sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Koiratanssi-debyytti Tampereella 11.5.

Osallistuimme eilen Vatun kanssa koiratanssikokeeseen Tampereella. Osallistuimme HTM-luokkaan, eli seuraaminen musiikin tahdissa. Koe oli sekä Vatulle että itselleni ensimmäinen lajiaan. Kisakappaleeksi olin valinnut Apulannan Avaruuden syklissä, siinä oli jotain sellaista tilanteeseen sopivaa kipinää, jonka vuoksi halusin sen ottaa. Kysyinpä muuten ihan kappaleen tekijältä Toni Wirtaselta luvan kappaleen käyttöön ja sain häneltä myös kannustusta kisoihin. :)

Kisapaikalle saavuttiin Vattumaisen innokkaasti, häntä heiluen ja kaikki potentiaaliset rapsuttajat moikaten. Halli oli melko ahdas, mutta tunnelma rauhallinen, joten Vattu ei ottanut häiriötä toisista koiristakaan. Etsittiin oma sopiva hengailupaikka ja sitten aloin vähän tutustua tilanteeseen. Kävin ilmoittautumassa ja ostamassa kisakirjan. Sen jälkeen kävimme Vatun kanssa tutustumassa kehään. Otin pari istu-maahan ja pienen seuraamispätkän, palkkasin ja poistuin. Osa kilpailijoista vietti kehässä monta minuuttia, itse en nähnyt sitä tarpeelliseksi. Kilpailijaluettelosta selvisi, että esiintymisvuoromme olisi kolmantena. Oikein hyvä kohta, ehti pari esitystä nähdä muttei ehtinyt kuukahtaa jännityksestä. Jännitin muuten todella paljon. Paikat puutuivat ja tuntui siltä, ettei koko elimistössä olisi verta ollenkaan.

Kisakehään mentiin harjoitusalueen kautta. Harjoitusalueella otin vielä ihan pienen kontaktitreenin ennen kehään menoa. Kehään mennessä meistä luettiin pieni esittäytymisteksti. Ohjelmamme alkoi melkolailla kehän keskeltä, Vattu istui edessäni. Siitä sitten musiikki soimaan. Ensin pari istu-maahan, sitten kiersin Vatun ympäri ja alkoi seuraamiset. Alku meni todella upeasti, Vattu seurasi todella tarkasti. Sitten homma alkoi vähän hyytyä ja Vattu alkoi pysähdellä paikalla seisomisiin seuraamisissa. Sain kuitenkin pelastettua tilanteet ja innostettua Vatun takaisin seuraamiseen. Väliin otin vähän jalan yli hyppäämistä ja pysähdyksiä. Kunnialla tsempattiin kappale loppuun saakka ja päällimmäinen fiilis oli oikein positiivinen, oli sellainen olo, että onnistuttiin.

Moni kisaaja kävi juttelemassa minulle esityksemme jälkeen. Kommentit olivat sen suuntaisia, että todella hieno debyytti, mutta liian pitkä kappale. Alkupuoli kun meni niin superhienosti ja loppuosa heikommin.


Pisteet selvisivät vasta palkintojen jaossa. Kisakirjojen jakaminen aloitettiin loppupäästä ja olin oikein tyytyväinen kun nimiä alettiin luetella ja sieltä tuli jo yksi yli 140p tulos ennen meitä. Tiesin siis, että olimme yltäneet toiveikkaaseen tavoitteeseeni (yli 140p).Tuloksemme oli 145,67p, sijoitus 6./9. Tuomarien kommenteissa oli sama palaute kuin mitä muilta kisaajiltakin tuli, eli kappale oli liian pitkä, jonka vuoksi kontakti heikkeni paikoittain. Kommenteissa luki kuitenkin, että muuten kappale sopi koirakolle hyvin. Palkintojen jaossa Vattu sai kiitosta iloisuudestaan.

Olen todella onnellinen, että uskalsin lähteä kisaamaan uudessa lajissa ja että debyytti meni näin hienosti. Vattu on aivan ihana kisakumppani ja teki minut suunnattoman ylpeäksi koetilanteessa, niin kehässä kuin kehän ulkopuolellakin.

Ei kommentteja: