Otin Vidan kanssa rengasta pari kertaa, keinun kerran, kepit muutaman kerran. Sen jälkeen juotin koiran, kastelin sen läpimäräksi, käytiin vähän käpöttelemässä ja otettiin sitten pari rentoa radanpätkää. Hypyt pistin aivan mataliksi, ei ole mitään järkeä hyppyyttää koiraa edes niillä 25cm hyppykorkeuksilla joka treeneissä, varsinkaan kuumina kesäpäivinä. Videoidussa radanpätkässä ei ole mitään ohjauskuviokikkailua, ihan perus viiden esteen minirata. Takaisin kameralle kävellessä palkkaan oikealla puolella tulemisesta, koska yritän opetella ja vahvistaa oikean puolen ohjausta. Tokotaustani takia asia vaatii hyvinkin paljon tiedostamista ja treeniä.
torstai 11. heinäkuuta 2013
Keskiviikon agitreeniä
Lämpimässä kesässä on koiraharrastuksen kannalta hyviä ja huonoja puolia. Hyvät puolet olivat hyvinkin ajankohtaisia eilen, kun vietimme Vidan kanssa päiväämme koirarannalla kavereiden kanssa. Merivesi oli ihanan lämmintä ja tarkeni siellä rannanpuolellakin köllötellä. Huonot puolet olivat sitten ajankohtaisempia taas tänään, kun oli agitreenauksen vuoro. Agility on koiralle ja toki ohjaajallekin hikiliikuntaa ja kesähelteillä se on huomioitava treenissä. Vauhtia ja tehoa on laskettava, jotta homma pysyy mukavana niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Tehokkaammat treenit on suosiolla jätettävä viileämmille keleille.
Otin Vidan kanssa rengasta pari kertaa, keinun kerran, kepit muutaman kerran. Sen jälkeen juotin koiran, kastelin sen läpimäräksi, käytiin vähän käpöttelemässä ja otettiin sitten pari rentoa radanpätkää. Hypyt pistin aivan mataliksi, ei ole mitään järkeä hyppyyttää koiraa edes niillä 25cm hyppykorkeuksilla joka treeneissä, varsinkaan kuumina kesäpäivinä. Videoidussa radanpätkässä ei ole mitään ohjauskuviokikkailua, ihan perus viiden esteen minirata. Takaisin kameralle kävellessä palkkaan oikealla puolella tulemisesta, koska yritän opetella ja vahvistaa oikean puolen ohjausta. Tokotaustani takia asia vaatii hyvinkin paljon tiedostamista ja treeniä.
Otin Vidan kanssa rengasta pari kertaa, keinun kerran, kepit muutaman kerran. Sen jälkeen juotin koiran, kastelin sen läpimäräksi, käytiin vähän käpöttelemässä ja otettiin sitten pari rentoa radanpätkää. Hypyt pistin aivan mataliksi, ei ole mitään järkeä hyppyyttää koiraa edes niillä 25cm hyppykorkeuksilla joka treeneissä, varsinkaan kuumina kesäpäivinä. Videoidussa radanpätkässä ei ole mitään ohjauskuviokikkailua, ihan perus viiden esteen minirata. Takaisin kameralle kävellessä palkkaan oikealla puolella tulemisesta, koska yritän opetella ja vahvistaa oikean puolen ohjausta. Tokotaustani takia asia vaatii hyvinkin paljon tiedostamista ja treeniä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti