kaveri oli vuokrannut agilityhallin niin toki ilmoitin itteni vapaaehtoiseksi treeniseuraksi. paikalla olikin sitten lopulta 10 vinttikoiraa - ja vattu ja kielo. kielon kanssa otin vaan seuraamispätkän, en agia, mutta vatun kanssa sitten ihan agiliitoa. ensin tutustutin sille uuden paikan puomin hihnassa, meni reippaasti, ei epäröinyt yhtään. putken otin kerran ihan suulta lähettämällä.
kattelin siinä toisten treeniä, tytöt häkissä odottamassa. pyysin sitten kaikkia paitsi kaveria poistumaan hallista hetkeksi, että sai päästää vatun vapaaksi.
otin sen kanssa miniradan; kepit, putki, puomi, kolmen hypyn hyppysuora. kepeille hakeutui hyvin ja aika pienellä avustuksella meni ok. putkeen haki hyvin monen metrin päästä eli sai ohjata kaukaa ja juosta ite kohti puomia. sinnekin kirmasi yhtään empimättä, hyvä juoksukontakti. tiukka kulma hyppysuoralle, teki tarkan käännöksen, eka hyppy vähän hidas kulmasta johtuen, tokat kaks lennokkaita ja nopeita. huh! itellä meinas happi loppua kun koira oli niin nopea. kertasin saman radan vielä toisen kerran ja sain vielä vähän lisää vauhtia siihen. sitten hengitinkin kuin kala kuivalla maalla seuraavan 5min :D eli mukava kokemus vieraassa paikassa+vierailla esteillä treenistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti