perinteikkäästi on taas aika kerrata kulunut, tai nyt jo viime vuosi.
vuoden ensimmäinen koiratapahtuma oli kajaanin kansainvälinen koiranäyttely. kielo siellä junioriluokassa ja upealla esiintymisellä sai ERIn ja oli luokkansa neljäs.
helmikuussa kielo loukkaantui ja vietimme kaksi erittäin raskasta kuukautta enimmäkseen kotosalla. kielo oli ehtinyt aloittaa tavoitteellisen tokon alokaskurssin, mutta se jäi onnettomuuden vuoksi kesken, kuten muutkin harrastuksemme.
keväällä näyttelyissä pääsi debytoimaan vuorostaan kielon sisko hilla, joka nappasi rauman näyttelyssä reippaalla esiintymisellä EH:n ja hienon arvostelun.
kevään mittaan villivadelman-sakki kävi kiitettävästi eläinlääkärin virallisissa terveystarkastuksista saldona 4 x 0/0 polvet, 4 x terveet sydämet ja 3 x terveet silmät. suuri kiitos vielä kasvattien omistajille!
kielo kuntoutui onneksemme hyvin. toukokuun lopulla palasimme näyttelykehiin järvenpäässä. kielon liikkeet eivät olleet vielä aivan kohdillaan, jonka vuoksi tuloksena H.
kielon vuoden näyttelytulokset: ERI4, H, H, EH1, H, EH, EH3, ERI3, EH2, ERI3 ja H. tavoitteena kielon kanssa oli ykköskilpailuun oikeuttavat tulokset (3 x eh/eri) ja se tavoite täyttyi hienosti. hieno näyttelyvuosi kielolla kaikenkaikkiaan. purenta ei ihan kaikille tuomareille kelvannut ja liikkeet voisivat olla paremmat. eniten kehuja sai ehdottomasti kielon pää, joka on kaunis ja rodunomainen.
vatun kanssa debytoimme täysin uudessa lajissa, eli rallytokossa. ehdimme vuoden aikana vain yhteen kisaan, mutta sieltä sitten hienosti 80p, eli nousutulos alokasluokasta. saa nähdä ehdimmekö joskus kerätä loput kaksi nousutulosta. ikävä kyllä kisoja on pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla, eikä sinne asti oikein tule herkästi lähdettyä.
vattu kävi myös muutamassa näyttelyssä. tuloksina EH, EH, H ja HYL. hylätyn vattu sai saksalaiselta tuomarilta hammaspuutoksesta. EH:t ovat suomalaistuomareilta, joten niihin olen erittäin tyytyväinen. vattua olisi tarkoitus jatkossakin viedä säännöllisen epäsäännöllisesti näytille, aina sillointällöin.
keväällä tein yhden aika mukavan hankinnan. ostin ihailemaltani kasvattajalta narttupennun, sterren. sterren äiti on kaunein tietämäni lyhytkarvainen chihuahua ja isä yksi hienoimpia pitkäkarvaisia chihuja, joten yhdistelmä oli aivan täysin mieleiseni. ja onnekseni kasvattaja suostui sterren minulle myymään. kielon onnettomuuden ja hankalan elämäntilanteen vuoksi en voinut sterreä kuitenkaan kotiin ottaa, mutta löysin sille onneksi aivan ihanan sijoituskodin. kiitos ensimmäisestä yhteistyövuodesta sijoituskodille! sterre kävi kahdessa pentunäyttelyssä, joista molemmista hienot arvostelut ja toisessa sterppa oli hienosti VSP-pentu viidestä narttupennusta. hieno suoritus! toiveita on kovasti neidin tulevaisuuden varalle.
syksyllä vattu kävi hetken mielijohteesta yhdessä tokokokeessa, josta tulos jäi harmittavasti 3,5p päähän. mutta hauskaa oli ja vattu toimi hyvin, eli pettynyt en missään nimessä ollut. toiveissa olisi käydä vielä kokeissa ja yrittää kehittää jonkinlainen kisarutiini, joka vähentäisi jännittämistä.
vuoden aikana kävin pari kertaa kokeilemassa vatun kanssa agilitya ja totesin, että koira on aivan superhyvä. jäi kytemään ajatus, josko uskaltautuisi jonnekin kisaankin kokeilemaan. saa nähdä. ainakin omaksi iloksi kokeilemaan taas kun mahdollista on.
syksyllä aloin myös itse ohjata kursseja koirakoulussa. vedin rallytokoa, pentukursseja ja pentuagilitya. kurssien vetäminen oli todella hienoa ja antoisaa, ja toivon, että minulla on mahdollisuus ohjata muita koirakoita jossain määrin jatkossakin.
hankalan alkuvuoden jälkeen vuodesta kehkeytyi koiraharrastuksen kannalta varsin mukava. monta ihanaa koiratapaamista ja tapahtumaa mahtui taas vuoteen ja erityisesti näyttelyreissut lämmittivät mieltä.
kiitos kaikille viime vuodesta ja onnea ja menestystä vuodelle 2011!
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
vuoden kertaus
Tunnisteet:
agility,
kasvatus,
kaverit,
kuulumiset,
näyttely,
tapahtumat,
terveys,
toko
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti