näin perjantaina kaupassa käydessäni match show -ilmoituksen. viimeksi olen mätsärissä ollut viime vuonna kerran ja sitä ennen en muista koska. silloin, kun vattu tuli minulle, kävin sen kanssa joka ikisessä mätsärissä, johon vain pystyimme osallistumaan. jotenkin into on vuosien myötä mätsäreihin laantunut eikä ole tullut enää käytyä.
mätsäriin mukaan lähti sterren ja raidan sijoitusomistaja janika. itse otin mukaan kielon. sovimme, että esitän raidan, jotta saan kehätreeniä sen kanssa ennen virallisia.
hyvin nopeasti muistin, miksi en pidä mätsäreistä enää. kysyin kehien alkamisjärjestystä ja minulle sanottiin, että pennut ovat ensin. menimme istuskelemaan nurmikolle ja odottelemaan kehien alkamista kaikessa rauhassa. laitoin raidan kuntoon ja valmistauduin kehään, kun kuulimme kuulutuksen, jossa todettiin, että pienet aikuiset alkavat nyt. kauhealla kiireellä vaihdoin raidan kieloon ja ryntäsimme janikan kanssa kehään. kehässä ollessani kuulinkin sitten jo, miten pentuja kuulutettiin toiseen kehään! kävin ilmoittamassa, että olen aikuisten kehässä mutta aion osallistua myös pentukehään. sitten juoksin takaisin aikuisten kehään.
aikuisten kehässä koirat juoksutettiin pari kertaa yhdessä ympäri ja sitten aseteltiin riviin. tuomari ei katsonut koiria yksitellen ollenkaan. olin aivan hengästynyt kaikesta sähläämisestä ja juoksemisesta, kielo esiintyi siitä huolimatta nätisti. tuomari kätteli meidät pois, joten juoksin vaihtamaan kieloa raitaan. ja sitten pentukehään.
raita joutuikin melkein heti pöydälle ja sen jälkeen yksin ympäri ja edestakaisin. harmitti, kun en ehtinyt yhtään "lämmitellä" sen kanssa. raita esiintyi kuitenkin ihan kivasti siihen nähden, etten ole ikinä ennen vienyt sitä näyttelyhihnassa. juokseminen ja sählääminen kuitenkin näkyi omassa olemisessani ja tulimme raidan kanssa pentujen viidensiksi.
aikuisten kehästä olikin sitten hienoja uutisia: sterre oli voittanut! hyvin nopeasti olikin sitten vuorossa best in show -kehä, josta sterren lopputulos upeasti BIS-2!
koko match show kesti alle tunnin ja omalta osaltani se oli yksi omituinen sähläystuokio. harmittaa, kun en ehtinyt yhtään keskittyä koiriin. saattoipa sitä muutama tulikivenkatkuinen palaute suustani ryöpsähtää ;) mutta sterren upea sijoitus toki paransi fiilistä! onnea vielä janika & sterre!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Voi kyllä, tuttua mätsärisähläämistä. Siksi itse menen nykyään lähestulkoon aina vain yhden koiran kanssa. Ihme säätämistä, kehät eivät puolissakaan tapauksista ala silloin, kun niiden pitäisi, ne menevät joko kaikki päällekäin tai sitten saat odotella kun vain yhdessä kehässä on toimintaa... parasta ovat tuomarit, joista osa sijoittaa koiria täysin summittaisesti tai pelkkien omien rotumieltymyksiensä mukaan. Vähän aikaa sitten mätsärissä Nadiran kanssa parinamme esiintyvä berninpaimenkoira, joka ei antanut missään vaiheessa koskea itseään, sai SIN2. Punaisten isojen kehän voitti tanskandoggiuros, joka olisii halunnut tehdä edellä seisovasta sprinkkuspanielista selvää.
Paljoa ei siis merkinnyt koiran ja handlerin yhteistyö tai koiran yleiskunto, jos rotu sattui olemaan väärä.
Lähetä kommentti