käytiin vatun kanssa möllitokokokeessa. tihkutti ja tuuli, ihmiset oli toppavaatteissa, eli ei ihan chihun keli. enemmän vaikutusta meidän suoritukseen oli kylläkin nurmikentällä, joka vattua kiinnosti liikaa. jokainen ruohonkorsihan on potentiaalinen merkkauspaikka!
luoksepäästävyys 9, meni häntä heiluen tuomaria hieman vastaan, ei olisi saanut tuomarin mukaan nousta, siitä -1p.
paikallamakuu 7, kaksoiskäsky ja haukahdus kesken paikallamakuun.
seuraaminen kytkettynä 6, haisteli.
seuraaminen vapaana 0, meni ihan ok, mutta pysähtyi haistelemaan niin nappasin kaulapannasta, eli kosketus koiraan nollasi pisteet.
maahanmeno 0, kolmoiskäsky. sitten kyllä onnistui.
luoksetulo 9, nousi seisomaan "onko valmis"-kysymyksen jälkeen ja jouduin istuttamaan uudestaan. luoksetulo vauhdikas ja perusasento hyvä.
seisominen 0, jäi kyllä paikalleen mutta alkoi siinä pyöriä ja haistella.
hyppy 10, ihan täydellinen.
yleisvaikutelma 8, pysyi hyvin hallinnassa ja suorittaminen oli iloista. miinusta haistelusta.
perjantai 27. toukokuuta 2011
torstai 26. toukokuuta 2011
voi pojat :)
naavan lähtiessä jäljelle jäivät veljekset kasja ja vida. aloinkin aika nopeasti saada esimakua siitä, mitä uroksen kanssa eläminen on. tuolilta pudonnut paita on hyvin äkkiä merkattu. lehtikeräystelinettä ei kannata pitää lattianrajassa. jalka nousee onneksi hienosti kyllä ulkonakin :)
kasja muutti viime viikolla yhteisomistuskotiinsa ja niin jäi vida. en ole vielä päättänyt mitä sen kanssa teen, toistaiseksi se on minulla ja on aivan ihana pentu. reipas ja suloinen. ulkona maailman helpoin, reippaasti häntä pystyssä tuli vastaan mitä tahansa. kielon mielestä vida on maailman hauskin keksintö, koska se jaksaa leikkiä juuri niin paljon kuin kielo haluaa. ja kielohan haluaa leikkiä.. sanotaanko näin, että turhan hiljaista ei ole lähipäivinä ollut.
lähipäivinä myös vattu on alkanut kiinnostua vidasta ja vattu onkin alkanut jo osallistua innolla nuorison leikkeihin. lisäksi vattu hoitaa vidan silmien ja korvien puhdistuksen huolella. sydän pakahtuu kun katselee kolmen sukupolven edustajien innokasta leikkiä. ja kun katselee televisiota ja kaikki kolme mahtuvat samaan syliin ja käpertyvät kasaksi.
vidan kanssa ollaan aloiteltu tokon alkeita. sivulletulo alkaa olla ihan hauskasti jo mallillaan. ulkona pidän sitä paljon vapaana niin, että hihna laahaa perässä. nyt lähipäivinä on näkynyt selkeästi, että itseluottamus alkaa olla niin korkealla, ettei 'äidin' luo tarvi enää tulla ihan heti kutsuttaessa. jalkoihin tulee kyllä vauhtia sitten kun pentu huomaa olevansa jo aika kaukana muista. täytyy alkaa ottaa jotain namia mukaan, että saa palkattua myös herkuilla nyt kun näyttää, että pelkät kehut eivät rohkealle pennulle välttämättä enää kauaa riitä.

sterren näyttelyt
sterren kanssa käynnistettiin näyttelykausi oikein urakalla kahtena peräkkäisenä viikonloppuna. ensin oli ohjelmassa rauma 15.5. ja sitten somero 21.5. molemmista tuloksena JUN EH. raumalla tuomarina peter green, joka piti sterrestä kovasti, mutta esiintyminen ei mennyt aivan nappiin ja uskon tuloksen johtuneen pitkälti siitä.
somerolla tuomarina kirsti louhi, joka piti hyvänä sterren päätä ja mittasuhteita, ja huonona sterren liikkeitä. esiintyminen sujui tällä kertaa oikein mukavasti.
nyt muutaman viikon tauko ja sitten taas kokeilemaan onnea! :)

lime sai uuden kodin ja uuden nimen
pari viikkoa sitten ensimmäisenä pentuna uuteen kotiin muutti lime. lime ei muuttanutkaan ihan mihin tahansa kotiin, vaan hilla-tätinsä seuraksi tampereelle! lime sai uudessa kodissaan uudeksi nimekseen naava. naava-nimi sopii pienelle punaturkkiselle neidille oikein ihanasti. hillan lisäksi uudessa kodissa seurana on 10-vuotias lyhytkarvainen chihuherra aatu.
naavan elo uudessa kodissa on lähtenyt sujumaan mukavasti. ja itse olen niin iloinen siitä, että neiti pääsi näin ihanaan kotiin. luopuminen neidistä tehtiin minulle helpoksi.
naavan elo uudessa kodissa on lähtenyt sujumaan mukavasti. ja itse olen niin iloinen siitä, että neiti pääsi näin ihanaan kotiin. luopuminen neidistä tehtiin minulle helpoksi.
tiistai 3. toukokuuta 2011
pentujen vappu
vapun aatoksi olimme sopineet treffit hallille hillan, aatun, lukan ja pepen kanssa. itselläni oli mukana vain pennut, halusin nähdä, miten ne suhtautuvat vieraisiin koiriin ilman emon tuomaa turvaa. lime otti heti tilan haltuun ja juoksi innolla ympäriinsä. vida ja kasja tutkivat ensin tilannetta läheltäni, mutta melko nopeasti nekin alkoivat ottaa kontaktia koiriin ja niiden omistajiin. kasjan mielestä pepe oli aivan huipputyyppi, se seurasi pepeä ja yritti jatkuvasti nuolla sen naamaa. pepe pitkäharmoisena jaksoi hyvin kasjan touhuja ja antoi sen oleskella läheisyydessään. lime haastoi eniten leikkiin hillaa ja hilla välillä intoutuikin juoksentelemaan limen kanssa, kuitenkin hienosti pienempää varoen. aatu on 10-vuotias vanha herra, joka suhtautui pentuihin rauhallisesti, välillä kävi niitä nuuhkimassa ja antoi pentujen tutkia itseään. luka, kielon veli, ei aina tiennyt miten päin sitä olisi, mutta luka on luonteeltaan todella kiltti, joten se sai olla pentujen kanssa omalla tyylillään.
todella ihana oli katsoa, miten mukavasti nämä seitsemän koiraa menivät yhdessä sulassa sovussa. pennut olivat reippaita ja aikuiset käyttäytyivät kaikinpuolin hienosti.
kuvassa kasja, vida ja lime. kaksi tuntia leikkineenä oli hyvä nukahtaa syliin :)
kuva hillan omistajalta.
pentutarkastus
eilen kävimme hakemassa sirut ja lisäksi pennuille tehtiin pentutarkastus. kaikilla pennuilla oli kaikki ok. sirutuksesta kasja ja lime eivät sanoneet mitään, vida hieman kiljaisi. pidin kaikkia pentuja hetken pöydällä sirutuksen jälkeen, jotta tulisi minimoitua pöytäkammon mahdollisuus. eipä nuo näyttäneet moksiskaan olevan, mutta kun tuli siinä tilanteessa tuo mieleen niin tehtiin eläinlääkärin kanssa näin.
ennen pentutarkastusta käytiin eläinkaupassa näyttämässä, kenen suuhun ne kaikki acanat hupenevat :) pennut ottivat reippaasti kontaktia ihmisiin ja saivatkin paljon rapsutteluja myyjiltä ja asiakkailta. yksi pieni tyttö tuli innoissaan kysymään "oi, myydäänkö täällä tällaisiakin!!" :D kielo piti huolen ettei jää ilman rapsuja ja heittäytyi selälleen jokaisen liikkeeseen tulleen asiakkaan eteen. tehokkaaksi osoittautui neidin tekniikka, se sai paljon kehuja lempeästä luonteestaan - ja niitä rapsuja :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)