kielolla oli eilen syntymäpäivä, rakkaalle prinsessalle tuli täyteen 3 vuotta. synttäreiden kunniaksi otin kielon mukaan vidan tokokurssille, toiveena, että joku sattuisi olemaan hiihtoloman vuoksi poissa. ja niin olikin, joten kielo pääsi treenaamaan liikkeestä seisomista ja seuraamista. ihan ok meni. mitään kiinnostusta sillä ei omalla vuorolla ollut vieraisiin koiriin, ne eivät haitanneet sitä mitenkään. kielon yksi ihanimmista ominaisuuksista onkin juuri se, että se ei ota mitään stressiä toisista koirista, oli ne minkä kokoisia tai näköisiä tahansa. kun treenataan niin treenataan. varmasti saan kiittää tästä sitä, että mentiin pentukurssille heti kielon ollessa 12vk ikäinen, eli on pikkupennusta asti tottunut isompien kanssa treenaamiseen.
vidakin oli oikein reipas eilisellä tunnilla. en tiedä johtuiko siitä, että alkaa treeniryhmä olla sille tuttu vai siitä, että oli äitikoira mukana turvana. joka tapauksessa vida suoriutui hienosti jopa paikallamakuusta! pääsin useamman metrin päähän ja se makasi rauhallisesti paikallaan. tosi hienoa. paikallamakuun lisäksi harjoiteltiin seuraamista ja liikkeestä maahanmenoa. mukavasti sujuu vidalla nämä tokon alkeet nyt. seuraaminen varsinkin on oikein lupaava. mutta vidan kanssa tullaan käyttämään paljon aikaa, että saadaan hiottua kaikki liikkeet oikein huolella kuntoon. mihinkään ei ole kiire, haluan saada rakennettua sille pomminvarmat suoritukset. keväämmällä sitten pihatreeniä ja häiriötreeniä, jos siihen mennessä alkaisi olla alo-liikkeet jotakuinkin hallussa. jos ei ole, niin sitten ei ole, perusteita hiotaan juuri niin kauan kuin on tarve.
ps. olen aivan innostunut koiratanssista ja aion alkaa harjoitella sitä koirien kanssa. jotain harjoituksia ollaan jo kotosalla tehtykin kielon ja vidan kanssa. tämä laji voisi sopia kaasillekin. ei kisatavoitteella, mutta mukavana yhdessätekemisenä.
perjantai 24. helmikuuta 2012
lauantai 4. helmikuuta 2012
vidan tokon toinen kerta
perusasento edelleen tiivis, mutta nyt ilman mörinöitä! kouluttaja sai tulla hyvinkin lähelle häärimään ilman, että vida reagoi mitenkään. harjoiteltiin paikallakäännöksiä, sujuvat hyvin. vida ei kestä kauhean montaa toistoa samasta liikkeestä, mutta en ole siitä huolissani. pääasia, että tekee muutaman onnistuneen ja keskittyneen suorituksen. ei samaa asiaa tarvikaan kolmeakymmentä kertaa jankata perätysten.
käännösten lisäksi treenattiin paikallamakuun alkeita, eli opetettiin koiraa menemään sivulta maahan. pääsin siihen vaiheeseen, että vida pysyy maassa kun nousen itse suoraksi. vielä ei pelkällä suullisella käskyllä mene sivulta maahan, vaan tarvii käsiavun.
treenattiin myös hyppyä. irtosi hyvin hypylle, mutta hypättyään hipsi pois paikalta salamavauhdilla, eli en saanut palkattua hypyn taakse. täytyy harjoitella tätä kotona, pakko myöntää, että ei olla kesän jälkeen hyppyä kotona treenattu.

perjantai 27. tammikuuta 2012
ja niin ne läks - part two
en vielä pari viikkoa sitten ajatellut, että pentujen poismuutto jatkuisi vielä pikkupentujen lähdettyä, mutta niin tässä vaan kävi. piitsi lähti tänään takaisin kasvattajalleen. totesin, että yksinasuvana sekä ajalliset että taloudelliset resurssini ovat sen verran rajalliset, että viisi koiraa kotona on liikaa. haluan antaa kaikille koirilleni yksilöllistä aikaa, mahdollisuuden harrastaa ja nähdä maailmaa. taidan olla, ainakin tässä vaiheessa, selkeästi enemmän koiraharrastaja kuin koirankasvattaja. vaikka kasvatus myös antoisa harrastus onkin.
tänään haluan ajatella, että on vahvuus myöntää omat heikkoutensa. kaikkea hyvää piitsille jatkoon, olet ihana koira. <3

torstai 26. tammikuuta 2012
vida ja kisatokon alkeet
vidalla alkoi tänään uusi kurssi, kisatokon alkeet.
harjoittelu aloitettiin luoksepäästävyydestä. vidan perusasento oli huikea, aivan moitteeton, mutta syy siihen ei ollutkaan niin mieluisa >:( - mokoma oli "mun äiti" -asenteella ja ärähti kun kouluttaja tuli lähelle. sitten taas istui tiukasti jalkaani vasten. katsotaan, tekeekö ensi kerralla saman ja jos tekee niin saa kyllä palautteen sitten. minua ei todellakaan tarvi vartioida ja puolustaa.
muut perusasentoharjoitukset ja oikealle käännös meni ok.
hypyllä vähän mökötti kun kouluttaja oli esteen läheisyydessä.
annoin vidan lopputunnista kouluttajalle syliin ja se tapansa mukaisesti nuoli tämän naamaa. ihmetteli kyllä vähän, että miksi sen siihen hylkäsin. mutta joo, hyvä että tuli ilmi tämä uusi ongelma niin osaan lähteä sitä nyt heti purkamaan. olen kyllä huomannut, että noilla pojilla on paljon voimakkaampi leimautumissuhde minuun kuin tytöillä, mutta olen tähän mennessä pitänyt sitä lähinnä positiivisena, siitä kun on hyötyäkin, että koira on miellyttämishaluinen.

turku kv
näyttelyvuosi käynnistyi turusta, ilmoitettuna pitkästä aikaa kielo.
kielo otti ilon irti näyttelyreissusta - nukkumalla. se oli vaaleanpunaisissa rattaissaan ja veti sikeitä lähes koko näyttelyn ajan. kehään sen herätin ja kehän jälkeen se paineli takaisin petiin. välillä kävi ihmisten rapsuteltavana ja nuuskutteli kavereiden kanssa. oli ihana huomata sekin, että pitkästä tauosta huolimatta kielo ei reagoinut muunrotuisiin koiriin mitenkään, se ei haukahtanut tai edes murahtanut koko näyttelypäivän aikana kertaakaan. niin rento reissaaja kuin voi olla.
kehässä olinkin sitten minä aivan paniikissa! tuomari jakoi enimmäkseen eh:ta ja eriä, mutta myös h:ta ja yhden hylsynkin. siinä sitten mielessä pyöri vaan, että mitenköhän meidän käy. kielo esiintyi hienosti, hieman väsyneesti kylläkin, mutta pöydällä tuomari sanoi sen selän olevan hieman jännittynyt (miksiköhän kun omat kädet tärräsivät ihan hulluna). tuomari totesi, että "I think she would be much better outside", joskin totuus taitaa olla se, että she would have been much better with another handler :) arvostelu sinänsä ihan plääh, mutta nää on näitä. tuomarina eva liljekvist-borg (ruotsi).
AVO EH
isokokoinen, vahva narttu. päänmuoto saisi olla pyöreämpi. kauniit silmät, erinomainen kaula. selkälinja saisi olla tasaisempi. oikein kulmautunut. takaliikkeet hieman ahtaat.

lauantai 14. tammikuuta 2012
ja niin ne läks :)
kaikki pennut ovat nyt lähteneet omiin uusiin koteihinsa.
cremepoika muutti riihimäelle ja sai nimekseen "osku", raita muutti sterren kaveriksi, ruskea poika muutti kokkolaan ja sai nimekseen "vili" ja musta poika muutti niin ikään kokkolaan, kutsumanimeä en vielä tiedä. onnea pennuille uusiin koteihinsa! olen varma, että pärjäätte upeasti <3
meidän taloutemme julisti pikkupentuvapaan ajan alkaneeksi, kestoa en tokikaan määrittele, mutta pieni hengähdystauko kasvatustoiminnasta on kuitenkin paikallaan. keskitytään nyt taas välillä enemmän muihin harrastuksiin ja arkielämän iloihin. lenkkeihin, leikkimiseen ja makoisiin päiväuniin :)

lauantai 31. joulukuuta 2011
vuoden kertaus
noniin, aika jo perinteeksi muodostuneelle vuoden kertaukselle.
taidan toteuttaa kertauksen tällä kertaa koirakohtaisesti, koska on hirveän hankala saada tehtyä järkevää aikajana-toteutusta enää tällä porukalla :)
yleisesti voisi todeta, että vuosi on ollut melkoista muutosten mylläkkää kahden pentueen, toiselle paikkakunnalle muuttamisen ja uusien perheenjäsenten myötä. olen oppinut paljon tästä vuodesta.
vattu
vattu on viettänyt pääsääntöisesti rakkaan lemmikin elämää tämän vuoden. välillä olemme käyneet treeneissä, niin toko kuin agility. vatun kanssa toteutimmekin kesällä yhden haaveeni, eli osallistuimme epävirallisiin agilitykisoihin. sijoituimme sijalle 10. kokemus oli hauska ja mieleenpainuva.
näyttelyissä vattu kävi kerran, saavuttaen laatuarvostelun EH. vattu esiintyi hienosti ja olen iloinen, että vatun vuoden ainoa näyttely meni kaikin puolin kivasti.
kielo
kielon vuosi 2011 alkoikin aika merkittävästi, sillä 1.1.2011 kävimme kielon kanssa astutusreissulla helmiäisen-kennelissä. siellä oli kaksi urosehdokasta, joista kielolle valikoitui hieno uros show me love di san gimignano. astutus oli onnistunut ja tuotti 4.3.2011 kolme ihanaa pentua; vidan, kaasin ja naavan.
kielon vuoden ensimmäinen puolisko menikin pentutouhuun, mutta toisella puoliskolla käynnistimme uudestaan toko-harrastuksen, jossa kielo on viihtynyt hyvin ja kehittynyt paljon. se osaa jo aika mukavasti liikkeitä ja etenkin sen keskittymis- ja oppimiskyky on kehittynyt huikeasti.
vida
vida jäi kotiin aikamoisen pähkäilyn päätteeksi. mietin pitkään vidan ja kaasin välillä, olin aivan ihastunut molempiin pentuihin. kun ystäväni kertoi haluavansa kaasin, olin kiitollinen, että asia ratkaistiin puolestani ja päätin pitää vidan. vida sai pentutestauksessa lupaavat kommentit harrastustoimintaa ajatellen, joka sinetöi päätökseni. vida oli todella reipas ja oppivainen pentu. sen kanssa kävimme jo aika nuorella iällä treenaamassa erilaisissa ympäristöissä. mörköikä iski vidalle melko voimakkaana, mutta siitäkin ollaan nyt aikalailla päästy yli. vidan vuoteen sisältyi myös säikähdyttävä onnettomuus kun se sai aivotärähdyksen puolen vuoden iässä. tekevälle sattuu ja onneksi vida selvisi tapahtuneesta parin päivän pahoinvoinnilla.
vida on aloittanut tokoharrastuksen ja kehittyy siinä lupaavasti. vida osallistui myös yhteen mätsäriin saaden läjäpäin palkintoja. vidan toinen kives päätti jäädä nivuseen, joten näyttelyihin tästä ihanasta pojasta ei ole, mutta vidan tehtävä perheessä onkin pitää minut iloisena ja hyväntuulisena - sen se osaa erinomaisesti.
kaasi
kaasi oli minulle jo pikkupentuna todella rakas. siitä ei ollut helppo luopua. sovimmekin yhteisomistajuudesta ystäväni kanssa. kaasi oli luonteeltaan hieman varautunut, joten oli pieni arvoitus, miten se uudessa kodissaan pärjäisi. kaasi kuitenkin sopeutui hyvin ja otti uuden lauman heti omakseen. uudessa kodissa kaikki oli hyvin. kaasi tuli minulle puolen vuoden iässä näyttelylomalle ja kiersimmekin sen kanssa viisi pentunäyttelyä. kaasi sai kaikista upeat arvostelut, mutta vaisun esiintymisen vuoksi ROP-sijoituksia kertyi vain yksi. kaasi kuitenkin kehittyi nopeasti ja esiintyminen parani kerta kerralta. kun kaasi lähti takaisin omaan kotiinsa se ei enää sopeutunutkaan sinne. mietimme ensin, että silläkin on vain voimakas mörköikä kuten veljellään, mutta koska tilanne ei muuttunut ajan myötä yhtään paremmaksi, muutti kaasi takaisin minulle. kaasin tulevaisuus on avoinna, mutta tällä hetkellä sen koti on luonani ja se saa rauhassa olla ja kehittyä täällä. se on ihana pusuttelija, joka tykkää nukkua vieressä ja olla sylissä. toivon, että ensi vuosi on tälle pojalle positiivisen kehittymisen aikaa.
piitsi
piitsi saapui minulle lokakuun lopussa ja on yhteisomistuksessa ystäväni kanssa. piitsi on iloinen otus, sen häntä heiluu kokoajan. piitsin kanssa olemme aloittaneet näyttelytreenin ja opetelleet arkielämän asioita. piitsi on myös toimittanut erittäin tärkeää isosiskon virkaa tällä hetkellä kotonani oleville pennuille.
sterre
sterrellä on ollut monipuolinen vuosi. se on aloittanut virallisissa näyttelyluokissa esiintymisen ja saanut pentueen. näyttelymenestystä kertyi vaihtelevasti; H, EH, EH, ERI3, PN4, EH. kaikenkaikkiaan onnistunut näyttelyvuosi tälle neidille. esiintyminen parantui joka näyttelyssä ja viimeisessä se esiintyi jo vallan hienosti.
sterren juoksujen odottelu oli jännittävää aikaa, koska sterre on sijoituskodissa. se päätti vielä kaiken kukkuraksi järjestää asiat niin, ettei vuotanut ollenkaan juoksun aikana ja sijoituskodissa pähkäiltiin, että onko sillä nyt juoksu vai mitä tämä on. onnellisten sattumusten kautta menin tarkistamaan tilanteen ja kävikin ilmi, että sterrellä oli juuri silloin tärppiaika! siitä alkoikin asioiden nopeatahtinen järjestely; ensin soitto uroksen omistajalle, sitten eläinlääkäriin. saimme järjestettyä terveystarkastuksen samalle illalle ja astutuksen seuraavalle päivälle. sterre matkasi oulunsaloon astutettavaksi ja sain sieltä tekstiviestin "nalkissa ollaan". yksi onnistunut astutus riitti tälläkin kertaa ja sterre sai 12.11. neljä pentua. pennut ovat tänään tasan 7vk ikäisiä, pian valmiita muuttamaan omiin koteihinsa. sterren alkuvuosikin tulee olemaan jännittävä, sillä se saa opetella jakamaan huomion koirakaverin kanssa, kun sen tytär raita muuttaa sterren kaveriksi. sitten minulla onkin kaksi sijoituskoiraa samassa (aivan parhaassa) perheessä.
raita
kaikkein tuorein ulkoistettu perheenjäseneni on siis nyt 7vk ikäinen. raita on ihana lisä koiravahvuuteeni ja olen onnellinen, että se pääsee sterre-äitinsä kanssa ihanaan sijoitusperheeseen.
tämän listauksen loppuun on pakko kertoa uudenvuoden lupaukseni:
en aio vuonna 2012 ottaa yhtään uutta koiraa :) aion keskittyä nykyisiin rakkaisiin koiriini, tarjota jokaiselle sopivia harrastuksia ja tarpeeksi omaa laatuaikaa. yritän saada aikaan tasaisen arjen, johon sisältyy mielekästä tekemistä. tokoa, agilitya, näyttelyitä, uusia kivoja kokemuksia. paljon haasteita on varmasti tiedossa, mutta uteliain mielin otan vastaan alkavan vuoden.
loppuun vielä lämpimät terveiset kasvattieni omistajille ja ystävilleni, suuri kiitos tästä vuodesta ja menestyksekästä ja rakkaudentäyteistä vuotta 2012 teille kaikille! ollaan paljon yhteydessä ja keksitään kaikkea kivaa koiramaista touhua yhdessä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)