liikkeet. Esiintyy hyvin.


Kiitos tuomarille kattavista arvosteluista ja kauniista koirien käsittelystä!

Jalostustarkastusten tulokset erillisessä postauksessa.