otetaan pieni varaslähtö vuoden vaihteeseen ja kerrataan kulunut vuosi nyt jo.
alkuvuosi 2009 meni hiljaiseloa elellessä, varovaisesti toivoen, josko 25.12.2008 tehty astutus tuottaisi tulosta.
ja tuottihan se :)
23.2.2009 syntyivät kielo, hilla ja luka, tässä järjestyksessä. ikävä kyllä neljäs pentu ei lähtenyt syntymään ja se keisarileikattiin kuolleena. vattu toipui leikkauksesta hyvin ja heti herättyään jatkoi pentujensa hoitoa. ja hyvä emo oli jälleen luovutukseen asti.
hilla ja luka saivat uudet ihanat kodit ja kielo jäi kotiin kasvamaan.
jo parin kuukauden iässä kielo osallistui ensimmäiselle pentukurssilleen veljensä lukan kanssa. molemmat pennut suoriutuivat jännästä kurssista hienosti ja oppivat nopeasti tokon alkeita. pentukurssilta jatkettiin vielä toiselle kurssille ja hilla-siskokin aloitteli tokoa toisella paikkakunnalla. lukalla ja hillalla harrastus on jatkunut läpi vuoden, kielo on pitänyt vähän taukoa ja aloittelee vuoden vaihteen jälkeen uudestaan.
heinäkuussa, heti kielon täytettyä viisi kuukautta, se osallistui ensimmäiseen koiranäyttelyyn, joka oli pentunäyttely helsingissä. tuloksena PEK1 ja lupaava arvostelu.
kesällä vattu palaili harrastuksiinsa, ensin agikentille. alkukesä meni aivan loistavasti, ajattelin, että pianhan sitä ollaan jo kisakunnossa. takapakkien jälkeen intoa jouduttiin etsimään uudestaan ja näytti siltä, että koko harrastus on kuopattava. onneksi loppukesästä into löytyi uudestaan ja lopetimme kauden hyvillä fiiliksillä. jatkossa emme vatun kanssa aio enää aktiivisesti harrastaa agilitya, omaksi iloksi pienemmillä esteillä mahdollisesti.
vatun ensimmäinen pentu, enzo, menestyi hienosti kesän näyttelyissä. ensin tuurin näyttelystä ERI2 ja kuukautta myöhemmin kokkolasta ERI2 PU-3 VASERT VA-CACIB, hienoa enzo!
kielo, hilla ja luka osallistuivat porukalla elokuussa köyliön pentunäyttelyyn. kaikki esiintyivät aivan upeasti ja tulokset olivat sen mukaiset. upeat arvostelut kaikille, luka PEK1 (kivesvian vuoksi ei kp:ta), hilla PEK2 KP ja kielo PEK1 KP ROP!
vattukin käväisi yhdessä näyttelyssä. vuoden ainokaiseksi valittiin lähinäyttely äetsässä. vatulle hienosti EH! sitä kovasti toivottiin ja onneksi se saatiin :)
syksyllä vattu palasi takaisin tokon pariin. enimmäkseen kertasimme vanhaa opittua. uutena asiana tänä vuonna on edistynyt ruutu ja tunnari. vattu ottaa tällä hetkellä tunnarin suuhun (kaikki vatun tuntevat tietävät, että tämä on iso juttu).
lokakuussa kävimme chihuahua erikoisnäyttelyssä nurmijärvellä. kielo osallistui pentuluokkaan, tuloksena PEK3. lisäksi vattu ja kielo osallistuivat leikkimielisiin parikilpailuun, josta ei kovassa seurassa tullut tulosta. tässä näyttelyssä esiintymiset menivät tosi hienosti.
marraskuussa olikin sitten kielon junnudebyytin vuoro turun kansainvälisessä koiranäyttelyssä. tuloksena EH4. nyt huomasi, että esiintyminen alkoi vähän jännittää.
jos turun kv ei ollut tarpeeksi suuri näyttely kielolle, niin pitihän sitä käydä kääntymässä vaatimattomasti pohjoismaiden voittajanäyttelyssä helsingissä. ei ehkä paras paikka esiintymisestä tällä hetkellä hieman epävarmalle koiralle. tuloksena H. arvostelussa kuitenkin paljon hyvää.
joulukuussa vattu steriloitiin. toimenpide meni hyvin ja toipuminen myös.
kaikenlaista muutakin on vuoteen mahtunut. monenmonta riemukasta piiritapaamista, monta näyttelyreissua turistina, monta hauskaa pentujen leikkihetkeä yms. todella antoisa ja monipuolinen koiraharrastus-vuosi ollut :)
kiitos vielä kaikille kasvatinomistajille kuluneesta vuodesta ja onnea ja menestystä alkavalle vuodelle harrastuksissa ja arkielämässä!
maanantai 28. joulukuuta 2009
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
torstai 17. joulukuuta 2009
joulukuun kuulumisia.
ompas pitkä aika edellisestä päivityksestä.
vattu steriloitiin aivan kuun alussa, nyt on jo tikit poistettu ja muovikaulurista päästy eroon. operaatio meni kaikin puolin hyvin, vattu ei ollut kipeä pahemmin missään vaiheessa ja toipuminen sujui oikein mallikkaasti. kauluriakaan ei yrittänyt saada pois vaan tyytyi se päässä olemaan. nyt ei sitten enää tartte pelätä kohtutulehduksia sun muita!
kielon kanssa käytiin pohjoismaiden voittajanäyttelyssä. taas jännitti tosi paljon. liikkui onneksi kyllä, mutta häntä matalalla ja selkä köyryssä. arvostelussa kehuttiin ilmettä, silmiä, korvia ja kuonon pituutta. kritiikkiä tuli purennasta, rintakehästä ja esiintymisestä. needs more ring training. tuloksena H. no, kokemusta ei oikein saa kuin kiertämällä noita näyttelyitä. mätsäreissä kyllä esiintyy tosi hienosti, juuri pari viikkoa sitten oltiin ja vaikka mätsäri oli ulkona ja oli kylmä niin hienosti mentiin häntä pystyssä. ja muutamassa näyttelyssäkin on esiintynyt tosi upeasti. vähän nähtävästi tommonen tuulella käyvä otus, että ei voi tietää onko joku maailman paras juttu toisella kertaa maailman tyhmin juttu. semmosta se on :)

lauantai 28. marraskuuta 2009
kielon junnudebyytti
kielo debytoi tänään turun kansainvälisessä koiranäyttelyssä junioriluokassa.
iso halli meluineen hieman jännitti ja jännitys aiheutti selän köyristelyä seisoessa ja vähän liikkeessäkin, josta tuomari sitten rokotti. liikkeessä meni muuten hyvin, häntä hienosti ylhäällä ja reipas askel. nätisti antoi pöydällä katsoa hampaat ja tutkia. muihin koiriin suhtautui hienosti, nuuskutteli ja teki tuttavuutta. hiljainen ja kauniskäytöksinen koira. automatkakin meni hyvin.
tässä kielon arvostelu.
tuomarina dianne jolly, australia.
hieman korkeajalkainen. pään ilme vaatimaton. hyvä pigmentti. tummat silmät. toivoisin kehittyneempää rintakehää. ylälinja ei tasainen. hyvin kannettu häntä. hieman ujo.
JUN EH JUK4

keskiviikko 25. marraskuuta 2009
pepen ja lukan luona kylässä
käytiin tänään leikkitreffeillä pepen ja lukan luona. oli todella hauskaa, välillä niin vauhdikasta että meinasi heikompaa hirvittää. kielo otti kaiken ilon irti ja sille tekikin hyvä purkaa vähän energiaansa. otettiin myös muutama kuva lukasta, kielosta ja vatusta, perhepotretti-ajatuksella.
luka, kielo, vattu
luka, kielo, vattu
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
chihutapaaminen
viime lauantaina vietettiin chihu ry:n satakunnan piirin tapahtumaa täällä porissa. omat koirat olivat kotona, mutta onneksi edustamassa olivat hilla ja luka. oli ihana nähdä niitä ja huomata, miten tottelevaisia ja hyväkäytöksisiä nuoria ovat. osaavat jo vaikka mitä tokojuttuja. meillä on kielon kanssa kova kiinniottamisen paikka jos aiotaan samalle tasolle päästä pian. luka osasi hienosti jo liikkeestä maahanmenon ja molempien seuraamiset olivat upeaa katsottavaa. kiitokset aktiivisille omistajille!! :)
huomenna kersat ovatkin sitten virallisesti jo junnuja kun 9kk tulee täyteen.

torstai 5. marraskuuta 2009
tiistain toko + kielon shoppailureissu
vatulle oli taas yhden kurssin viimeinen kerta tiistaina. otettiin tunnaria (näytti haistelemalla oikean kapulan), hyppy (sekä alo että avo ja molemmat onnistui hienosti perätysten!), paikallamakuuta pahassa häiriössä (vierasta koiraa leikitettiin edessä, pidin vatun hihnassa, pysyi hyvin), kaukokäskyt (ennen satavarmasta liikkeestä on tullut ei-niin-varma, koska en ole palkannut väleissa vaan vasta lopuksi. nyt täytyy alkaa palkkaamaan usein istumaan nousemisesta), liikkeestä maahanmeno käskytyksessä (onnistui nappiin, kävelin pidemmälle kuin koskaan) ja ruutu (meni ilman, että oli namia odottamassa ruudussa. kääntyi kerran katsomaan mutta jatkoi samantien matkaa ruutuun).
nyt pitäisi sitten jatkaa tavoitteellista treeniä kotosalla. ensi vuonna olisi tarkoitus taas palata johonkin ryhmään.
kielon kanssa ollaan treenattu kotosalla aina silloin tällöin. osaa melko hyvin jo sivulletulon, seuraaminen on vallan nättiä mutta pysähdyksiä ei olla vielä siihen tehty. täytyy kielonkin kanssa alkaa treenata vähän tavoitteellisemmin.
eilen kielo pääsi shoppailemaan tassuväen tavarataloon. kielo valitsi vaaleanvioletin pannan ja hihnan, 1st choicen ruokaa ja kinkkutäytteisiä puruluita. onneksi ei ollut molemmat koirat mukana, mitähän kuitti sitten olisi näyttänyt! :) kielo pisti yhden asiakkaan päänkin aivan pyörälle - neidin juoksutuoksut kantautuivat bichon frise -uroksen nenään ja tämä yrittikin sitten serenadeja esittämällä saada prinsessan itselleen. kielo pysyikin visusti sylkyssä koko ostosreissun ajan (kunnon asuste-chihu ;) )

sunnuntai 1. marraskuuta 2009
kuulumisia viikon varrelta
tiistaina oli vatun toko, jossa meni huippuhyvin. ruutuun juoksee innokkaasti, maahanmeno siellä vielä vähän hakusessa. tunnaria otettiin piiitkästä aikaa, varmaan liki vuosi ollut välissä. muisti mistä on kyse, osasi tökkäsemällä osoittaa oman kapulan. nostamaan vattu ei tunnarikapulaa suostu. liikkeestä maahanmeno onnistui, vaikka otettiin se juosten! toki hiljaista vauhtia, mutta kuitenkin. hyppy meni nappiin ja paikallamakuu häiriössä myös. hyvän fiiliksen treenit oli.
perjantaina vattu oli hammaskiven poistossa elämänsä ensimmäistä kertaa. itse en ollut reissussa mukana, mutta hyvin oli mennyt ja nyt suu hohtaa puhtauttaan. vattu oli koko perjantai-illan vähän tööt, yritti esittää niin reipasta ja hereilläolevaa, vaikka silmät lupsui kokoajan kiinni. lauantaina aamulla oli sitten ihan normaali.
kielolla alkoi ensimmäinen juoksu lauantaina! huomasin sattumalta karvoista ja tänään on näkynyt ihan selkeästi jo verta. käytöksessä ei mitään ihmeellistä, vähän yrittää astua vattua normaalia enemmän ehkä.
tänään aloitettiin aamu tunnin lenkillä kirjurinluodossa. tässä muutama kuva reissulta :)

maanantai 26. lokakuuta 2009
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
viikon varrelta
tiistaina oli vatun kanssa toko, meni kivasti. käytiin melkeimpä kaikki liikkeet läpi kun paikalla oli vain kolme koirakkoa. vähän meni välillä leikin ja pelleilyn puolelle meidän suoritukset, mutta vire oli hyvä ja tekeminen iloista.
keskiviikkona vattu kävi eläinlääkärissä perustarkastuksessa, kaikki ok. hammaskiven poistoon joutuu tosin elämänsä ensimmäistä kertaa, oli poskihampaisiin tullut sen verran kertymää. polvet pyysin tarkistamaan kun niitä ei ole 1v tarkistuksen jälkeen katsottu, olivat (ep.virall.) edelleen 0/0.
tänään kävin molempien tyttöjen kanssa agikentällä. vatun kanssa otin putkea, rengasta, hyppyä ja puomia. kielon kanssa pikkupuomin ja hyppyä. reippaasti ja innokkaasti tekivät, vaikka ulkona on vain kuutisen astetta lämmintä. toisen tehdessä toinen sai odotella takki päällä fleecen sisällä kevythäkissä. ei kauaa oltu toki muutenkaan, vähän käytiin muistuttelemassa esteitä.
pitäisi kotiin hankkia joku keppiviritelmä, että voisi talvikauden treenata niitä. hyppyjä ja putki meiltä löytyykin ja niitä tullaan sitten myös harjoittelemaan.
muutama päivä sitten laitettiin pari mattoa lattialle. olkkariin ei vielä voi laittaa, koska siellä on kielon luvallinen paikka, jos hätä iskee. kielo on nyt 8kk eikä vielä täysin sisäsiisti. yöllä jaksaa kyllä pidättää kepeästi jopa 11h, mutta päivisin käy herkästi pissaamassa sisälle jos hätä yllättää. no, eiköhän se siitä. onneksi tuon pissat on semmosia ruokalusikallisen kokosia jos sitäkään.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009
erikoisnäyttely-viikonloppu
perjantaina suuntasimme iittalaan kyläilemään, josta lauantaiaamuna ajoimme kiljavalle chihuahua pääerikoisnäyttelyyn. ilmoitettuna kielo pentuihin 7-9kk, vattu mukana turistina.
päivä oli pitkä, mutta kielolla riitti virtaa. se esiintyi todella upeasti.
kuva a.k.
kielo tuli luokassaan kolmanneksi, eli tulos PEK3. kunniapalkinnon tuomari jakoi vain ykköselle.
kielon arvostelu:
hieman korkea narttupentu. oikea luusto ja mittasuhteet. pään muoto voisi olla parempi. käänteinen saksipurenta. hyvä kaula. oikea ylälinja ja hännänkiinnitys. tarvii vielä aikaa kehittyäkseen, etenkin rintakehän osalta. olkapäät voisivat olla tiukemmat. hieman liian suorat takakulmaukset. liikkuu ahtaasti takaa ja lyhyellä askeleella. ihastuttava luonne.
tuomari: irina polataeva
vattu ja kielo osallistuivat lisäksi leikkimieliseen parikilpailuun. siinä esitin tytöt itse. kilpailu oli aivan pitkän päivän päätteeksi, mutta esiintyminen meni silti tosi hienosti! kielo oli aivan innoissaan ja vattukin tuli mukavasti mukana. tytöt eivät kuitenkaan kovassa seurassa sijoittuneet.
kokonaisuudessaan päivä oli hauska ja mielenkiintoinen, ei harmita että osallistuttiin, vaikka arvostelu nyt ei hyvä olekaan (en täysin sitä allekirjoita). esiintymiset meni niin hienosti ja oli kiva nähdä tuttuja ja etenkin oli ihana nähdä sellainen määrä chihuja.
palattiin näyttelyssä iittalaan vielä toiseksi yöksi. siellä vattu sovitteli itseään sisustukseen:
talouden koira, vilma-griffon otti vieraat hyvin vastaan eikä mitään ongelmia ollut. kaikki tytöt tulivat mukavasti toimeen, vaikka vilma ei oikein chihujen leikkiin mukaan lähtenytkään. vattu ja kielo kirmasivat ympäri taloa ja nauttivat olostaan. vilma ja kielo olivat tavanneet vain kerran aiemmin ja silloinkin ohimennen, joten oli ilo huomata ettei kumpaakaan jännittänyt tai ihmetyttänyt vaan olivat kaveruksia heti.

torstai 8. lokakuuta 2009
vatun tokoa
maanantaina olisi ollut odotettu möllitoko, mutta satoi vettä ja tuuli niin kovasti, että emme menneet edes yrittämään. tiedän, ettei vattu olisi suostunut istumaan paikallaan saati menemään maahan. harmi kun möllikisoja on niin harvoin.
tiistain treeneihin lähdin vähän kehnoin fiiliksin, mietin jopa ottaisinko vatun sijasta kielon mukaan. onneksi päädyin ottamaan vatun kuitenkin. hovawart oli pois ja vattu teki innokkaasti ja hyvin.
liikkeestä seisominen ja liikkeestä maahanmeno meni molemmat aivan nappiin! erittäin tyytyväinen niihin suorituksiin. noudossa otimme vähän omaamme isommalla laina-kapulalla, ei ottanut maasta innolla, joten teimme sitten niin, että annoin kapulan vatulle suuhun, menin parin metrin päähän ja kutsuin viereen. sai tultua sivulle ilman että tiputti kapulan, eli edistystä on tapahtunut. paikallaistuminen ja paikallamakuu menivät ok. seuraamisessa oli ongelmana nyt aloitus. eli piti ottaa käskytyksellä ja vattu meni jatkuvasti perusasennosta maahan. emme päässeet edes liikkeelle. tarkoitus oli ottaa yksittäiset askeleet alkuun. no, otimme sitten pidempiä seuraamispätkiä ja siitä perusasennot olivat hyviä eikä maahanmenoja tullut. mutta nähtävästi täytyy siis treenata perusasennossa pidempään pysymistä. myönnettäköön, että sitä ei ole hetkeen tullut treenattua. kokonaisuudessaan hyvä treeni.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009
samoilua sateessa
tänään oli tarkotus treenata vatun kanssa tokoa pihalla. koko päivän on satanut, mutta aattelin silti yrittää. en sitten malttanut jättää kieloa kotiin, joten pakkasin molemmat koirat autoon ja lähdin huristelemaan kohti rauhaisaa paikkaa.
ensin käytiin toimittamassa tarpeet ja kastumassa jo kunnolla.
vattu pohtii auton ikkunasta katsoen 'tuonneko täytyisi vielä mennä takaisin?'
no, eihän siitä varsinaisesta liikkeiden treenaamisesta mitään tullut tutisevien koirien kanssa, joten tyydyttiin vain käpöttelemään ja palkkailin koiria kontaktista ja lähellä pysymisestä (olivat vapaina narut perässä). nätisti pysyivät parin metrin säteellä ja hakivat hyvää seuraamispaikkaa ja kontaktia namien toivossa. jotain hyödyllistä ja kivaa saatiin siis tehtyä kuitenkin.

hillan vierailu
hilla kävi perjantaina moikkaamassa vattua ja kieloa. vattu tapansa mukaisesti murisi ja katsoi vähän pahalla moista vierasta. kielo oli aluksi vähän hämmentynyt, mutta pian kielo ja hilla jo innoistuivat leikkiin. sängyllä syntyi parhaat leikit ja siinä sitten telmittiinkin valvovan silmän alla.
oli ihana nähdä hillaa taas, se on oikein suloinen nuori neiti. hillalla on ollut jo ensimmäinen juoksukin. kielolla ei ole vielä merkkejä juoksun alkamisesta.
tässä vauhdikas kuva neideistä :)

torstai 1. lokakuuta 2009
tokojuttuja
oon käynyt nyt tokossa ainoastaan vatun kanssa. kielon kanssa treenataan kotosalla, jotta jossain vaiheessa voidaan mennä tavoitteellisen tokon ekalle kurssille. ens vuoden puolella varmaan sitten.
kolmisen viikkoa sitten kielo oli yhdellä tavoitteellisen tokon tunnilla vähän haistelemassa ilmaa. ihan ok se jo pysyy paikallaan istumassa ja paikallamakuussa. parin metrin päähän pääsen ja sitten palaan palkkaamaan. aika ehkä 10sek? en ole katsonut kellosta.
kielon tunnin jälkeen oli vatun tunti, eli molemmat likat oli mukana kevythäkissä. vattu jaksoi hyvin odottaa kielon tunnin ja oli tosi innoissaan kun pääsi omalle tunnilleen. ikävä kyllä siinä sattui sitten pieni välikohtaus innokkaan hovawartin kanssa. vattu oli yksin paikallamakuussa ja hovawartia seurautettiin vatun edessä. hovawart hokasi, että mulla on nameja ja alkoi hyppimään mua päin. vattu tietysti aatteli että sen pitää puolustaa mua hyökkäystä vastaan ja tuli sitten haukkumaan hovawartin jalkoihin. no, ei käynyt kuinkaan, koira takaisin paikallamakuuseen ja uusi yritys. tällä kertaa hovawart suuntasi kielon luokse kevythäkille ja vattu sinkosi samantien puolustamaan kieloa. hovawart lähti sitten jahtaamaan vattua ja kesti hetki että koirat saatiin kiinni. vattu pelästyi tilannetta ja lopputunnin annoin sen vaan oleskella rauhassa ja lopuksi se sai pelata vähän älypeliä ja syödä nameja siitä. harjoitus oli vatulle liian vaativa ja jäi vähän harmittamaan se, että otettiin harjoitus uudestaan, vaikka olisi pitänyt jättää sikseen tuon ekan jutun jälkeen.
viikko siitä, eli reilu kaksi viikkoa sitten oltiin sitten taas tokossa. tällä kertaa hovawart oli pois ja vattu teki koko tunnin oikein reippaasti eikä ollut moksiskaan mistään.
tämän viikon tiistaina toinen osapuoli oli sitten taas tokossa ja vattuhan veti sellasen konsertin kun näki, kuka tuli paikalle. ja koko tunnin pientä murinaa ja tärinää siihen suuntaan. osa liikkeistä meni aivan plörinäksi kun vattu keskittyi tarkkailemaan hovan liikkeitä ja vahtimaan ettei se vaan siirry paikaltaan mihinkään. tein sitten vähän helpotettuja versioita lopputunnista. ei ollut kovin halukas alkua lukuunottamatta tekemään oikein mitään. teki kyllä, mutta vähän sinnepäin ja innottomasti.
remmissä seuraamista mun pitäis harjoitella paljon. ilman remmiä vattu seuraa todella upeasti, mutta sitten kun siihen laitetaan remmi niin menen itse lukkoon ja teen mitä sattuu. eli keskityn liikaa siihen hihnaan. oon vältellyt hihnassa seuraamisen harjoittelua, mutta nyt sitäkin on pakko alkaa sitten treenata. ihan hyvät pisteet siitä on kokeissa tullut, mutta treeneissä meni nyt ainakin aivan päin honkia. koira tekisi hyvin mutta itse sähellän.
noudossa ollaan nyt treenattu viereentuloa. aluksi ajattelin palautusta eteen, mutta nyt näyttää siltä että oppii tuomaan suoraan sivullekin, joten hiotaan nyt sitten sitä. noudossa on vähän haluttomuutta hakea sitä kapulaa. maasta kyllä nostaa ja pitää hyvin, mutta se noutamaan lähteminen on se vaikea. täytyy keksiä siihen jotain.
liikkeestä seisominen on nyt sujunut ihan ok, vähän hiipii, mutta on kuitenkin pysähtynyt. täytyy varmaan ottaa sitä vielä hihnassa ja vahvistaa käskyä.
liikkeestä maahanmenot on nyt onnistuneet hyvin. mutta en pysty treenaamaan lähekkäin/peräkkäin jääviä liikkeitä, muuten menee seisomisessakin maahan. eli se seisominen ei vielä ole sille aivan täysin selkeä juttu.
ruutuun vattu on mennyt kivasti ilman, että ruudussa on nameja. juoksee vauhdilla ruutuun ja sitten palkkaan sen sinne. ei olla vielä liitetty siihen mitään pysäytyskäskyä tai maahanmenoa.
kaukokäskyissä seisomiset on edistyneet sen verran, että toimii noin metrin päästä. siitä saan sen niin, että ei liiku yhtään paikaltaan. jatketaan treeniä eikä vielä pidennetä matkaa.
muissa liikkeissä ei varmaan mitään erityistä, ei tule ainakaan mieleen. hypyssä oon yrittänyt muistaa palkata välillä pelkästään hyppäämisestä ja kaukokäskyissä siitä että nousee istumaan tai menee maahan, eikä vasta koko sarjan lopuksi. tunnaria ei olla otettu pitkään aikaan ollenkaan. tuskin suostuu vieläkään ottamaan tunnaria suuhunsa.
nyt on jo viileät ilmat. täytyisi silti treenata välillä pihallakin. ei se mieluisaa koiralle ole, mutta jotain pientä pätkää voi hyvin ottaa. ja tietysti niitä liikkeitä, joissa ei tartte istua tai maata maassa.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
äetsän ryhmänäyttely
tänään oltiin vatun kanssa pitkästä aikaa näyttelyssä. tuloksena hienosti eh! :) tuomarina ligita zake. tässä vatun arvostelu suomennettuna:
vahva narttu, keskikokoa suurempi. vahva pää. vähän liian laskeva lantio. voisi olla parempi hännänkiinnitys. leveä, syvä runko. hyvä temperamentti.

sunnuntai 30. elokuuta 2009
kielo ROP!
kerrassaan UPEA päivä tänään köyliön kaikkien rotujen pentunäyttelyssä. kehässä olivat kaikki kolme viime pentueen kasvattiani. kaikilla meni esiintymiset aivan nappiin, en olisi ylpeämpi voinut olla. ensimmäisenä kehään meni luka, joka sai huippuarvostelun, mutta kivesvian vuoksi se ei voinut saada kunniapalkintoa. välissä kehässä kävi 7-9kk luokan pitkäkarvainen narttu, joka sai kunniapalkinnon. tässä kohtaa sydämeni hakkasi miljoonaa. sitten menivätkin kielo ja hilla kehään. mikko esitti kielon upealla varmuudella, kuten myös elli "lainakoiransa" hillan. molemmille tytöille kunniapalkinnot, kielo ykköseksi ja hilla kakkoseksi. kielo jatkoi 7-9kk luokan narttua vastaan paras narttu -kehään ja sieltä rapsahti voitto! eli kielo upeasti rotunsa paras pentu.
tässä kielon arvostelu:
6,5kk, hyvän kokoinen, hyväluustoinen, mittasuhteet ok. vahva narttumainen pää, hyvä kallo-osa, hyvät korvat, kauniit tummat silmät, täyteläinen kuono-osa, hyvä pigmentti, tasapurenta, ikäisekseen hyvin kehittynyt runko, hyvänlaatuinen karvapeite, vahvat kintereet, hyväasentoinen häntä, riittävästi kulmautuneet raajat, liikkuu ja esiintyy hyvin.
kiitos kasvateille ja omistajille ihanasta päivästä!

perjantai 28. elokuuta 2009
keskiviikko 26. elokuuta 2009
tokoilua
kielolla oli vika tokokerta tuota kurssia maanantaina. otettiin hyppy, paikallamakuu, paikalla istuminen, luoksetuloja, seuraamista. meni todella mukavasti. vierelletulokin onnistui nyt taas paljon paremmin, kun ei olla sitä pariin viikkoon otettu. askelten otto vierelläolossa on vähän vielä hakusessa, kielo siirtää takapäänsä reilusti vinoon liikkeessä, vain pää on oikeassa kohdassa. täytyy ottaa yksittäisiä-kahta askelta vaan ja keskittyä asennon oikeana pitämiseen.
vatullakin oli vika kerta kurssiaan tiistaina. meillä oli toivepäivä ja otettiin mitä haluttiin, eli ruutua, seuraamista käskytyksellä, luoksetulon pysäytys käskytyksellä, liikkeestä maahanmeno käskytyksellä, nouto (ei onnistu hallilla vieläkään kunnolla, hakee kyllä kapulan suuhunsa, mutta sitten menee maahan kesken palautuksen tai muuta vastaavaa) ja paikallamakuuta häiriöllä.
nyt pari viikkoa kotitreeniä. noutotreenin ajattelin ulkoistaa, saa nähdä pystyykö noutamaan pihalla. aloitetaan pidä-harjoituksilla ja katsotaan kuinka käy.
ja sitten vähän ikäviä uutisia. lukalla laskeutui toinen kives nivuseen, eli lukalla on kivesvika. no, onneksi on muitakin harrastuksia kuin näyttelyt. ties mihin saavutuksiin luka vielä yltää muilla saroilla :)

sunnuntai 23. elokuuta 2009
vatun agility
oltiin vatun kanssa vielä agilityssakin. aluksi harjoiteltiin muuria, siinä osui jalat esteeseen. pituus meni hyvin kun laittoi pituuden taakse namilautasen. täytyy harjoitella sen avulla hyppypituuden kasvattamista. otettiin myös rengasta namilautasen avulla. kepit molemmilta puolilta, yhä vahva käsiohjaus. väärän puolen osaan paremmin kuin oikean. saimme vinkiksi opetella pujottelun alkua kotona muutaman kepin avulla (hyvä talviajan kotitreeni). vattu on viime kesänä osannut jo vähän hakeutua itse kepeille, mutta tänä vuonna ollaan taas otettu niitä niin kauhean vähän, eikä sitä lähettämistä juur ollenkaan, joten ei nyt hakeudu sinne itse vaan pitää vetää mukaan.
otettiin myös rataa, jossa pöytä-hyppy-hyppy-puomi-putki-hyppy-hyppy-putki-hyppy-pituus. putkeen ei meinannut ensin mennä, muuten rata meni hyvin ja mukavan vauhdikkaasti. hyvä fiilis jäi treenistä.
sillä aikaa kun olimme agissa, oli mikko opettanut kielon antamaan tassua! vatullehan mikko opetti tassun annon viime vuonna, nyt oli sitten vuorossa kielo. saa nähdä muistaako kielo sitä enää huomenna, mutta tänään ainakin osasi hienosti.

match show
kävin yksin tyttöjen kanssa mätsärissä. vähän etukäteen mietitytti käytännön järjestelyt, mutta onneksi järjestäjillä oli puitteet kunnossa ja joustoa, joten oli mahdollisuus osallistua molempien kanssa. kielo oli pennuissa (isot ja pienet samassa) ja vattu pienissä aikuisissa.
ensin oli vatun vuoro ja se meni tasaisen varmasti, rento esiintyminen. tämä oli ehdottomasti vatun hiljaisin match show ikinä! se ei ollut moksiskaan kehän ulkopuolella tai sisällä tapahtuneista rähinöistä, ei vastannut niihin mitenkään. pari kertaa meinasi kehässä liikkeessä mennä nokka maahan, mutta sain sen sieltä tsempattua ylös. hienolla esiintymisellä saimme punaisen nauhan. sitten laitoin vatun takaisin kevythäkkiin odottelemaan.
seuraavaksi kävinkin sitten pyörähtämässä kielon kanssa, kun halusivat ottaa ensin kaikki pennut yhdessä kehään. kielo meni tosi kivasti, häntä pystyssä ja pää ylhäällä! sitten pentuja alettiin ottaa pareittain, joten kielo meni taas kevythäkkiin odottamaan vuoroaan.
sitten olikin aika pienten aikuisten punaisten nauhan saaneiden mennä kehään. sama varma meno jatkui ja tuomarin pitkän pohdinnan ja karsintojen jälkeen olimme yhä kehässä, neljän koiran porukassa. sijoituimmekin lopulta neljänneksi! vattu sai hienon ruusukkeen ja pokaalin palkinnoksi.
sitten taas vattu kevythäkkiin ja kielo tilalle. kielolla oli hyvin suurikokoinen pari, mutta siitä huolimatta yhdessä kävelytykset ja seisomiset meni tosi hienosti. en ole ikinä saanut kieloon niin hienoa kontaktia kuin tänään! se ei vetänyt, ei jumittanut kertaakaan, tuli hienosti vierellä häntä ylhäällä. pöydälläkin meni hyvin, hampaiden näytön kanssa ei ollut ongelmaa. saimmekin punaisen nauhan. punaisten porukassa hyvä esiintyminen jatkui, mutta emme sijoittuneet, koska taso oli hyvä ja isommissa pennuissa oli ryhdikkäitä, hienoja esiintyjiä.
mutta tyytyväisempi en voisi olla; upeat esiintymiset ja toiselle sijoitus!

perjantai 21. elokuuta 2009
tokoa ja agia
tiistaina oli vatun toko. otettiin perusjuttuja; hyppy, liikkeestä maahanmeno, nouto, luoksetulon pysäytys, paikallamakuu, kaukokäskyt. luoksetulon pysäytyksessä vattu ennakoi, koska meillä on siihen eri käsky kuin perus luoksetuloon. nyt en voinut sitä käskyä käyttää, joten otin pysäytyksen perus luoksetulosta ja pysähtyi hyvin. kaukokäskyissä seisomiset pystyin ottamaan jo n. metrin päästä, eli ne on edistyneet ihan kivasti. hyppy otettiin yhdellä laudalla ja hyppäsi kuin hyppäsikin. nykyään ei hyppykorkeutta enää hyväksytetä ohjaajalla, joten täytyy treenata sekä yhdellä että kahdella että molemmat varmasti onnistuvat. tuomari siis valitsee hyppykorkeuden. kaksi olisi meille parempi, mutta pakko se on yhdestäkin osata.
agilityn puolelta iloisia uutisia! käytiin kentällä ja vattu oli aivan rento ja innoissaan. tehtiin neljän-seitsemän esteen pätkiä, enimmäkseen hyppyjä ja kontakteja ja meni tosi kivasti. ei tullut ensimmäistäkään säpsyä, eikä edes meinannut tulla. häntä heilui ja vauhtia piisasi. mukana olivat myös mikko ja kielo ja vattu joutui odottamaan omaa vuoroaan sillä aikaa kun kielo treenasi mikon kanssa ja kuvasin niiden menoa. kielo otti pikkupuomia, matalia hyppyjä ja putkea. sillä pysyy hienosti kontakti ohjaajaan ja tulee kutsusta heti luokse. todella reipas tekemään eikä arastellut yhtään. selkeästi tykkää touhuta. ilmeisesti kielon mukana olo vaikutti vattuun positiivisesti, sillä sen menossa ei ollut nyt mitään viitteittä aikaisempien viikkojen käytöksestä. saa nähdä miten ohjatuissa treeneissä menee, mutta mulle oli jo aivan äärettömän suuri ilon aihe se, että näin vatun nyt rentona ja innoissaan kentällä. onnistunut treeni, kaikinpuolin.

sunnuntai 16. elokuuta 2009
vatun kuulumisia
vatulla oli tiistaina toko, meni perus ok. ei yhtä hyvin kuin viikko sitten, mutta esimerkiksi liikkeestä maahanmeno onnistui nyt nappiin, eli onnistumisiakin oli.
tänään otettiin tupla-annos agilitya, kaks jatkokurssin tuntia, joiden sisältö sama. tuli vain yksi säpsy ja siitäkin nopea palautuminen! eli meni aivan todella hyvin lähiviikkoihin verraten. oma olotila rentoutui kyllä heti alkutunnista kun tuli onnistumisia ja siitä saatiin pidettyä fiilistä kivasti yllä. kerran vattu pääsi kevythäkissä odotellessaan komentamaan ohikulkenutta, mutta tuli kutsusta reippaasti luokse eikä kukaan ollut tapahtumasta moksiskaan. oikein kivat fiilikset jäi tästä illasta. vaikka ongelma ei olisikaan vielä voitettu niin hyvä nähdä näitä parempiakin treenejä, nostavat mukavasti mielialaa.
kielo on viettänyt harrastuksista 'sairaslomaa', mutta pääsee toivottavasti pian taas puuhastelemaan.

sunnuntai 9. elokuuta 2009
vatun agivideot
tässä videot kesäkuun alulta, kuvaajana pepen omistaja elli. vaikka mokia tapahtuu niin intoa kuitenkin piisaa.
http://tinyurl.com/mxclkz
http://tinyurl.com/mxclkz
viikon kertaus
maanantaina oli kielon toko, josta kirjoitinkin jo aiemmin.
tiistaina oli vatun toko. otettiin kaikenlaista, meni hyvin. ainut, mikä ei mennyt hyvin, oli harjoitus, jossa koirat jätettiin riviin istumaan ja kutsuttiin määrätyssä järjestyksessä luokse. vattu ei kestänyt sitä, että vierustoverit lähti ja kipitti itsekin mun luokse. mutta treenattiin sitä hetken aikaa ja sitten alkoi mennä vatullekin perille, että sieltä ei lähdetä.
kielo kävi maitokulmahampaiden poistossa ja takakannukset (nahkaiset) otettiin samalla pois. parantunut oikein mukavasti eikä ole missään vaiheessa ollut kipeän oloinen.
lauantaina kävin ilman koiria honkajoen ryhmänäyttelyssä turistina, oli kauniita koiria ja mukavia ihmisiä. pääsin itsekin pyörähtämään kehässä erään lyhytkarvaisen veteraaninartun kanssa ja pyörähtelimme sijalle PN-2! omistaja oli toisen koiransa kanssa PN-1, eli ei kauheasti paremmin olisi voinut mennä.
tänään oli vatun agility ja meni samaa huonoa rataa kuin viimeiset kuusi viikkoa. edelleen kenttä on kamala. ottaa päähän eikä ihan vähän. jos sen yhden kerran olis jättänyt menemättä kentälle niin kaikki olis toisin. turha se on jossitella, mutta harmittaa koiran puolesta vaan niin kauheasti. se kun tykkäsi agilitysta aivan kauheasti ja oli aina aivan innoissaan kun päästiin kentälle. ja vauhtiakin alkoi alkukesästä löytyä erittäin lupaavasti.
oon kiduttanut itseäni katsomalla kesäkuun alussa kuvattuja videopätkiä, joissa häntä heiluu ja koira juoksee innoissaan. ei tuota tunnista samaksi koiraksi enää.
laitan videot tänne kunhan saan ladattua.

maanantai 3. elokuuta 2009
kielon toko
tänään oli jo viides kerta kielon tätä tokokurssia.
tänään aloiteltiin paikallamakuulla, tavoitteena oli pystyä jo kiertämään koiran ympäri. ympäri asti en päässyt, mutta sivuille kyllä. sitten kielo kääntyi katsomaan mihkä menen ja asento muuttui siinä. ei oltu tuota koskaan kotona kokeiltu, joten siihen nähden onnistui hyvin. olen kotona treenannut ainoastaan paikallamakuu-ajan pidentämistä ja matkan pidentämistä, eli olen ihan peruuttamalla mennyt kaueammas. lisäksi olen välillä kääntynyt kävelemään selkäpäin.
sen jälkeen harjoittelimme hyppyä. tarkoituksena oli kävellä koko porukka ympyrää, matkalla kaksi hyppyestettä yhdellä laudalla, niistä koiran kanssa yli sitten vaan jonkinlaisessa kontaktissa. otin kielon kanssa myös perus tokohypyn kaksi kertaa, eli jätin sille namin hyppyesteen toiselle puolella ja kiersin pannasta kuljettaen toiselle puolelle ja siellä hyppy-käsky. reippaasti hyppäsi syömään namit.
sen jälkeen teimme jonon ja yksi kerrallaan pujottelimme koirien välistä. olimme kielon kanssa jonon häntäpäässä ja kun muiden pujottelun ajan piti istua paikallaan meinasi keskittyminen vähän herpaantua. ei olisi jaksanut istua niin kauaa paikallaan. oma osuus meni ihan ok, ei väistänyt pahasti toisia koiria, hieman kyllä.
harjoittelimme myös oikeaa ja vasenta. lattialle laitettiin kaksi lautasta, toiselle namit. sitten ohjattiin koiraa käsimerkillä ja sanalla oikea/vasen, kummalla sitten olikin namit. tämä oli mulle aivan uusi juttu, ihan hauskaa vaihtelua, täytyy ottaa joskus kotonakin, eipä siitä mitään haittaakaan ole vaikka tuollaisetkin osaisi. ajattelin kokeilla vatunkin kanssa. kunhan vaan itse muistaisin kumpi on oikea ja kumpi vasen...
lopuksi otimme luoksetuloa. erittäin nopeat kaksi luoksetuloa kielo teki, tuli suoraan ja perille asti, eli hyvin meni.

sunnuntai 2. elokuuta 2009
viikon kuulumiset
maanantaina kielolla oli toko. olimme tällä kertaa agikentän puolella treenaamassa kontaktia, luoksetuloa ja kokeiltiin paria agiestettäkin. ihan kivasti meni.
tiistaina vattu teki comebackin tokoon. seuraamiset sujui tosi hienosti, samoinkuin paikallamakuu ja hyppy. liikkeestä maahan ja seis oli hakusessa. noudossa meillä oli ekaa kertaa jätskitikusta asteen isompi kapula ja sitä ei halunnut noutaa, mutta piti sitä kyllä istuessa hyvin.
tiistaina mikko ja kielo kävivät mätsärissä, kielo sai reippaalla esiintymisellä punaisen nauhan ja sain sen formuloista surullisen kuuluisan kultainen ananas -palkinnon olemalla viides.
torstaina kävi hilla-sisko kylässä ja kielo ja hilla leikkivät oikein vauhdikkaasti yhdessä. hillan kanssa treenattiin vähän näyttelyjuttuja. se on reipas ja kiva tyttö!
lauantaina vietittiin ihodessa chihuahua ry:n satakunnan piirin piknikkiä, jossa oli ohjelmassa minikokoisten agiesteiden kokeilua, match show ja seurustelua. kaikki meni oikein mukavasti, koirat käyttäytyivät hyvin ja reippaasti. vattu suoritti pienen agiradan mukavasti ja kielo meni pari matalaa hyppyä. mätsärissä kielo osallistui mikon kanssa ollen pentujen ykkönen ja best in show 2! parilla oli taas esiintyminen kunnossa :)
tänään olin porin kansainvälisessä koiranäyttelyssä kielon kanssa turistina. kieloa aluksi vähän jänskätti mutta nopeasti rentoutui ja lepäili kevythäkissä ja välillä katseli ja nukkui sylissä.
oli mukava seurata molemmat karvanlaadut taas.
vatun kanssa olin agilityssa ja kentän nurmikko aiheuttaa edelleen säpsymiskohtauksia. kun huomion saa pois nurmikosta on vauhti hyvä ja meno sujuvaa. kaipa sitä toivoa on ongelman poissaamiseksi, vaikka hyvin turhauttava tilanne onkin. kyseessä kuitenkin koira, joka oli 'alkukaudessa' vireessä ja teki suht.vaikeitakin ratoja. mielenkiintoista olisi päästä johonkin toiselle kentälle kokeilemaan.
jos jollakin on vinkata joku kenttä/halli jonne voisi päästä niin kertokaa ihmeessä!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
match show
tänään oli hieno päivä mätsärissä! molemmat tytöt olivat kehässä, mikko esitti kielon ja minä vatun. kielo oli upeasti yli kahdenkymmenen pienen pennun joukosta sin-2! vattu sai hienolla esiintymisellä punaisen, muttei sijoittunut. pieniä aikuisia oli neljäkymmentä.
yllä kielo mikon sylissä ja alla vattu:
yllä kielo mikon sylissä ja alla vattu:
perjantai 24. heinäkuuta 2009
kielon näyttelydebyytti
ajelimme tänään tuulisesta porista vielä tuulisempaan helsinkiin kielon ensimmäiseen näyttelyyn.
tuomari paula valakari piti kielosta, mutta ikäväksemme esiintyminen ei mennyt ihan nappiin. tuloksena PEK 1. kielo esiintyi ihan ok liikkeessä ja nätisti pöydällä (antoi todella hyvin käsitellä ja katsoa hampaat), mutta lopun maassa asettelu meni aivan mönkään. koira piti asetella katokseen, joka piti todella kovaa meteliä. kielo säpsähteli ääntä ja hämmennyin enkä saanut sitä esitettyä edukseen.
tässä kielon arvostelu:
erittäin hyväntyyppinen narttupentu, joka tässä kehitysvaiheessa hieman korkeajalkainen. hyvät pään mittasuhteet. hyvä runko. tasapainoisesti kulmautunut. hyvät liikkeet. arastelee hieman ympäristöään. mukava luonne.
seuraavaan näyttelyyn täytyy harjoitella vähän enemmän tuota esiintymistä. mutta ihan hyvä suoritus juuri eilen 5kk täyttäneeltä pikkuneidiltä ekassa näyttelyssään :)

maanantai 20. heinäkuuta 2009
juoksuaikaa
vatulla on juoksu parhaimmillaan ja meininki on sen mukaista. aletaan onneksi olla jo voiton puolella, sillä viime päivien lenkit ovat olleet mallia uikuikuikläähläähläähpuuhpuuhpuuh. ei korvista tietoakaan, eikä mistään muustakaan. kuin höyryveturi etiäppäin sulhasta himoiten.
kotona taas vattu astuisi kieloa ja kielo vattua. kummallekin asia ok, eli rähinöitä ei ole tullut. olen silti jalalla tökkässyt erilleen jos olen ollut paikalla, tai sitten äänimerkillä lopettanut touhun. mutta touhuavat kyllä niinkin ettei pääse puuttumaan. ja molemmat käyvät kierroksilla. kielo on todella kiinnostunut vatun juoksusta ja aluksi se oli siitä myös hyvin hämillään. astui jopa kerran yhtä pehmoleluaan hetken aikaa, mutta se jäi onneksi vain kertaluontoiseksi kokeiluksi, joka loppui heti käskystä. vattu ei ole koskaan leluja astunut, eikä sen puoleen mitään muutakaan, uikuttanut vaan, mutta nyt on ihana astua kieloa. no, kyseessä on ainakin näillä näkymin vatun viimeinen juoksu. täytyy toivoa, ettei kielon juoksut jatkossa ihan tällaista show:ta saisi aikaiseksi.
treenattu ollaan tilanteesta huolimatta ja pihalla oon ollut tosi tyytyväinen kummankin kontaktiin ja tekemiseen. vattukin jaksanut keskittyä kuitenkin niihin lyhkäsiin treeneihin, joita ollaan vedetty. kotona oon nyt muistutellut vatulle liikkeestä maahanmenoa ihan peruuttamisharjoituksilla. kielon kanssa treenattu vähän kaikkea, vaihtelevalla menestyksellä. sivulletulo on sille haastava. nyt pidetään sen treenaamisesta taukoa. luoksetulo parantunut pihatreenien ansiosta huomattavasti.

maanantai 13. heinäkuuta 2009
kielo 20vk
kielolla vihdoin kaikki rokotukset nyt virallisesti voimassa! mätsäreitä porissa on ikävä kyllä vasta loppukuusta, eli ihan heti ei päästä rokotusten voimassaoloa hyödyntämään.
kielolta tippuu myös hampaita kovaa vauhtia. suu on kipeä eikä saa kunnolla syötyä, nappulat täytyy nyt liottaa. tänään olen saanut kaksi tällaista talteen:
tänään oli toinen kerta tokon jatkokurssia ja meni oikein mukavasti. harjoiteltiin ensin seuraamista vapaana, sujui hyvin, ei harharetkiä. sitten harjoittelimme sivulletuloa ja käännöksiä. kielo on aika herkkä mun jalalle, eli vasemmalle käännöksessä lähtee lipettiin kun astun sitä päin. no, tänään harjoiteltiin niitä ekaa kertaa, että eiköhän se siitä. vieressä istuminen sujui nyt paremmin kuin koskaan, ei enää noussut heti palkkaamisen jälkeen. myös paikallamakuuaikaa ja matkaa sain hyvin pidennettyä tänään.
puolessa välissä tuntia kielosta meinasi loppua patterit, mutta tunnin loppua kohden löytyi onneksi vähän virtaa sitten vielä.
aivan lopuksi tehtiin luoksepäästävyys ja kielo antoi kipeästä suusta huolimatta ihan ok katsoa suuhun, hyvä.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
kielon uusi kurssi, vatun hieronta, agility
kielolla alkoi maanantaina uusi tokokurssi. kurssi käynnistyi mukavissa merkeissä, joskin ryhmämme on melko äänekäs. kielo ei onneksi tuntunut olevan asiasta moksiskaan. oli kyllä kumman vauhdikkaalla tuulella, mutta jaksoi kuitenkin ihan hyvin keskittyä. tehtiin maahanmenoa ja sivulletuloa. maahanmeno sujuu paremmin hallilla kuin kotona. taidan kotona vaatia liikaa.
vatun omituinen käytös agilitykentällä jatkui, joten otin yhteyttä kielon toko-ohjaajaan ja pyysin apua. omat keinot loppuivat kesken ja olin todella huolissani. tämä ohjaaja tuli kanssani kentälle katsomaan vatun käytöstä, puhuttiin tilanteesta ja selkeni, mistä tämä säpsähtely ja pelko johtuvat. koira 'hyökkäsi', sitten treenattiin, viimeisen hypyn jälkeen vattu nenä maassa nuuhkimassa ja minä heitän sitä nameilla peräpäähän -> koira hyppäsi ilmaan ja juoksi hädissään häntä koipien välissä karkuun ja nyt pelkää nurmikkoa. ihan loogista nyt kun sitä päässään kelaa, vaikkakin niin käsittämättömän surkeaa. totaalinen moka minulta, jota saadaan nyt korjata ties kuinka kauan. no, ei auta kuin olla reippain mielin. vatulla on nyt juoksu, joka osaltaan on saattanut vahvistaa pelkoreaktiota. nyt ei auta kuin siedättää agikentän nurmikkoon. parin viikon päästä pääsemme sitten taas ohjattuihin treeneihin, kunhan juoksu loppuu. jospa se juoksun loppuminenkin sitten helpottaisi jo osaltaan tilannetta.
katsellaan. pienestä se on joskus kiinni, kun koira yhdistää asiat päässään!
vatulla oli toinen koirahieronta kerta ja siellä sai palautetta, että on aivan eri tuntuinen koira, kaikki jumitukset tiessään. olenkin huomannut itse takaliikkeiden parantuneen huomattavasti hieronnan myötä ja selän aristelun olevan tiessään. mahtavaa! vattu sai taas kovasti kehuja ja käynti oli oikein mieluinen. jos joku epäröi veisikö vai eikö veisi koiraansa hierontaan niin ehdottomasti suosittelen!

lauantai 4. heinäkuuta 2009
lauantain kuulumisia
aivan upeita näyttelyuutisia tälle päivälle!;
kokkolassa villivadelman oceanspray PU-3 VA-SERT VA-CACIB sekä
tuusulassa misty meadow's fredflintstone VSP PU-1 SERT MVA
eli vatun poika upeasti paras uros 3 ja kielon iskästä uusi suomen muotovalio! maailman eniten onnea näiden ihanien urosten omistajille!
omien kanssa ollaan oltu kotosalla ja tehty hienosäätöjä. ihan mukavasti tuntuu menevän perille meille ihmisille nämä muutokset. meistähän se kaikki kiinni on.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
kielon alkuviikko
maanantaina kävimme kielon ja lukan kanssa hakemassa ne rabiesrokotteet. kumpikaan ei inahtanutkaan ja oikein nätisti käyttäytyivät koko reissun.
eilen kielolta irtosi ensimmäinen hammas! yläetuhammas oli tipahtanut jossain leikin tiimellyksessä. harmi kun en saanut sitä talteen.
eilen oli pentukurssiin liittyen johtajuus-luento. luento oli entuudestaan hyvin tuttua asiaa, mutta aina sitä herää ajatuksia kun luennoilla istuskelee. ja itselle tuli mieleen pari asiaa, mitä voisi tässä vielä hienosäätää, esimerkiksi uloslähteminen. tänään rauhoitin ylöslähdön aivan perusteellisesti. ovesta ei lähdetty ennenkuin molemmat koirat istuivat edessäni paikallaan nätisti (ilman mitään käskyä, odotin siis että rauhoittuvat itse), sitten vasta saivat pannat kaulaan ja lähdettiin pihalle. ei kauaa tarvinut kyllä odottaa, eli kyllä niillä heti syttyi lamppu siitä, mitä niiltä odotan.
ajattelin myös ottaa ulkoilutuksia enemmän erikseen. nyt tulee vietyä nuo lähes joka kerta samaan aikaan, joka tekee mahdottomaksi esimerkiksi vatun kanssa kesken lenkin treenaamisen.
paljon paljon ajatuksia nousi illalla, mutta pitää vielä miettiä ja tehdä päätöksiä siitä, mitä kaikkea lähtee fiksaamaan ja millä tavalla. kantapään kautta oppinut, että kannattaa miettiä tarkkaan, mitä haluaa koiralleen opettaa ja mitä ei.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009
viikonlopun kuulumisia
lauantaina olimme häissä, joten koirat olivat vanhemmillani hoidossa. kielo oli tehnyt yhdet kakt sisälle, muuten ollut sisäsiisti. hienoa! ja muutenkin mennyt kaikki hienosti. kehuivat kovasti kielon hihnakäytöstä.
<-tänään on vatun synttärit! vatulle tuli täyteen neljä vuotta :) syntymäpäiväänsä vattu vietti mikon kanssa kirjurinluodossa aurinkoa ottaen. sai kuulemma maistella oikein pehmistäkin.
kielon kanssa kävin tänään turussa chihuahua ry:n turun piirin piknikillä. mukana oli myös pepe&luka ja hilla omistajineen. piknikillä oli erikseen aidatut alueet aikuisille ja pennuille. kielo viihtyi hyvin pentuaitauksessa, oli oikein reipas ja teki tuttavuutta muiden pikkuisten kanssa. todella onnistunut päivä.
perjantai 26. kesäkuuta 2009
vatun agi
tänään oli ohjatut treenit ja vaikuttaisi siltä, että maanantain erikoinen käytös oli ihan vaan silkkaa pokkurointia. olen tehnyt ratoja ja palkannut aina vain lopussa, josta johtuen vattua ei oikein nappaa enää lähteä tekemään mitään. korjataan palkkaamalla nyt jokaisen radan esteen jälkeen, sitten pari estettä ja palkka, ei ensimmäistäkään pidempää pätkää.
ensimmäinen yritys tänään lähteä tekemään 19 esteen rataa meni niin, että jätin vatun kahden hypyn taakse, aloitin hyppy!-käskyllä, hyppäs ekan hypyn ja sitten alkoi nuuskia, kusaisi nurmelle eikä olisi tehnyt enää mitään. nappasin sen takaisin esteen eteen, yritti karata korvat luimussa. pari kokeilua, sitten koira boksiin. vähän ajan päästä koitettiin uudestaan, meni paremmin, sain menemään pari estettä, lopetettiin kun oli hauskaa, palkka ja boksiin. kolmannella kerralla tunnin lopulla boksista pihalle tekemään koko rata, yksi este kerrallaan, joka väliin palkkaus. ja päästiin rata loppuun asti! eli kotiin lähdettiin ihan hyvin mielin.

tiistai 23. kesäkuuta 2009
pentukurssin päätös ja muita kuulumisia
sunnuntaina menimme koirien kanssa tapaamaan mikon sukua. kielo tapasi heidät ekaa kertaa, kuten myös mikon vanhempien girffon bruxellois - vilman. kielon ensireaktio vilmasta oli hyvin mielenkiintoinen, jonkinlainen kiljaisun ja murahduksen yhdistelmä. mutta kun se aikansa sitä pienen matkan päästä katseli uskalsi sitten kyllä mennä jo nokatustenkin haistelemaan häntä heiluen. vilma on 4-vuotias rauhallinen aikuinen. ihmisiäkin kielo aluksi hieman arasti, mutta loppua kohden rentoutui ja alkoi pusutella ja kerjätä rapsutuksia. automatkat menivät hyvin, matkaa oli n. 2 tuntia suuntaansa.
eilen olimme taas pepen kanssa agikentällä, tällä kertaa itselläni mukana sekä vattu että kielo. kentälle saapuminen oli hieman ikävä, sillä kentältä karkasi koira vatun luokse haukkuen. tuli ihan iholle, mutta perääntyi sen verran huutoani että sain vatun nostettua syliin ja siihen koira ei enää hyppinyt. selvittiin siis säikähdyksellä. onneksi kielo oli muutaman metrin päässä kevythäkissä.
vatun kanssa treeni kulki ihan kivasti, tehtiin melko haastavaa rataa ja kömmähdyksiä sattui, mutta aika hyvin saatiin niitä korjattua. pöytää mentiin ekaa kertaa ja se ei tuottanut mitään vaikeuksia. viimeisen radan päätteeksi vattu pelästyi jotain kovasti, se oli ikävä lopetus treenille. en tiedä pistikö sitä joku vai mitä tapahtui. kotiin tultuamme kävimme mikon kanssa koko koiran läpi, ei aristanut mitään, ei ollut haavoja, ei lämpöä, ei anaalirauhasissa mitään tms. on syönyt, ulkoillut ja leikkinyt normaalisti. täytyy nyt tarkkailla sitä kuitenkin, niin kummallinen reaktio sillä kentällä oli.
kielo oli kentällä ensimmäistä kertaa ja etukäteen mietin, että mahtaako se uskaltaa tehdä juuri mitään. onnekseni kaikki meni juuri päinvastoin - kielo oli huippureipas. ehkä pepen läsnäolo sai sen niin leikkisälle tuulelle, että asioiden suorittaminen oli sitten ihan pikkujuttu. mentiin pari hyppyä rima ihan matalalla, vauvapuomi muutamaan kertaan ja putki pari kertaa. lisäksi tehtiin pari luoksetuloa.
tänään oli sitten kielon pentukurssin viimeinen kerta. harjoiteltiin erilaisilla pinnoilla kävelemistä. sitä onkin tärkeä treenata. ihan hyvin uskalsi kävellä ritilöiden sunmuiden päällä. vähän arasteli jos tassut tippuivat johonkin rakoihin. lisäksi tehtiin koiralle pieni terveystarkastus, kielo antoi nätisti katsoa hampaat, on kehittynyt siinä selvästi, aiemmin venkuloi. lopuksi harjoiteltiin vielä maahanmenoa ja siinä pysymistä, sekä vierelletuloa. kielon kanssa täytyy alkaa harjoittelemaan sitä, että toivotussa asennossa pysytään hieman kauemmin. nyt se on aika malttamaton ja viereltä nousee heti kun on saanut palkan. hyvällä mallilla liikkeet kuitenkin on. täytyy vaan muistaa treenata säännöllisesti pienissä pätkissä. kurssi kaiken kaikkiaan oli ihan hyvä, ehkä suurin anti kuitenkin vieraisiin koiriin tottuminen ja niiden kanssa samassa tilassa oleminen ja treenaaminen. se on äärettömän arvokasta pienelle pennulle.

maanantai 15. kesäkuuta 2009
kielon eläinlääkärireissu
kielo kävi tänään hakemassa tehosterokotuksen. rabiesta eläinlääkäri ei suostunut laittamaan noin pienen rodun pennulle. sanoi, etteivät he laita tuolla eläinlääkäriasemalla millekään pennulle tehostetta ja rabiesta samaan aikaan. koska rabieksen laittoajankohdalla ei meille sinällään ole merkitystä niin sovittiin sitten, että parin viikon päästä vasta laitetaan rabies.
kielolle oli tullut hieman alapurentaa. eläinlääkäri sanoi sen kuitenkin olevan ihan tavallista, että leuat vaan kasvavat hieman eri tahtiin ja hyvin todennäköisesti purenta palautuu takaisin saksipurennaksi. pitää olla tarkkana sitten kun hampaat alkaa vaihtua ja mennä ajoissa poistattamaan maitohampaat, ettei vaan purennalle sitten siinä enää mitään vahinkoa aiheudu. takakannuksista valitin eläinlääkärille, niistä on vaikea leikata kynnet. sovittiin että poistetaan ne jossain vaiheessa, esimerkiksi sen mahdollisen maitohampaiden poiston yhteydessä sitten.
kielo oli tosi reipas, ei inahtanutkaan automatkoilla eikä eläinlääkärissä. nätisti antoi eläinlääkärin rokottaa ja leikata kynnet.

perjantai 12. kesäkuuta 2009
viikon kuulumisia
maanantaina käytiin pepen ja vatun kanssa agikentällä, siitä olenkin jo kirjoitellut.
tiistaina oli kielon pentukurssi, harjoiteltiin ei-käskyä. lattialle laitettiin lautanen, jossa nameja -> koira päästettiin tilaan ja sen mennnessä lautaselle kiellettiin ja palkattiin kun tuli pois lautasen luota. sitten testailtiin pyrkiikö menemään lautaselle uudestaan. kieloa sai aika terävästi käskeä, mutta totteli kyllä. kotona ollaan pari kertaa tehty vastaava treeni - olen "vahingossa" tiputtanut nakkipaketin lattialle ja jos koirat on yrittäneet mennä sen luo olen kieltänyt. vattu nyt tietää jo, ettei lattialle tippuvien asioiden perään saa olla eikä se mennyt nakkipaketin lähellekään. kielo sen sijaan meni, mutta uskoi heti kiellon.
keskiviikkona olin vatun kanssa urheilukoirahierojalla. ensin hieroja katsoi vatun liikkeitä pihalla, keskusteltiin vatun harrastuksista ja kotioloista, hieroja kokeili koiran läpi ja sitten aloitettiin varsinainen tunnin kestänyt hieronta. vattu arasti hieman kahta kohtaa, mitään isoja jumeja ei ollut. hieroja kehui vatun suuria lihaksia ja sanoi sen olevan todella hyvässä kunnossa. reisilihakset olivat kuulemma oikein suuret pienelle koiralle. vattu tykkäsi hieronnasta ja malttoi nätisti makoilla tunnin hierottavana. jatkosta sovittiin, että vaikka mitään isoja jumeja ei ollut, niin käydään kuitenkin vielä muutaman viikon päästä uudestaan, ettei niitä jumeja sitten muodostuisikaan, ja sen jälkeen jatkossa pari kertaa vuodessa/tarpeen mukaan.
oli todella mukava ihminen ja kiva kokemus. oli ihana katsoa miten hienosti ammattilainen käsittelee koiraa ja saa sitä autettua.
torstaina oli lepopäivä, aivot narikassa ja peruslenkkeilyä vaan.
tänään oli vatun agitreenit, jotka eivät menneet ihan parhaalla mahdollisella tavalla. lämpömittari näytti liki +25, vattu oli melko uupahtanut. teki se kyllä sitten, mutta melko innottomasti. ryhmässä oli lisäksi kaksi uutta koiraa, joita piti sitten kytätä ja komentaa. harjoiteltiin takaaleikkausta ja se sujui ihan ok. täytyy käydä treenaamassa sitä kyllä.
kun tulin kotiin vatun agista, oli nakkia vielä paljon jäljellä joten istuttelin ja maahattelin koiria ja hienosti tekivät. kielon kanssa treenattiin vähän näyttelyremmiä. se on kielosta vähän kamala juttu, mutta eiköhän se siihen totu kun sen kanssa saa kuitenkin niin paljon nakkia.
tässä vähän kauhistunut kielo pöydällä:

maanantai 8. kesäkuuta 2009
vatun treenivideot
otin tänään vatun kanssa kaksi agilityrataa, ensimmäinen pidempi ja toinen lyhyempi. molemmat otin kerran. sen jälkeen otin pari tokojuttua. treenasin sen kanssa tosi vähän, koska keskittyminen tuntui olevan vähän hakusessa. jaksoi kuitenkin hyvin kun nuo muutamat harjoitteet tehtiin. mukana oli myös pepe, jonka kanssa treenattiin sitten enempi. se edistyy kyllä huikeaa vauhtia.
tässä vatun lyhyeltä agiradalta video:
http://tinyurl.com/n64zav
tässä vatun lyhyeltä agiradalta video:
http://tinyurl.com/n64zav
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
kielo 15vk
lauantai 6. kesäkuuta 2009
sisarukset vauhdissa
tuurin näyttely
itse en tuuriin lähtenyt vaan pysyin porissa, mutta sieltä kuuluikin sitten loistavia terveisiä;
kielon isä fredi (misty meadow's fredflintstone) oli rotunsa paras napaten toisen sertinsä!
vatun ensimmäisen pentu enzo (villivadelman oceanspray) sai ensimmäisen eri:nsä! (aiemmin 4 x eh, 1 x h)
eli aivan mahtavia tuloksia! tuomarina tuurissa oli marja kosonen.

tiistai 2. kesäkuuta 2009
pentukurssi
tänään kielo oli jo välillä oikeinkin reipas pentukurssilla :)
kurssilla otettiin parit luoksetulot, sivulletuloa ja askelta eteenpäin ja käännöstä oikealle, sekä istumiseen lisättiin kestoa ja ohjaajan matkaa. ihan askel toki vain. ihan hyvin sujui, vaikka heti jos vähän jotain säpsähtää niin pylly nousee maasta. täytyy kotona harjoitella ilman mitään häiriöitä.
kielon kanssa oltiin noita askeleita harjoiteltu jo kotona useampaan kertaan, joten ne meni oikein hienosti.
vatulle laitoin nakinpaloja jogurttipurkkeihin ja se sai niitä ronkkia ja tökkiä. se on oppinut ihan uusiakin tekniikoita namien saamiseen purkkien pohjalta. nostaa kipon suuhun ja tiputtaa alas, jolloin tärähdys irrottaa namit pohjasta. osaa nykyään myös laittaa tassun kuppiin ja kauhoa namit sieltä pois. kekseliäs otus :)

maanantai 1. kesäkuuta 2009
vattu ja pepe vauhdissa
tänään käytiin taas puoli kymmenen aikaan pepen ja vatun kanssa agilitykentällä. aluksi näytti siltä, että vattua kiinnostaa vain haistelu, mutta sitten yhtäkkiä joku napsahti kohdalleen ja vauhtia ja intoa alkoi löytyä. tänään tehtiin leikkimieliset treenit. koirat sai hyppiä ja mennä putkea ja pussia samaan aikaan ja kumpikin ohjaaja palkkasi aina jos koira suoritti esteen oikein. meillä olikin innokkaita hännän heiluttajia kentällä sitten kaksin kappalein.
tänään ei tehty mitään ratoja, ainoastaan paria perättäistä hyppyä ja hyppy-putkea, muuten vain yksittäisiä esteitä. otettiin kepit, puomi, hyppyjä, putki, pussi, keinu, rengas ja A. pepe meni putkea, pussia, keppejä ja hyppyjä.
tämmöset leikkitreenit tekee varmasti hyvää sekä molemmille koirille että ohjaajille. kaiken ei aina tarvi olla niin haudanvakavaa ja kentällä ei tartte aina olla pulssi kahdessasadassa. me naurettiin ja nautittiin tekemisestä ja koirat meni tosi hyvin ja innokkaasti. emme siis antaneet niiden juoksennella ympäri kenttää miten sattuu, olivat kyllä hallinnassa, mutta rennommalla tavalla. missään nimessä ei ole tarkoitus tehdä agikentästä leikkikenttää, mutta aina ei tarvi olla pipon ihan niin tiukalla :)

torstai 28. toukokuuta 2009
kielon kuulumiset ja ea-luento
kielon kanssa saatiin viime viikolla pentukurssilta kotiläksyksi luoksetuloharjoitukset. ollaankin nyt kunnostauduttu asiassa ja olen rohjennut ulkoiluttaa kieppulaa vapaana tässä lähistöllä olevilla kahdella pellolla ja omassa pihassa hiljaisempaan aikaan. kauas ei onneksi lähde ja tulee kutsuttaessa luo. hyvin olen malttanut päästää sen uudestaankin kun on tullut luo, enkä ottanut kiinni luoksetulosta.
tänään otettiin kielon kanssa lisäksi tehotreenit kontaktin hakemisesta. otin nakkia taskun täyteen ja lähdin sen kanssa kahdestaan pihalle. käveli todella hienosti vasemmalla puolella ja hyvin mielin sain palkita kun teki juuri niinkuin toivoin. malttoi kuitenkin tehdä tarpeensakin vaikka oli nakit mukana, eli on ilmeisesti sisäistänyt jo aika kivasti ulkoilun tarkoituksenkin.haki kontaktia tosi hyvin, katsoi silmiin eikä taskuun.
vatun kanssa käytiin tänään ensiapu-luennolla. luennolla käsiteltiin pitkälti perusasioita, mutta tuli siellä uuttakin, kuten elvytysohjeet. kaksi puhallusta ja 10-15 painallusta. puhalletaan vain nenään. tehtiin lisäksi koirille tassusiteet. voin kertoa, että ton kokoseen tassuun ei ole maailman helpoin tehtävä. vattu antoi kuitenkin hyvin tehdä sen, että vaikeus oli nyt kyllä ihan omistajan kömpelyyttä.
pihaan kun aluksi saavuttiin se oli aivan innoissaan, luuli, että mennään agilityyn. no, otettiin pari tokojuttua hallissa ennen luennon alkua niin sai siinä vähän touhuta.
vähän piti välillä muita luentolaisia komentaa jos joku tuli liian lähelle tai oli muuten vaan epäilyttävä, mutta aika mukavissa merkeissä sujui luento. kauheasti vattu tarjosi istumista ja maahanmenoa ja tapitti silmät suurena kokoajan edessä, että saisko nakkia, kiitos.
vatun selässä taitaa olla joku jumi. niin mä vähän veikkailinkin, että mammaloman päätteeksi voi jotain olla. ei mitään pahaa, koska se remuaa ja hyppii ja liikkuu ihan normaalisti, mutta joku pieni aristus siellä taitaa olla. täytyy soitella koirahierojalta aikaa. ei olla ennen käyty vaikka pitkään mua on se kiinnostanut. jos nyt saisi aikaiseksikin sitten oikeasti.

tiistai 26. toukokuuta 2009
agia, pentukurssia
maanantaina käytiin taas vatun ja pepen kanssa agilitykentällä. suunnittelin vatulle pari radan pätkää, semmosta 6-8 esteen. otettiin A:ta, puomia, keppejä, hyppyjä, putkea, rengasta. tein aika vaikeita kulmia, mutta niistä selvittiin hienosti! vattu oli täynnä virtaa ja taas teki varmasti nopeusennätyksensä. sain todella juosta pysyäkseni vauhdissa mukana. kepit on hitaat. täytyisi malttaa noudattaa viime vuonna saatua ohjetta ja käydä välillä treenaamassa muutama kerta pelkät kepit. mutta sitten kun sinne kentälle saapuu tekee mieli tehdä ihan kaikkea muutakin.
kielolla oli tänään toka kerta pentukurssia. näytettiin maahanmenot, sivulletulot ja tehtiin erilaisia kontaktiharjoituksia. meni huomattavasti paremmin kuin viime kerralla. ei pelottanut enää juur ollenkaan. tilassa kävellessä arasteli muita koiria ja toisaalta pyrki pääsemään luka-veljen luo. mutta jokatapauksessa hienosti meni. kielo myös reippaasti nuuhkutteli paria kurssin pentua.
kotona laitoin putken lattialle, tuin sen hyvin keittiön tuoleilla ja sitten alettiinkin kielon kanssa tutustua putkeen. ei tarvinut kuin lelu heittää niin kielo juoksi sen perässä putken läpi. vattu innostui tulemaan mukaan ja sen jälkeen meillä haettiinkin sitten putken kautta leluja - hakemaan sisäkautta ja palautus sivusta kiertäen.

sunnuntai 24. toukokuuta 2009
flikkatte vitone
eilen oltiin vatun kanssa raumalla flikkatte vitosella, eli 5km kävelytapahtumassa. mukana menossa oli muitakin chihuahua ry:n satakunnan piirin chihuja ja muutama piirin ulkopuoleltakin reippailemaan tullut. yhteensä koiria oli 12 ja omistajia muutama vähempi. kaikki koirat ja omistajat selvisivät hienosti maaliin asti. :)
aluksi piti tietysti rähistä kaikille, mutta kun päästiin kävelemään, kävelivät kaikki hienosti rivissä sulassa sovussa ongelmitta.
kiinnostuneita kyselijöitä riitti, se tietysti oli tarkoituksenakin, levittää tietoa. vattu kerjäsi rapsutuksia kaikilta lähelle tulleilta ja saikin niitä paljon.
kaikin puolin kiva reissu, sää suosi ja seura oli hyvää. viime vuonna oltiin ekaa kertaa, tänä vuonna yhtä hauskaa, joten ensi vuonna toivottavasti taas mennään!

perjantai 22. toukokuuta 2009
kielon treffit ja vatun agi
vatulla oli tänään taas agitunti. meni selkeästi paremmin kuin viime viikolla. jaksoi paremmin ja liikkui nopeammin. tehtiin aika vaikeita juttuja, ohjaajille vaikeita siis. tehtiin hyppyneliötä ja lisäksi pätkää kepit-putki-hyppy-hyppy-hyppy-hyppy-hyppy, hypyt aika haastavassa kuviossa.
kielolla oli leikkitreffit kahden chihupojan kanssa, lukan ja pepen. kielo oli uudessa paikassa heti reipas ja valmis leikkiin. aika pitkään ne jaksoikin remuta :) nyt on kielo kyllä aivan sippi.
kuvassa pepe ja kielo:

keskiviikko 20. toukokuuta 2009
kielon kuulumisia
kielo on nyt vähän päälle 12 viikkoa. sunnuntaina käytiin vanhempieni luona pihalla kahvittelemassa. kielo oli mukana ja keskittyi puhdistamaan laatanvälejä ja syömään käpyjä. maanantaina kielo sai ensimmäisen rokotuksena, josta ei ollut moksiskaan.
eilen tiistaina olimme ensimmäistä kertaa pentukurssilla. kieloa jännitti kovasti, eikä se olisi halunnut tehdä mitään omaa paikkaa kauempana. omalla paikalla kyllä teki istumiset ja maahanmenot hienosti. toivottavasti ensi kerralla neiti on rohkeampi on tilanne on tutumpi. onhan se tietysti aika ihmeellistä olla yhtäkkiä samassa tilassa kuuden muun koiran kanssa ja siinä pitäisi vielä reippaasti tepastellakin. kielon lisäksi yksi toinen pentu oli ekaa kertaa ja se käyttäytyi samalla tavalla kuin kielo.
tänään on ulkoiltu ja vietetty rauhallista kotipäivää. pennulla pitää olla paljon niitäkin, ihan peruspäiviä, jolloin ei tapahdu mitään ihmeellistä.
maanantai 18. toukokuuta 2009
pepen ja vatun agitreeni
käytiin äsken ellin ja pepen kanssa agilitykentällä. elli ja pepe ovat alkeiskurssilla, takana yksi tunti. olivat saaneet läksyksi opetella hyppyä ja kontaktialueen kosketusta. treenattiin sitten hyppyä ja puomin kontaktia. pepe kuunteli hienosti ja suoritti innokkaasti.
vattu oli aivan täpinöissään kun saavuttiin kentälle. en ole ikinä nähnyt sillä sellaista vauhtia agilityssa. se juoksi mielettömän nopeasti ja nautti! sen kanssa oli ilo treenata, todella. otettiin muutaman esteen pätkiä, esimerkiksi hyppy-puomi, putki-kepit-A. välillä piti tietysti piehtaroida ja käydä moikkaamassa pepeä :) hauskaa oli sekä omistajilla että koirilla!
perjantai 15. toukokuuta 2009
agilityn jatkokurssi alkoi
oltiin tänään vatun kanssa vuoden ekalla agilitytunnilla. aika kivasti meni, ottaen huomioon, ettei olla viime lokakuun jälkeen tehty juuri mitään agilityyn viittaavaa. hidas oli kuin mikä, eikä kiinnostuskaan riittänyt tunnin loppuun asti, mutta ihan ok oli esteet muistissa ja välillä näkyi pientä innostustakin. eiköhän se siitä taas lähde käyntiin.
torstai 14. toukokuuta 2009
hallintaa ja johtajuutta
käytiin tänään vatun kanssa hallinta-kurssi, jossa aiheena johtajuus ja ei-käskyn kertaus.
meillä ei vatun kanssa mitään ongelmia ole kotona, se on todella helppo, tietää säännöt ja noudattaa niitä. kodin ulkopuolella ongelmia sitten on muutamissa tilanteissa - räkyttää remmissä, vetää joskus, on epävarma toisten koirien seurassa. kurssi antoi uutta ajateltavaa ja toisaalta vahvistusta omiin aiempiin toimintoihin ja käsityksiin.
kurssilla tehtiin myös harjoitus, jossa keskelle lattiaa laitettiin lautanen täynnä nakkeja, koira päästettiin vapaana tilaan ja kun se kiinnostui lautasesta, kiellettiin topakasti. vattu tuli heti luokse kiellosta, kehuin. sen jälkeen testattiin yrittääkö mennä uudestaan lautaselle, ei yrittänyt. eli harjoitus meni niinkuin pitikin ja yksi käsky riitti. niin riittää kotonakin aina.
remmikäyttäytymisessä me ollaan epäjohdonmukaisia ja se näkyy siinä, että tilanne ei kehity mihinkään. joskus on parempia kausia, joskus huonompia, riippuen kaikesta, mitä elämässä sitten onkin. nyt aiotaan palata niin pelkistettyyn toimintaan, että viestin pitäisi koiralle olla selkeä. tähän mennessä me ollaan tehty ties mitä temppuja tuolla ja vaihdettu sanoja ja tehty remmillä sitä sun tätä. nyt unohdetaan ne ja palataan aivan simppeliin kieltämiseen. katsotaan miten käy. remmirähjäys ei ole meillä sellainen ongelma, että se elämää häiritsisi tai aiheuttaisi jonkinlaista ahdistusta, mutta jos tilanteeseen on mahdollisuus vaikuttaa ja koiran oloa helpottaa, niin miksipä ei niin toimisi.
päällimmäisenä vinkkinä mieleen jäi, että koiran kanssa pitäisi kävellä niinkuin se olisi kauppakassi. tämän vinkin yritän nyt sisäistää. tiedän nimittäin olevani erittäin tiukka ulkona ja koira sen varmasti aistii. tänään loppui tämän omistajan kauhea kiire, että senkin puolesta nyt aiotaan panostaa sitten uudenlaiseen tunnelmaan lenkkeillessä.
nyt on aikaa alkaa treenata myös kielon kanssa enemmän, mahtavaa! arkielämä sen kanssa sujuu aika kivasti, vaikka tarpeita tuleekin välillä mihin sattuu. osaa kävellä itse hissiin, ulko-ovesta, pihalla nätisti jne, eli sylissä ei enää tarvi kanniskella.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009
pentue kylässä
hilla ja luka kävivät tänään leikkimässä kielon kanssa. vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, pennut olivat aivan innoissaan. oli ihana nähdä pikkuisia ja kuulla niiden seikkailuista ja arjen sujumisesta.
kielon kanssa ollaan otettu muutama kerta päivässä erilaisia harjoituksia. harmittavan vähän olen ehtinyt kunnolla paneutua, kun on niin kauheasti kaikkea nyt. pian onneksi helpottaa ja saan olla päivät kotona koirien kanssa. aion ottaa kaiken ilon irti siitä mahdollisuudesta.
kielo teki tänään ekat kakat pihalle! pissat tulee melkolailla joka ulkoilulla ulos. kävelee remmissä hienosti. leikkiminen olisi kyllä ulkonakin ykkösjuttu, mutta onneksi ne tarpeetkin tulee kuitenkin tehtyä ja kävelytiellä mennään nätisti.
hississä pidän sylissä, mutta muuten olen kannustanut kävelemään maassa jo käytävätkin ja tulemaan ulko-ovesta sisälle. ihan hyvin sujuu kun kehuu ja kannustaa reilusti.
sylissä kannan sitten asvaltilta pellon keskelle. en anna olla maassa teiden reunoissa, joissa on paljon muiden koirien jätöksiä. onneksi pian on jo rokotuksetkin.
aika menee kauhean nopeasti ja kaikkea pitäisi ehtiä opettaa ja jossakin käydäkin. ollaan pitkälti oltu ihan tässä kotosalla ja lähistöllä. tässäkin kyllä näkee kaikenlaista; paljon ihmisiä, liikennettä, koiria, lapsia, mummoja, kaikenlaista; keskustassa kun asutaan.
sunnuntai 3. toukokuuta 2009
vuoden eka match show
perjantaina bongasin ilmoituksen match show:sta tänään hesellä ja pitihän sinne sitten lähteä katsomaan vatun kanssa. mukaan innostui lähtemään myös pepe omistajineen.
pieniä aikuisia oli 16, vattu esiintyi hienosti ja sai punaisen nauhan. häntä ei kuitenkaan seisoessa noussut eikä sijoitusta punaisten saaneissa tullut. pepe sen sijaan meni ja voitti luokan! päivän kruunasi pepen upea sijoittuminen best in show -kehässä neljänneksi. mätsärissä oli vieläpä upeat palkinnot - pelkästä punaisesta nauhasta sai huivin, lelun, puruluun ja näytepussin.
parasta päivässä oli vatun into ja ilo. se kuunteli ja keskittyi, nautti yhteisestä ajasta. viime kerrasta olikin kulunut jo todella pitkä aika.
otettiin vatun kanssa mätsärin päätteeksi pientä tokotreeniä kehän laidalla. otettiin kaukokäskyt istu-maahan-istu, meni aivan nappiin, ja lisäksi seuraamista hihnassa pieni pätkä, meni todella hienosti.
kotiintulon jälkeen vattu ja kielo ovat leikkineet taukoamatta, vilske ja vilinä vaan käy.

perjantai 1. toukokuuta 2009
kuulumisia
kuvassa kielo liki 10vk.
hillan ja lukan uusista kodeista on tullut mukavia uutisia ja hyvin on lähtenyt pennuilla elämä sujumaan niissä. reippaita, rohkeita pentuja.
kielon kanssa ollaan ulkoiltu kerta, pari päivässä, pari kertaa on tehnyt pissat ulos, ei vielä kakkoja. kakkapaikka tuntuu olevan neidille vielä tuntematon käsite, pissat tulee onneksi lähes aina oikeaan paikkaan. ulkona kielo on mukavan reipas ja liikkuu hyvin hihnassa. sillä on melko pitkä hihna, joka antaa vapauden kirmata vähän enemmänkin. lehtiä olisi kiva ottaa suuhun ja syödä.
kielon kanssa ollaan alettu harjoitella sivulla istumista. istumisen osaa jo, opetin sitä kaikille pennuille jo muutama viikko sitten. toki tarvii vielä vähän käsimerkkiä tueksi. tulee todella hyvin luokse kutsuttaessa ja palkkioksi yleensä leikitään. intoa on todella paljon ja tekee mielellään kaikkea ihmisten kanssa. jaksaa keskittyä mukavasti.
vatun kanssa ollaan vähän kertailtu vanhoja juttuja kotona ja otettu pihalla pari luoksetuloa. nyt alkaa olla niin ihanat säät jo, että pystyy ulkona treenaamaan enemmänkin. tarkoitus olisi etsiä erilaisia treenipaikkoja ja alkaa hioa liikkeitä koekuntoon. kärsivällisyyttä tullaan tarvitsemaan varmasti. kotona ainakin kertausharjoituksissa oli nähtävissä 'sinnepäin' -suorittamista.
toivottavasti joku tokoryhmä alkaisi vielä tässä keväällä, että päästäisi oikein porukkaan treenaamaan.
lauantai 25. huhtikuuta 2009
paluu arkeen?
nyt on sitten sekä hilla että luka luovutettu uusiin koteihinsa. nyt aletaankin sitten keskittyä meidän neiteihin ja palataan pikkuhiljaa harrastusten pariin. kielon kanssa pitäisi aloitella perusasioilla ja vatulle alkaa muistuttelemaan vanhoja mieleen. agilitykin starttaa pian, eli pitää alkaa vatun kuntoa varovaisesti kohottelemaan.
tänään tein visiitin vaasan kv näyttelyyn, oli kiva päästä seuraamaan sekä lyhytkarvaisten että pitkäkarvaisten kehät. yleensä ehtii seurata vain pitkäkarvaiset. tuli vähän shoppailtuakin uutta hihnaa ja pantaa.
kotona on kummallisen hiljaista, mutta hienoa päästä nyt keskittymään omien koirien kanssa touhuamiseen.

tiistai 21. huhtikuuta 2009
pepe ja pennut
naapurin pepe kävi tänään moikkaamassa pentuja. pepe on siis lyhytkarvainen chihuahua-uros, vatun parhaita kavereita. pepe suhtautui aivan ihanasti pentuihin; häntä heiluen haisteli niitä. pennut olivat reippaasti uuden tuttavuuden kanssa ja varovaisesti nuuhkivatkin vähän. vattu oli aivan innoissaan pepen vierailusta kuten aina. on kyllä ihanaa, kun on mukava kaveri lähellä! pennut saivat turvallisen ja positiivisen kokemuksen vieraan koiran kohtaamisesta. toki ovat muitakin koiria jo nähneet, mutta eivät lähietäisyydeltä. kiitos pepelle ja omistajille vierailusta!
maanantai 13. huhtikuuta 2009
sunnuntai 12. huhtikuuta 2009
kevät tunnelmat jatkuvat
tänään nimittäin mittari näytti +16 auringossa. nappasinkin pennut kevythäkkiin ja kävelin korttelin ympäri. kauheasti pentuja jännitti ja aluksi piti vähän vikistä, mutta nopeasti hiljenivät ja katselivat rauhallisina loppumatkan ulkomaailmaa. maahan en ketään päästänyt, on turhan paljoa jätöksiä tässä meidän lähinurkilla vielä mössääntyneenä talven jäljiltä.
kynnetkin leikattiin taas tänään. harjoiteltiin selällään leikkaamista. kielo ja luka pysyivät tosi nätisti paikallaan, hilla yritti taistella kaikin voimin vastaan. sen kanssa keskityttiinkin sitten vain selällään makaamiseen ja siihen rauhoittumiseen eikä leikattu kynsiä vielä lainkaan. se on niin vauhdikas neiti, että ei tullut yllätyksenä tämä, että on vähän hankala pysyä aloillaan. no, harjoitus tekee mestarin.

lauantai 11. huhtikuuta 2009
kevät
tänään on ollut aivan ihanan lämmin ilta, joten tuossa kuuden aikaan avasin parvekkeen oven, laitoin pyyhkeen pentuaitauksesta parvekkeelle ja menin istumaan parvekkeelle. hetki meni, niin hilla jo juoksi reippaasti tutustumaan uuteen paikkaan. pian tulivat perässä myös luka ja kielo.
hetken aikaa saivat nuuskutella raitista ilmaa ja sitten palattiin aitaukseen.
aitauksessa alkoikin melkoinen vilinä, pennut menivät aivan sekaisin ulkoilmakokemuksesta ja juoksivat höpönä ympäriinsä. otin ne aitauksesta olohuoneen matolle ja siitähän alkoikin mahtava juoksushow ympäri asuntoa. etenkin hilla otti kaiken ilon irti ja juoksi kauheaa vauhtia keittiö-olohuone -väliä. vattu osallistui leikkiin ja koirat kirmasivat lähes puolituntia innoissaan. sen jälkeen onkin uni maittanut sitten kaikilla :)

perjantai 10. huhtikuuta 2009
pentujuttusia
pennut ovat jo melkein 7 viikkosia. maanantaina ne saisi jo luovuttaa, hassua. pari viikkoa saavat vielä kuitenkin kasvaa täällä emon kanssa. ovat kyllä hyvänkokoisia ja reippaita pentuja, että sen puolesta voisi toki kuvitella luovutusta jo aikaisemminkin. vuoden vaihteesta pennun tulee olla tunnistusmerkitty ennen rekisteröintiä, eli reilun viikon päästä pitäisi käydä sirutettavanakin sitten. ja toivoa, että rekkarit tulee vauhdilla kennelliitosta.
kennelnimen kohdalla annoin kennelliitolle kymmenen pistettä nopeasta ja kaikinpuolin kätevästä toiminnasta, toivottavasti 'meno' jatkuu yhtä hyvänä. sähköpostitse sai lisättyä 2007 pentueen nimen eteen kennelnimen ja se ilmestyi jalostustietokantaan päivässä.
pennut ovat todella leikkisiä ja reippaita. luonne-eroja on alkanut näkyä yhä selkeämmin. hilla on selkeästi reippain ja rämäpäisin, se ei pienestä hätkähdä. ja on todella kova pusuttelemaan. hilla temmeltää innolla ympäri asuntoa jos sen ottaa aitauksesta. luka-poika on hitusen rauhallisempi, mutta myös kova pusuttelemaan ja peuhaamaan. luka arastelee hieman uusia paikkoja eikä uskalla kauheasti tehdä tutkimusmatkoja. kielo on kova komentamaan ja rohkea tyttö.
vattu on vielä hoitanut pentuja, ei suurempia merkkejä vierottamisesta. imettää ja hoitaa pissat ja kakat. leikkii pentujen kanssa aina välillä. suurimman osan ajasta viettää pois aitauksesta. pennut ovat nukkuneet yöt tosi hienosti keskenään. rauhoittuvat valojen sammumiseen ja heräävät aamulla kun itse heräämme.
ostin pennuille pureskeltavaksi erilaisia "luita", joista olivatkin aivan innoissaan. niitä on erittäin kiva varastaa toisilta ja kaikkein mukavinta on syödä sisarusten kanssa samaa luuta. usein yllätän pennut rivistä sama tikku kaikkien suussa. suloisia otuksia.
perjantai 3. huhtikuuta 2009
kennelnimi
tänään saapui vihdoin kotiin todistus hyväksytystä kennelnimestä. nyt kasvatan sitten virallisesti nimellä villivadelman :) ihanaa, kun nimi ehti ajoissa, saan lisättyä sen ensimmäiselle pentueellenikin, joka syntyi 29.4.2007.
keskiviikko 1. huhtikuuta 2009
hillan seikkailu
pakko jakaa tämä pienen koiranpennun mahtava aamupäivän karkaamistarina.
istuskelin koneella, pentuaitauksessa ihan hiljaista. lähdin täältä makuuhuoneessa hakemaan lisää kokista ja mitä huomasinkaan - hillan tepastelemassa olohuoneessa! se meni siellä häntä heiluen reippaana. simosimo ja kielo sattuivat nukkumaan aitauksen madalluksen kohdalla, eli hilla oli kiivennyt ensin simosimon päälle ja siitä ponnistanut itsensä yli aidan.
kyllä pikkasen hymyilytti. tein neidin kanssa sopimuksen, että tästä lähin pysytään aitauksessa.
utelias ja reipas pikkuinen :)
hilla ja simosimo on muuten nyt molemmat varattu. tiedossa aivan ihanat kodit.

maanantai 30. maaliskuuta 2009
pennut 5 viikkoa
niinhän ne jo on, isoja pentusia :) vilskettä ja vilinää riittää, mutta onneksi osaavat rauhoittuakin ja nukkuvat hyvin yönsä. ovat tottuneet aitaukseen ja se on osoittautunut oikein toimivaksi. siellä on tilaa leikkiä ja oma nukkupaikka. syövät hyvin.
pennut ovat päässeet jo tutustumaan hieman aitauksen ulkopuoliseenkin maailmaan.
olemme harjoitelleet "luoksetuloa" pentujen kanssa matolla ja reippahasti tulevat häntä heiluen luo.
olen ottanut yhden pennun kerrallaan aitauksesta; kaikki kolme kun päästäisi samaan aikaan niin taitaisi olla melkoinen kaaos. no, yritin sitäkin yksi päivä ja kaikki halusivat kiivetä syliin ja purra varpaita ja muuta mukavaa :) tänään otin pennun kerrallaan sängylle sylkkyyn ja kielo tietysti päätti pissata peitolleni. no, se kai oli arvattavissa että joku sen tekee.
tänään pääsivät myös ensimmäistä kertaa harjoitteleman pöydällä oloa. en kiusannut pentuja yhtä kuvaa kauempaa, oli sen verran jännä juttu. tässä pikkuisten ensimmäiset pöytäkokemuskuvat:
oma kielo, hilla ja simosimo

torstai 19. maaliskuuta 2009
uneton yö
otsikon mukainen oli viime yö, sainkohan reilun tunnin nukuttua putkeen parhaimmillaan. pennut muuttivat eilen pesästä aitaukseen ja ilmeisesti kasvanut tila ahdisti, kun piipata ja inistä piti säännöllisin väliajoin. pakkohan sitä oli nousta aina välillä sitten katsomaan onko kaikki ok.
pesästä oli pakko luopua kun pennut alkoivat sieltä yksi kerrallaan tulla humps pois.
uusi aitaus on kiva ja näin päiväsaikaan pennut kyllä nauttivat laajentuneesta reviiristään täysin. tekevät tutkimusmatkoja reippaasti kauemmaksikin toisista.
pennut ovat tosi leikkisiä ja kiinteää ruokaakin on jo vähän maisteltu suurella innolla. melko sotkuista touhua, onneksi vattu siivoaa.

tiistai 10. maaliskuuta 2009
kaksviikkoset
pennut on nyt jo päälle kaksviikkosia. painot jo yli 400g ja simmut auki. hienosti möngertävät ja ovat reippaita pentusia.
vatun kanssa otetaan päivittäin ihan perustokoliikkeitä, yks kaks liikettä päivässä. muuten ihan normaalisti vaihdellen eri liikkeitä, mutta hyppyä ei olla otettu ollenkaan. tuon treenaushetken se keskittyy erittäin mielellään treenaamiseen ja on huippumotivoitunut. se varmasti treenaisi ihan normaalitreenit, mutta oon itse halunnut pitää ihan lyhyinä nyt noi harjoitukset.
sunnuntaina me chihuahua ry:n satakunnan piiriläiset järkättiin tänne poriin chihuahua-tapahtuma, jossa oli ohjelmassa leikkimielisiä kilpailuja, leikkiä ja näyttelyharjoitukset. oli todella hauska päivä ja oli ihana nähdä uusia chihuja ja vanhoja tuttuja. kaikki meni oikein mukavasti. lähempänä kesää treffataan sitten seuraavaksi piiritoiminnan merkeissä.
en vieläkään hallitse tätä kuvien lisäämistä niin, että ne mahtuisivat ruutuun, joten klikkaamalla kuvaa näkee kaksviikkoset kokonaisuudessaan :)

maanantai 2. maaliskuuta 2009
pennut 1vk
tiistai 24. helmikuuta 2009
pentuset maailmassa
sunnuntaina iltapäivällä alkoi näyttää siltä, että osasin sanoa, että pennut syntyvät joko yöllä tai aamulla - ja oikeassa olin. 22.00 alkoi todenteolla läähätys ja petaus. tässä vaiheessa torkuimme mikon kanssa vuorotellen, toinen aina mammavahtina. puoli kolmelta mikko herätti minut ja sanoi, että supistuksia tulee nyt suunnilleen vartin välein. pian olikin sikiöpussi näkyvillä.
supistuksia ei kuitenkaan alkanut kuulua yhtään tiheämmin ja supistukset olivat heikkoja. synnytys ei edennyt ollenkaan. neljän aikaan soitin eläinlääkärille, että on polttoheikkoutta, ja sovimme tapaavame klinikalla puolen tunnin kuluttua. meiltä klinikalle oli onneksi vain kolme kortteliväliä.
klinikalla tapasimme mukavan naiseläinlääkärimme, joka teki ensin potilaskortin, sitten alettiin tutkia mamman tilannetta. pussia näkyvillä reilusti, mutta ei supistuksia. eläinlääkäri tunnusteli pentua ja tunsi, että se on tulosa jalat edellä. vatulle annettiin oksitosiinia ja kuuden maissa ensimmäinen pentu, valkoinen tyttö, olikin maailmassa. en muista missä väleissä oksitosiinia annettiin seuraavaksi, mutta toinen pentu, ruskea tyttö, ja kolmas pentu, lehmäpoika, syntyivät helposti sen avulla. puoli kahdeksalta pentulaatikossa oli emo ja kolme terhakkaa pentua.
vattu hoiti pentuja hyvin, mutta näytti unohtaneen kokonaan, että yksi pitäisi vielä synnyttää (kävimme viime torstaina röntgenissä ja siellä näkyi neljä pentua). vatulle laitettiin säännöllisin väliajoin oksitosiinia ja yritettiin sisäteitse stimuloida supistuksia. vattu oli onneksi kuitenkin reipas, ei stressaantunut tai väsynyt tilanteesta huolimatta. olisiko ollut yhdeksän jälkeen, kun vatulle päätettiin kokeilla kalkkia synnytyksen käynnistämiseksi, ja myös oksitosiinia jatkettiin puolen tunnin välein. mitään ei kuitenkaan tapahtunut. sisäteitse kokeilemalla huomattiin, että supistukset ovat hyvin hyvin heikkoja ja se kohta, jossa pentu on, ei supistele ollenkaan.
olimme eläinlääkärin kanssa sopineet, että yritämme kaikin keinoin välttää leikkausta, koska vatulla oli jo kolme reipasta pentua hoidettavana, mutta 10.30 tultiin siihen tulokseen, ettei enää ole vaihtoehtoja, ja vattua alettiin valmistella leikkaukseen.
tässä vaiheessa purkaantui oma jännitys ja väsymys ja itku pääsi kun vattu vietiin leikkaukseen. hoidimme mikon kanssa pikkuisia sen aikaa, kun vattu oli leikattavana. leikkaus ei onneksi kestänyt kovin kauaa ja pian saimmekin vatun takaisin huoneeseen. se virkosikin melko nopeasti ja heti herättyään halusi alkaa taas hoitaa pentuja. eläinlääkäri näytti niitä sille ensin varovaisesti, mutta vattu oli heti tietoinen tilanteesta eikä yhtään sekaisin, joten se päästettiin takaisin pentujen luo.
syntymättömässä pennussa ei sinänsä ollut mitään vikaa, se vaan oli ollut hankalassa asennossa eikä kohtu supistellut, joten se ei missään vaiheessa lähtenyt etenemään synnytyskanavaan. se oli selkeästi ollut kuollut jo jonkin aikaa siinä vaiheessa kun se leikattiin ulos, niinkuin arvelimme.
vattu ja pennut laatikossa pääsimme vihdoin lähtemään kotiin klo. 13.00, kahdeksan tuntia eläinlääkärissä vietettyämme. eläinlääkärissä vattua piikitettiin arviolta miljoona kertaa ja pennutkin saivat pienen annoksen glukoosia niskaan. vatulle määrättiin antibioottikuuri viikoksi.
kotiin päästyämme vattu alkoi heti imettää ja hoitaa hienosti pentuja. kotona annoimme sille nutriplussaa ja illalla kiinteää ruokaa, jonka se söi hyvällä ruokahalulla.
nyt tästä on kulunut vuorokausi ja sekä pennut että emo voivat hyvin. vattu ei ole ollut kipeän oloinen leikkauksesta ja hoitaa hyvin pentuja. pennut ovat saaneet eilisestä jo vähän painoakin ja ovat reippaita ja eloisia.
ei mennyt tällä kertaa helpoimman kaavan mukaisesti, mutta onneksi tukena oli aivan ihana eläinlääkäri, joka selkeästi välitti meistä, vatusta ja pennuista. koimme, että vattu sai parasta mahdollista hoitoa ja huolenpitoa ja se helpotti oloamme huomattavasti pelottavassa tilanteessa.
tässä kuva pennuista (klikkaa kuvaa nähdäksesi sen kokonaan):

keskiviikko 11. helmikuuta 2009
putkeeen!
tänään treenattiin kotosalla putkea. vatulla on siis sellainen lasten leikkiputki, korkeus ehkä hieman matalampi kuin oikeassa agilityputkessa ja pituutta jotain 1,5m. ihan hauska, kun voi tuohon olohuoneeseen sen levittää ja vähän harjoitella. hyöty oikeaan agilityputkeen varmasti minimaalinen, mutta pääasia, että on hauskaa. putki-harjoittelu on vatulle tosi mieleistä. arviolta pari kertaa kuussa sen kaapista kaivan ja otetaan sitten eri kulmista putkeen menoa ja niin, että jätän sen ja menen itse edellä tai sitten lähdetään samaan aikaan jne. joskus otan hyppyjä mukaan, niitäkin on helppo tänne kotiin tehdä. hyvin mahtuu esimerkiksi putki - hyppy - hyppy - hyppy tänne meidän pieneen asuntoon. :)
torstai 5. helmikuuta 2009
pepen vierailu
elli ja pepe kävivät tänään ilahduttamassa minua ja vattu täällä meille. leikin lisäksi tarkoituksena oli vähän treenata yhdessä tokojuttuja. koirat kun ovat kaveruksia niin häiriötä ainakin oli tiedossa.
pepe olisikin kovasti halunnut ensin vain leikkiä vatun kanssa, mutta rauhoittui kyllä sitten kun alkuinnostuksestaan yli pääsi.
tehtiin vatun kanssa liikkeestä maahanmeno, luoksetulon pysäytys (onnistui tällä kertaa, mutta vauhti oli kuitenkin melko hidas) ja kaukokäskyjä. näytimme myös noutomme, jossa vattu päätti tehdä ekstraliikkeen ja haettuaan kapulan meni se suussa maahan ja jäi makaamaan häntä heiluen. tuli kyllä kutsusta sitten eteen. pepe teki todella hienon noudon, se oli siitä aivan innoissaan ja osasi tosi hyvin. pepellä oli vatun tapaan noutokapulanaan jäätelötikku, päissä teippimötöt.
tässä vielä kuva kaverusten paikallamakuusta:

perjantai 30. tammikuuta 2009
arkilöpinöitä
ollaan otettu nyt ihan perusharjoituksia päivittäin. alokasluokan liikkeitä enimmäkseen. joka päivä tulee jotain tehtyä, vähän erilaisia harjoituksia mutta aika perus juttuja.
tänään otettiin luoksetulo häiriöllä, eli laitoin itseni ja koiran väliin, toki hieman sivuun, pienen lautasellisen jauhelihaa. meinasi eksyä reitiltä, mutta kun lähestyi lautasta sanoin tiukalla sävyllä käskyn ja tuli kyllä sitten ihan oikein viereen. siitä vapautin ja sinkosi lautaselle.
seuraamista ollaan myös harjoiteltu "namikäytävällä", se sujuu hyvin, ilmeisesti hokaa mistä on kyse. muissa liikkeissä namit houkuttelevat todella paljon.
luoksetulon pysäytystä ei pystytä treenaamaan tällä hetkellä lainkaan, koska tilanne on se, että kun annan käskyn, koira tulee alle metrin eteenpäin ja pysähtyy siihen "pylly ylhäällä"-asentoon, eli on valmiina metsästämään lentävää palkkaa. täytyy keksiä joku keino, jolla päästä ennakoinnista eroon. selkeästi tietää nyt jo käskysanasta, että pitää pysätä. käskysana on siis eri kuin suorassa luoksetulossa. kotona on hankala tehdä yllätysheittojakaan, koska tilaa on niin vähän. no, pohditaan.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009
noutotreeniä
tässä videopätkä siitä, miten ihan aina ei voi onnistua:
http://tinyurl.com/7v76e7
huumorintajua siis vaaditaan :) mutta onneksi intoa löytyy ainakin.
tuon kokeilun jälkeen helpotin liikettä, eli jätin vatun istumaan, menin itse vähän matkan päähän ja asetin kapulan väliimme. vatun pitää siis napata kapula matkalta ja tuoda se minulle eteen:
http://tinyurl.com/8ke9ps
mielestäni merkittävin edistys näissä on koiran into tehdä noutoharjoituksia. harjoitukset tehdään vauhdilla ja häntä heiluen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)