maanantai 15. heinäkuuta 2013

Aurinkoinen Hyvinkää Kr 14.7.

Eilen vietettiin Kaasin ja Vatun kanssa mukava, aurinkoinen päivä Hyvinkään näyttelyssä. Paikoittain tuntui jopa liian kuumalta, mutta onneksi koirat eivät kärsineet kuumuudesta samalla tavalla vaan köllöttelivät tyytyväisen oloisina, muutaman kerran vettä hörppien. Kotimatka hieman hirvitti etukäteen (tumma, auringossa seissyt auto, jossa ei ilmastointia), mutta onneksemme keli viileni selkeästi kotimatkalla ja pari vesikuuroakin tuli, joten automatkakin meni mukavasti. Näyttelypaikka oli miellyttävä ja juttuseuraa riitti, joten oikein mukava päivä oli. Tuloksiin olen tyytyväinen. Kaasi oli rento oma itsensä, pöydällä ja maassa oikein nätisti, mutta harmi kyllä sitä häntää on edelleenkin hauskempi huiskuttaa selän jatkeena kuin ylhäällä. Vattu oli oikein energinen ja iloinen, häntä heilui kokoajan. Ja tässäpä tulokset, tuomarina rodun kasvattaja Teija Poikolainen-Däuber:

Villivadelman Autumn Song "Kaasi"
AVO ERI 1
Erittäin hyvä tyyppi ja koko. Kaunis vahva uroksen pää. Hyvät korvat, purenta ja silmät. Riittävä kaula. Hyvä selkä ja häntä. Sopusuhtainen luusto. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu hyvin, mutta ei nosta häntäänsä.

Tiny Honey's Rasberry Love "Vattu"
VET EH 2
Aivan liian kookas 8v narttu. Hyvät korvat. Otsapenger saisi olla hieman korostuneempi ja kuono lyhyempi. Vahva luusto. Köyristää selkäänsä liikkeessä, muuten liikkuu reippaasti ja hyvin. 

Ei kommentteja: