perjantai 28. kesäkuuta 2013

Vattu 8v.

Tiny Honey's Rasberry Love "Vattu" tänään kahdeksan vuotta. Onnea rakkaani.


maanantai 24. kesäkuuta 2013

Morsmaikut palautettu

Meidän huushollissa palattiin äsken normaalielämään. Mitä se sitten onkaan, sitä täytyy varmaan taas hetki koirienkin pohtia ja sopeutua kutistuneeseen laumaansa.

Huhtikuussa meille tuli ensin seuraa pitämään kolmikko Sterre, Raita ja Myy. Sterre ja Raitahan ovat siis omistamiani narttuja, mutta asuvat sijoituskodissa. Samassa kodissa asustelee kaksi prahanrottakoiraa, joista Myy siis oli meillä hoidossa chihujen kanssa. Sijoituskodin kanssa päädyttiin siihen, että Sterre jäi odottamaan juoksujensa alkua minun luokseni, koska sen juoksut on ollut hyvin hankala huomata vuotamattomuuden vuoksi. Myyn ja Raidan palatessa kotio jäi siis Sterre meille.

Sterre teki legendaariset, eli kun juoksua odotetaan niin sitä silloin myös kuuluu pihdata. Juoksu alkoikin sitten vasta kaksi viikkoa sitten. Ensimmäisenä ilmiantajana toimi Vattu, joka alkoi astua Sterreä. Pojat kiinnostuivat päivän viiveellä. Sterre kävi viime viikolla kaksi kertaa astutettavana upealla uroksella ja nyt sitten vaan kovasti toivomme, että elokuun loppupuolella saisimme ihastella uusia pieniä elämänalkuja.

Sterren lisäksi viimeiset 10pv meillä on asustellut Kaasin ihka eka oma morsmaikku. Tällä nartulla oli aiemmin ollut tärppi hyvin aikaisessa vaiheessa, mutta aina kuuluu tehdä poikkeuksia sääntöihin ja nyt sen tärppi olikin sitten selkeästi myöhäisempi. Kaasi astui innokkaasti, joskaan pitkään nalkkiin tämä pariskunta ei jäänyt, joten jäämme mielenkiinnolla odottamaan, tuottiko tämä kosioreissu tulosta.

Nyt on sitten sekä Sterre että Kaasin morsmaikku palautettu.Nyt jälkeenpäin voin todeta olevani tosi tyytyväinen siihen, miten kivuttomasti kahden juoksuisen nartun olo meidän porukassa onnistui. Kielo hyväksyi hienosti asuinkavereikseen nämä nartut ja kolmikko eli sopuisasti tämän ajan, Vattu oli poikien puolella. Pojilla pysyi ruokahalu ennallaan eikä niille tullut keskenään kärhämiä (merkkailua kyllä esiintyi normaalitasoon verrattuna kymmenkertainen määrä). Melutasokin pysyi vallan kohtuullisena koko tämän härdellin ajan.En tiedä olisiko kirjoitukseni ollut ihan näin positiivinen ensimmäisenä iltana kun minulla tämä kuusikko oli saman katon alla [ ;) ], mutta todella nopeasti porukka asettui ja homma lähti rullaamaan.
Itse olen muutamaa kokemusta ja tiedonjyvää viisaampi, joskin tiedostanut taas sen, miten alussa sitä tässä kasvatusharrastuksessa vielä ollaan ja miten nöyrällä asenteella sitä täytyy liikenteessä olla. Mutta luotan siihen, että kun koirien ehdoilla ja niiden hyvinvointia ajatellen toimii, on jo ainakin toinen koipi oikealla polulla.





sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Iltatreeniä

Treenailtiin Vatun kanssa etupihalla kauniin kesäillan kunniaksi. Tässä saksalainen täyskäännös.

Hyppykuviota

Oltiin tänään Vidan ja Kielon kanssa chihuahuatapaamisessa. Koirat juoksivat reilun tunnin kavereidensa kanssa ja päätin hyödyntää tilanteen menemällä tapaamisesta suoraan agilitykentälle. Hallintatreenin kun aloittaa ihan mielellään siitä tilanteesta, jossa koira ei ole aivan täydessä energiassa.

Otin Vidan kanssa kolmen hypyn ohjauskuviota kahdella eri tapaa. Kas tässä hieno piirros, jossa sininen on treeni 1 ja punainen on treeni 2. A-kirjain kuvastaa sitä, että juurikin tuossa kohtaa oli A-este, jonne ei siis saanut mennä. Este oli aivan tyrkyllä ja tietysti siis oikeinpäin, en vaan ole kuvaamataidollisesti se kaikkein lahjakkain yksilö.

Meni tosi hienosti! Ei yrittänyt karata A:lle, vaikka se lempiesteisiin kuuluukin, vaan seurasi ohjausta.
Lopuksi otin A-esteen sitten toiselta puolelta ja siihen perään hyppykuvion käänteisenä. Sen jälkeen vaihdoin Vidan Kieloon ja tein saman jutun. Kielo meni niin hienosti ja hyvällä hyppytekniikalla, että taas on se sama tunne kuin aina, kun olen Kielon kanssa tehnyt agia (sydän pakahtuu kun se on niin hieno ja aina tulee mieleen, että pitäisikö sittenkin treenata tavoitteellisesti). Varsinkin kun erehdyin ottamaan sen kanssa lopuksi täysmutkalla olevan putken ja millä innolla se sinne juoksi..
Nämä kaksi energiapakkausta kiskovat nyt aika tyytyväisen oloisena, patterit hetkellisesti tyhjänä, päiväunia :)


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Villivadelman Indian Summer "Vida"

synt. 4.3.2011
Isä: Show Me Love Di San Gimignano
Emä: Villivadelman Sleepflower
Väri: Cream
Paino: 2,5kg
Hampaat: 6+5, saksipurenta
Polvet: 0/1 (22.5.2012)
Sydän: Terve (22.5.2012)
Paras näyttelytulos: PEK2 (kivesvika, toinen kives nivusessa)
Luonne: Energinen, kova, älykäs, iloinen, kova pusuttelemaan, oppivainen
Harrastaa tokoa ja agilitya.
Kivesvian vuoksi ei jalostuskäyttöön!

                                                 KUVIA:




Villivadelman You Love Us "Raita"

synt. 12.11.2011
Isä: Tanya's Lil Curmudgeon
Emä: Quimichin Desert Star
Väri: Valkoinen soopelimerkein
Paino: 2,1 kg
Hampaat: 6+6, saksipurenta
Polvet: 0/1 (21.11.2012)
Sydän: Terve (21.11.2012)
Paras näyttelytulos: JUK1 SA PN4
Luonne: Vilkas, kova, oppivainen, ihmisrakas, koirasosiaalinen
Harrastaa agilitya, kisaa epävirallisissa.

Raidan pentue syntyi 6.12.2013, isänä Villivadelman Autumn Song "Kaasi"

Raita ei enää jalostuskäytössä ja siirtynyt sijoituskotinsa omistukseen.

                                          KUVIA:





Quimichin Desert Star "Sterre"

 Sterre ei ole enää omistuksessani, vaan sijoitussopimus on päättynyt sen tehtyä kaksi pentuetta kennelnimelleni (2011 ja 2013).

Quimichin Desert Star "Sterre"
synt. 23.1.2010
Isä: Int CH Nikoli's Lucky Leader
Emä: Quimichin Desert Charm
Väri: Soopeli valkoisin merkein
Paino: 2,3kg
Hampaat: 6+6, saksipurenta
Polvet: 1/1 (24.1.2011) & 1/2 (17.4.2013)
Silmät: Ei perinnöllisiä silmäsairauksia (26.1.2011)
Sydän: Terve (24.1.2011 & 17.4.2013)
Paras näyttelytulos: PN3, SA, VASERT
Jalostustarkastettu Chihuahua ry:n jalostustarkastuksessa hyväksytysti ilman huomautuksia 07/2012
Luonne: Rauhallinen, nautiskeleva, koirasosiaalinen, ihmisrakas
Harrastaa omaksi iloksi tokoa.

Sterrellä on ollut vuonna 2011 pentue, jossa neljä jälkeläistä:
  • Villivadelman You Love Us "Raita" Polvet 0/1, sydän terve, näyttelyistä SA
  • Villivadelman My Little Empire "Osku"
  • Villivadelman Love's Sweet Exile "Vili"
  • Villivadelman All Is Vanity "Tico" (kastroitu)
Vuoden 2013 pentue:
  • * Villivadelman Stay Beautiful "NättiAlma"
  • * Villivadelman Rewind The Film "Aksu"
  • * Villivadelman Door To The River "Pippuri"

                                              KUVIA:



Villivadelman Sleepflower "Kielo"

synt. 23.2.2009
Isä: Multi CH Misty Meadow's Fredflintstone
Emä: Tiny Honey's Rasberry Love
Väri: Valkoinen-fawn
Paino: 3,0kg
Hampaat: 6+6, tasapurenta
Polvet: 0/0 (10.4.2010, vasen polvi leikattu 11kk iässä onnettomuuden vuoksi)
Silmät: Ei perinnöllisiä silmäsairauksia (10.4.2010)
Sydän: Terve (23.2.2010 & 16.2.2012)
Paras näyttelytulos: AVO ERI, AVK3
Luonne: Vilkas, vauhdikas, reipas, koirasosiaalinen
Harrastaa tokoa, rally-tokoa ja agilitya omaksi iloksi.

"Eläkkeellä".  Kielolla on ollut yksi pentue vuonna 2011, jossa kolme jälkeläistä:
  • Villivadelman Indian Summer "Vida" Polvet 0/1, sydän terve, näyttelyistä PEK2 (kivesvika)
  • Villivadelman Autumn Song "Kaasi" Polvet 1/1, sydän terve, näyttelyistä SA
  • Villivadelman Winterlovers "Naava", Polvet 2/0, sydän terve, silmät terveet, näyttelyistä H, koiratanssi freestyle ALO-T

                                          KUVIA:




Tiny Honey's Rasberry Love "Vattu"

synt. 28.6.2005
Isä: Chibabies Chistoso Top Dog
Emä: Tiny Honey's Angel Of Love
Väri: Valkoinen (kermamerkein)
Paino: 3,5kg
Hampaat: 6+3, saksipurenta
Polvet: 0/0 (10.7.2006 & 10.4.2010)
Silmät: Ei perinnöllisiä silmäsairauksia (10.7.2006 & 10.4.2010)
Sydän: Terve (8.11.2006 & 25.6.2008 & 23.2.2010 & 16.2.2012 & 17.4.2013)
Paras näyttelytulos: AVO ERI, AVK1
Toko: ALO3
Koiratanssi HTM: ALO-T
Rally-toko: ALO hyväksytty tulos
Kisannut myös epävirallisissa agility-kisoissa.
Luonne: Ihmisrakas, viisas, oppivainen, iloinen, rohkea, kova

Steriloitu 10/2009.
Vatulla on ollut kaksi pentuetta, joissa yhteensä neljä jälkeläistä:
  • Villivadelman Oceanspray "Enzo" Polvet 0/0, silmät terveet, sydän terve, näyttelyistä VASERT&VARACA
  •  
     
  • Villivadelman Everlasting "Luka" Polvet 0/0, sydän terve, näyttelyistä PEK1 (kivesvika, kastroitu)
  • Villivadelman Tsunami "Hilla" Polvet 0/0, silmät terveet, sydän terve, näyttelyistä EH, tokosta ALO3, koiratanssi freestylestä ALO KUMA, koiratanssi HTM:stä ALO-T, rally-tokosta ALO hyväksytty tulos
  • Villivadelman Sleepfloer "Kielo" Polvet 0/0, silmät terveet, sydän terve, näyttelyistä ERI
                                         KUVIA:





keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Vidan maanantai

Maanantaina oli taas Vidan tokotreenit. Paikalla oli lisäksemme tällä kertaa meidän ryhmästä vain yksi koira ja sekin lancashirenkarjakoira, joten Vida oli nyt alusta asti ihan intsinä ja rento.
Otettiin noutoa. Juoksi kapulalle, muttei ottanut sitä suuhun. Tein sitten muutaman pidä-harjoituksen (note-to-self: käskysana on hae) ja palkkasin niistä. Kapula on Vidan mielestä kotona ehkä maailman siistein juttu, joten eiköhän nouto ulkonakin ala sujua, kunhan vähän treenaillaan sielläkin sitä enemmän.
Toisena juttuna otimme luoksetuloa. Kouluttaja sai minut miettimään, että Vidan kanssa voisikin olla hyvä harjoitella luoksetulo eteen. Ollaan harjoiteltu eteen tulemista ihan muuten, lähinnä rallytokoa ajatellen varuiksi, joten pohja siihen on jo hyvin olemassa. Noudon palautuskin voisi olla helpompi eteen, joten ehdottomasti makustelen asiaa. Edestä voisi sitten kiertää takakautta perusasentoon.
Eteentulo vähentäisi todennäköisesti myös päin hyppäämisen riskiä (eli sitä, kun pikkukoira kääntää itsensä luoksetulossa perusasentoon hyppäämällä vasenta jalkaa päin).

Tokotunnin jälkeen siirryimme taas agikentälle, jossa ensin valmensin tunnin ja sitten treenattiin itse. Otin ratapätkää A-hyppy-puomi-hyppy-keinu sekä yksittäisinä esteinä A:ta, keinua ja puomia. Vidalla oli ihan mieletön energialataus ja se lähtikin aika tyylikkäästi lapasesta heti kun lopetin ohjaamisen. Juoksi ympyrää kentällä ja välillä suoritti jonkun esteen. En ihmeemmin puuttunut asiaan, koska kutsusta tuli kyllä luokse ja meni taas ohjauksella sinne mihin ohjasinkin. Kotimatkalla kyllä pohdin, että täytyy sen kanssa aloittaa hallintaharjoituksetkin, eli laittaa vaikka puomin perään hyppy ilman, että sinne hypylle on tarkoitus mennä, ja muita vastaavia. Täytyy alkaa kiinnittää huomiota siihen, ettei koira arvo esteitä vaan seuraa ohjausta. Jos kierrokset ovat yhtä kiihdyksissä jatkossa kuin maanantaina, niin haastetta tässä tulee varmasti olemaan. Olen silti näkemästäni käytöksestä enemmänkin innostunut, koska se lupaa erittäin hyvää vauhtia radoille.