sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Hyppykuviota

Oltiin tänään Vidan ja Kielon kanssa chihuahuatapaamisessa. Koirat juoksivat reilun tunnin kavereidensa kanssa ja päätin hyödyntää tilanteen menemällä tapaamisesta suoraan agilitykentälle. Hallintatreenin kun aloittaa ihan mielellään siitä tilanteesta, jossa koira ei ole aivan täydessä energiassa.

Otin Vidan kanssa kolmen hypyn ohjauskuviota kahdella eri tapaa. Kas tässä hieno piirros, jossa sininen on treeni 1 ja punainen on treeni 2. A-kirjain kuvastaa sitä, että juurikin tuossa kohtaa oli A-este, jonne ei siis saanut mennä. Este oli aivan tyrkyllä ja tietysti siis oikeinpäin, en vaan ole kuvaamataidollisesti se kaikkein lahjakkain yksilö.

Meni tosi hienosti! Ei yrittänyt karata A:lle, vaikka se lempiesteisiin kuuluukin, vaan seurasi ohjausta.
Lopuksi otin A-esteen sitten toiselta puolelta ja siihen perään hyppykuvion käänteisenä. Sen jälkeen vaihdoin Vidan Kieloon ja tein saman jutun. Kielo meni niin hienosti ja hyvällä hyppytekniikalla, että taas on se sama tunne kuin aina, kun olen Kielon kanssa tehnyt agia (sydän pakahtuu kun se on niin hieno ja aina tulee mieleen, että pitäisikö sittenkin treenata tavoitteellisesti). Varsinkin kun erehdyin ottamaan sen kanssa lopuksi täysmutkalla olevan putken ja millä innolla se sinne juoksi..
Nämä kaksi energiapakkausta kiskovat nyt aika tyytyväisen oloisena, patterit hetkellisesti tyhjänä, päiväunia :)


Ei kommentteja: