kuvasin yli kymmenen videota, mutta tunnetusti kameran käydessä iskee paniikki ja kaikki menee päin honkia. niin tälläkin kertaa. mutta hyvää harjoitusta tietysti nämä "minijännittämiset", siedättää toimimaan oikein silloin, kun on oikea jättijännitys. kokeessa kun viimeksi tuli sanottua vääriä käskyjä ynnä muuta ihanaa.
otettiin tänään ihan siis perus alokasluokan ja avoimen luokan liikkeitä. liikkeestä maahan meno, liikkeestä seisominen, paikallamakuu (pakastimessa olleen pussin päällä puoli minuuttia), kaukokäskyt ja luoksetulon pysäytys.
eilen treenattiin tunnaria ja noutoa. molemmissa on tapahtunut hienoista edistystä, mitä toki sopii jo toivoakin. mutta nyt on tosiaan erilailla intoa kotona treenaamiseen tuon noudon kanssa, kun ei tehdä enää sitä pelkkää -kapula suuhun nokasta kiinni hyväpidähienopidä- touhua, vaan vähän erilaisia variaatioita. kirjoitan niistä joku kerta vaikka tarkemmin ja kuvaan niitä apuvälineitä, joita käytetään. eilen ostin tiimarista ohutta puukeppiä ja styroksipalloja. niistä on tarkoitus askarrella seuraavaksi. tällä hetkellä käytössä jäätelötikut.
kokeilin myös sillä alkuperäisellä jättikokoisella noutokapulalla, mutta se ei veisteltynäkään mahdu tuon suuhun juuri mitenkään, joten jääkööt taas repun pohjalle seuraavaksi puoleksi vuodeksi. otin noudon harjoitteluun mukaan naksuttimen ja olen taas siitä aivan innoissani. täytyy vaan malttaa jättää se nyt siihen noutoon. se ei kuitenkaan ole mulle edes kovin tuttu kapistus, täytyisi joskus lukea aiheesta ja perehtyä siihen naksutinkoulutukseen paremmin.
ainiin. sanoin miehelleni, että se voisi alkaa opettamaan vatulle jotain, että ne tekisi yhdessä muutakin kuin lenkkeilisi ja nyhjäisi sohvalla. liikkeiden suorituksen vattu tekee yhtä hyvin mikon kanssa, olemme testanneet alokasluokan liikkeet ja niissä ei ole mitään ongelmaa. mikkoa ei vaan kiinnosta treenata niitä, koska vahdin vieressä perusasennot ja käskyt sunmuut, ettei vaan tule virheitä :) parempi kai muutenkin, että varsinaisten koeliikkeiden opettelu on yhden ihmisen vastuulla ja sitten välillä tekee vaan noita testejä, että ymmärtääkö koira käskyt toisenkin sanomana vai onko itsellä esimerkiksi joku itseltä tiedostamaton käsimerkki, jota koira seuraa, ja kun toisella ei sitä ole, niin se ei osaakaan liikettä.
tästä oli muuten suuri apu minulle, kun tuskailin pari kuukautta sitten liikkeestä maahan menon ja liikkeestä seisomisen kanssa, että eikö vattu muka oikeasti ymmärrä niitä. mun kanssa vähän arpoi, että kumman sitä tekisi. mietin, onko suoritus kiinni käskystä, millä äänenpainolla se tulee jne. pyysin mikkoa kokeilemaan molemmat kerran ja aivan oikein vattu teki. nykyään noissa ei mitään ongelmaa tosiaan enää ole (paitsi koetilanteessa >:( ).
niin! mikko alkoi nyt opettaa vatulle tassun antoa. katsotaan miten edistyvät vai jäikö treenit yhteen kertaan.
koetilanteesta riittäisi kyllä purnattavaa vaikka kuinka. ekan kokeen tuomari sanoi kommentin, joka jäi mieleen ja siellä se häiritsee. "vaadi siltä enemmän". ei ole ihan helppo asia toteutettavaksi koetilanteessa. mutta kun tuota asiaa tässä yksi päivä pohdin, huomasin, että olen kehunut vattua koetilanteessa silloinkin, kun se tekee väärin. ei mene liikkeestä maahan ja silti saa samat rapsutukset kuin silloinkin, jos tekee oikein vaikkapa luoksetulon. eli palkka on tismalleen sama tekee oikein tai väärin. syynä tuohon varmaan on ollut se, että pelottaa että jos jättää rapsuttamatta tai tsemppaamatta niin motivaatio tekemiseen laskee kuin lehmän häntä ja sitten menee loppukoekin mönkään. mutta toisaalta pakkohan sille olisi kertoa, että ei noin voi tehdä. jättää tekemättä liikkeen, jonka takuulla osaa. voi että kun pääsisi johonkin möllikisoihin korjaamaan noita kokeessa esiintyviä virheitä. karjumaan ja runttaamaan sen paikalleen jos lähtee paikallamakuussa, pakottaa suorittamaan liikkeestä maahan menon ja seisomisen.
no, seuraavaan kokeeseen on mitä luultavimmin melko pitkä aika, että josko sitä jotain ratkaisuja tulisi tässä vastaan sitä ennen. tuntuu niin turhauttavalta, että koira, joka tietää, mitä pitää tehdä ja osaa kaikki liikkeet varmasti ykköstuloksen arvoisesti pokkuroi niin, että ei tule tulosta ollenkaan. vertaistukea? :)
nyt näitä videoita. ensimmäisessä kaukokäskyt ja se oranssi takamus. kaukokäskyjen seisominen on vielä lähietäisyysvaiheella. tässä maahan ja istu. olen itse kamerasta vielä reilun metrin verran takanapäin. niille, joille liike ei ole tuttu, niin liike menee lyhykäisyydessään niin, että ohjaaja jättää koiran makaamaan ja menee itse tietyn matkan päähän. liikkeenohjaaja näyttää plakaateilla käskyt, jotka ohjaaja sitten käsimerkin kanssa sanoo. eli vuorotellen istu - maahan. riskinä se, että koira liikkuu ilman käskyä, joka siis tietysti kiellettyä. treenaamme tätä silloin tällöin ja eri pituisissa pätkissä. joskus pyydän kerran vaan istumaan, joskus useampi toisto. useimmiten näitä tulee treenattua ihan muussa muodossa. tuo istu-käsimerkki on mulla paljon käytössä. maahan ehkä vähän vähemmän.
ennen kuin olimme aloittaneet tokon ja edes tiesin koko liikkeen olemassaolosta olimme jo harjoitelleet näitä erilaisissa arjen tilanteissa. vattu oppikin sitten todella helposti ja nopeasti tuon oikean liikkeen. haasteena on ollut matkan lisäämisessä se, että kun olin päässyt kauas ohjaamaan vattu alkoi liikuttamaan istumaan noussessaan takapuoltaan ja niin ei saa tehdä. pitää nousta rullaten ylös, noin kun se videolla tekee. saimme korjattua pyllyn liikuttamisen sillä, että palasin lähemmäs ja palkkasin aina vaan oikeasta suorituksesta ja jätin pyllyn liikuttamiset huomioimatta.
tässä kaukokäsky-video: http://tinyurl.com/6c4by5
seuraava video on luoksetulon pysäytyksestä. eli koira jätetään paikalleen, ohjaaja pyytää koiran luo, mutta pysäyttääkin käsimerkillä koiran noin puoliväliin matkaa (kokeessa ohjaajalle toki kerrotaan, koska se koira pysäytetään). kokeessa pysäytyksen jälkeen koira pyydetään normaalisti sivulle, mutta kotona ei kannata treenata niin ainakaan montaa kertaa, koska muuten koira helposti alkaa juoksemaan suoraan sivulle tai sitten pysähtyy hetkeksi mutta hiippailee siitä sitten sivulle. itselläni on eri käsky alokasluokan luoksetulossa ja tässä avoimen luokan luoksetulossa. ja joo, kannattaa heittää se nami niin, että se ei lennä tv-tason alle. (huolestuneille katsojille tiedoksi, vattu sai kyllä palkkansa)
http://tinyurl.com/6fu8cx
ja sitten illan leikkitemppuvideo. eli tässä ei ole kyse mistään tokoliikkeestä vaan omaksi huviksi opetetusta ryömimisestä :) eli lähdetty liikkeelle maassa makaamisesta ja namilla sitten vaan houkutellaan eteenpäin. ainakin meidän vatulle tämä on tosi mieleinen ja tosiaan on helppo opettaa, että ei muuta kuin chihut (ja miksei muutkin) mönkimään.
http://tinyurl.com/5wk98t
oli muuten sen sorttinen operaatio tämä videojuttu ja tässä tulos :D kolme sekoiluvideota. että täytyy katsoa jospa jatkossa nämä kotitreenivideot jäisivät pois valikoimasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti