keskiviikko 19. lokakuuta 2011

vatun kanssa rämpimässä


eilen oli laatuaikaa kielon kanssa, tänään vuorossa vattu. käytiin rämpimässä pelloilla ja metsän reunalla. metsään emme päässeet, koska oja oli liian suuri ylitettäväksi. vattu oli vapaana, perässään 5m heijastinnauha, jonka olen joskus teettänyt irtipitämistä varten. eipä tarvinut kertaakaan siihen tarttua, hyvin oli neiti kuulolla.

tiistai 18. lokakuuta 2011

kielon tokokurssin eka kerta

onnistuin saamaan yhden treenipaikan tänään alkaneessa tavoitteellisen tokon sekamelskaryhmässä. arvoin sitten entten tentten teelikamentten - minkä koirista valkkaisin mukaan?
päädyin kieloon, koska se on tuntunut käyvän lähiaikoina välillä vähän kierroksilla ja tulkitsen sen johtuvan aktiviteetin puutteesta.
kielo on viimeksi ollut treeniryhmässä liki kaksi vuotta sitten, mutta kotona ollaan aina silloin tällöin kokeiltu juttuja.

ryhmässä on kielon lisäksi rottweiler, pk collie, joku keskikokoinen karvakasa, joku valkoinen moppi ja labdarodinnoutaja. kaikki ryhmäläiset mukavan rauhallisia ja tunnilla oli pääsääntöisesti aivan hiljaista, ihanaa.

ensimmäisenä tehtiin hyppyä. kielon kanssa tehtiin niin, että nami vietiin hypyn taakse, sitten kielo perusasentoon ja siitä hyppy-käski. reippaasti hyppäsi. parantamisen varaa siinä, että malttaa odottaa käskyä, eikä hyppää heti. tätä täytyy nyt alkaa kotona treenaamaan.

seuraavaksi oli vuorossa nouto. kielo oli niin innoissaan nameista, että ei olisi malttanut ottaa kapulaa suuhun, mutta kun en luovuttanut niin kyllä se alkoi edistyä. täytyy kokeilla vähemmän hyvillä nameilla tuota pitoharjoittelua.

paikallamakuussa pysyin metrin päässä ja palkkailin siitä etutassujen väliin. minuutin verran onnistui näin, sitten kielolla alkoi keskittyminen herpaantua ja nousi istumaan pari kertaa.

luoksetulon pysäytystä tehtiin niin, että heitettiin ensin nami - kutsuttiin - vapautus ja namin heitto - kutsuttiin - vapautus ja namin heitto. sitten kokeiltiin hämyä, kielo pysäsi tosi hyvin. pari toistoa, molemmat onnistui. nyt tavoitteena pidentää aikaa, jonka koira seisoo paikallaan pysäytyksen jälkeen.

lopuksi tehtiin kaukokäskyjä. menin ensin metrin päähän, mutta pidensin siitä pariin metriin. hyvin onnistui istu-maahan-istu-maahan jne. matkan pidentämistä sitten vaan. ja vaihtelua pituuksiin, kauanko pitää odottaa maassa tai istumassa, eli ei saa itse alkaa tarjota vaihtoja.

hyvänmielen treenit!

perjantai 14. lokakuuta 2011

syksyn pentunäyttelyt

vidan kaasi-veli tuli meille näyttelylomalle syyskuun alussa ja viipyi 9.10. olleeseen chihuahua ry:n erikoisnäyttelyyn asti.

ensimmäisenä ohjelmassa oli turun pentunäyttely, jonne osallistuivat sekä vida että kaasi. tuomarina tapio ranta. tässä poikien arvostelut:

vida 5-7kk PEK2
hyvät rungon mittasuhteet omaava kaunispäinen uros, jolta valitettavasti toinen kives puuttuu ja pentuhampaat vielä osittain jäljellä. hieman matala säkä. lyhyt olkavarsi, mikä näkyy etuliikkeissä. tarvitsee runsaasti kehätottumusta. liikkeet ok.

kaasi 5-7kk PEK1
erittäin kaunis pää ja ilme. riittävä kaulan pituus. hieman lyhyt ja pysty olkavarsi. hyvä takaosa. hyvänmallinen runko. hyvä raajaluusto ja kulmaukset. liikkuu hyvin kun haluaa. tarvitsee runsaasti lisää kehätottumusta.

ei suoranaisesti mikään hyvän mielen näyttely. vidan arvostelussa harmittaa, että tuomari käytti paperia kivesvian ja hampaiden voivottelemiseen, olisin toivonut enemmän muuta arvostelua. varsinkin kun kyseessä oli vidan ainoa näyttely. kaasista tuomari sanoi, että hän ei voi antaa KP:ta, koska häntä ei ole kokoajan ylhäällä ja heilu. turhan paljon vaadittu ensimmäistä kertaa kehässä olevalta pieneltä pennulta.

seuraavana vuorossa oli lohjan pentunäyttely, jossa tuomarina kati kilpeläinen. 5-7kk luokassa oli huikeat neljä urospentua.

kaasi 5-7kk PEK2
vahvarunkoinen uros, joka tänään ujostelee kehässä. hyvät mittasuhteet ja kokoon sopiva luusto. hyvä kallo. kuono saisi olla pidempi. aukile päässä. hyvät korvat. riittävä eturinta. pyöreä runko. hyvä ylälinja. riittävät kulmaukset. laskeva lantio. hyvä hännänkiinnitys, mutta ei nosta sitä liikkeessä. hyvät etuliikkeet, mutta kapeat takaliikkeet. hyvä turkki.

viikko turun ja lohjan jälkeen oli vuorossa tuuloksen pentunäyttely, jossa tuomarina juha putkonen. toiveet oli varovaisen korkealla, koska putkonen on chihuahua-tuomari ja arvelin, että hän voisi pitää kaasista. ja niin pitikin!

kaasi 5-7kk PEK1 KP PU-1 ROP
6kk. hyvänkokoinen, mittasuhteiltaan oikea. hyvin pyöristynyt kallo. hyväasentoiset korvat. hyvät silmät ja pigmentti. hyvä otsapenger. hyvä kuono-osa ja purenta. erinomaiset rintakehä ja eturinta ikäisekseen. tasapainoisesti kulmautunut. hyvä pentukarva. oikeinkiinnittynyt häntä, jonka voisi nostaa paremmin liikkeessä. voisi esiintyä reippaammin.

kaasi petrasi esiintymistään joka kerran ja tuuloksessa se esiintyi jo mukavasti, vaikka häntä ei aivan ylös vielä noussutkaan.
seuraavana päivänä oli vuorossa tampereen pentunäyttely, jossa tuomarina tarmo viirtelä. viirtelä on todella tarkka esiintymisestä, joten osasin melkein arvata, ettei kaasin esiintyminen riitä sille. ja siitä se meidän KP kiinni jäikin, vaikka kaasi oli reippaampi kuin aiemmin ja mielestäni jo tosi kiva.

kaasi 5-7kk PEK1
hyvä koko. kaunis päänmuoto ja ilme. hieman silmävuotoa. purenta ok. sievät korvat. tanakka runko. hyvät takakulmat ja karvanlaatu. kauniit liikkeet. häntä tulisi olla kaarevampi ja korkeammalla kannettu. hieman arasteleva käytös.


chihuahua-erkkari
ssa kaasi olikin sitten ensimmäistä kertaa isommissa pennuissa. tuomarina unto timonen. koiria luokassa neljä.

kaasi 7-9kk PEK2
hyvä koko & mittasuhteet. hyvä kallo-osa. täyteläinen, mutta hieman lyhyt kuono-osa. oikea-asentoiset korvat. hyvä kaula. riittävästi kulmautunut etuosa. erinomainen runko & ylälinja. hieman niukasti kulmautunut takaosa. likkuu hyvin, kun rohkaisee mielensä.

nyt kaasi on näyttelylomalla ja starttaa virallisissa luokissa joskus ensi vuonna, toivottavasti iän myötä lisää itsevarmuutta keränneenä. siihen olen todella tyytyväinen, että kertaakaan se ei stopannut kehässä, pöydällä oli aina nätisti. ei siis missään nimessä pelännyt kehässä, mutta itsevarmuus ei vielä riitä ylvääseen hännänkantoon. liikkeet sillä on kauniit ja kiva se on kanssa oli kehiä kiertää.

ihana oli muutenkin pitää kaasia kylässä, on se aivan hurmaava poika. iloinen ja ihmisrakas.