keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Vidan maanantai

Maanantaina oli taas Vidan tokotreenit. Paikalla oli lisäksemme tällä kertaa meidän ryhmästä vain yksi koira ja sekin lancashirenkarjakoira, joten Vida oli nyt alusta asti ihan intsinä ja rento.
Otettiin noutoa. Juoksi kapulalle, muttei ottanut sitä suuhun. Tein sitten muutaman pidä-harjoituksen (note-to-self: käskysana on hae) ja palkkasin niistä. Kapula on Vidan mielestä kotona ehkä maailman siistein juttu, joten eiköhän nouto ulkonakin ala sujua, kunhan vähän treenaillaan sielläkin sitä enemmän.
Toisena juttuna otimme luoksetuloa. Kouluttaja sai minut miettimään, että Vidan kanssa voisikin olla hyvä harjoitella luoksetulo eteen. Ollaan harjoiteltu eteen tulemista ihan muuten, lähinnä rallytokoa ajatellen varuiksi, joten pohja siihen on jo hyvin olemassa. Noudon palautuskin voisi olla helpompi eteen, joten ehdottomasti makustelen asiaa. Edestä voisi sitten kiertää takakautta perusasentoon.
Eteentulo vähentäisi todennäköisesti myös päin hyppäämisen riskiä (eli sitä, kun pikkukoira kääntää itsensä luoksetulossa perusasentoon hyppäämällä vasenta jalkaa päin).

Tokotunnin jälkeen siirryimme taas agikentälle, jossa ensin valmensin tunnin ja sitten treenattiin itse. Otin ratapätkää A-hyppy-puomi-hyppy-keinu sekä yksittäisinä esteinä A:ta, keinua ja puomia. Vidalla oli ihan mieletön energialataus ja se lähtikin aika tyylikkäästi lapasesta heti kun lopetin ohjaamisen. Juoksi ympyrää kentällä ja välillä suoritti jonkun esteen. En ihmeemmin puuttunut asiaan, koska kutsusta tuli kyllä luokse ja meni taas ohjauksella sinne mihin ohjasinkin. Kotimatkalla kyllä pohdin, että täytyy sen kanssa aloittaa hallintaharjoituksetkin, eli laittaa vaikka puomin perään hyppy ilman, että sinne hypylle on tarkoitus mennä, ja muita vastaavia. Täytyy alkaa kiinnittää huomiota siihen, ettei koira arvo esteitä vaan seuraa ohjausta. Jos kierrokset ovat yhtä kiihdyksissä jatkossa kuin maanantaina, niin haastetta tässä tulee varmasti olemaan. Olen silti näkemästäni käytöksestä enemmänkin innostunut, koska se lupaa erittäin hyvää vauhtia radoille.


Ei kommentteja: